Eeli Aalto: 100 kuvaa Oulusta


 

Näpäyttämällä kuvaa pääset Eeli Aallon otsikkosivulleEeli Aalto internetissä
Kaupunkimaisemat arkisankareina
Kotiinpaluu hämärtyvään pakkaseen
Kertova viiva ja nepalinpaperi
Eeli Aallon haastattelu
Introduction in English


100 kuvaa Oulusta
Kaupunkimaisemat arkisankareina

Sata kuvaa 
Interaktiivinen Eeli Aalto 
Kuvia ja mietteitä 
 

"Maisema saattaa hyvinkin olla teksti, johon toisiaan seuraavat sukupolvet toistuvasti kirjoittavat pakkomielteitään…" 

Simon Schama, Landscape and Memory 

New Yorkiin tulleelta pikkukaupunkilaiselta - siis käytännössä keneltä tahansa kaupunkiin muuttaneelta - kysytään vanhan tavan mukaan, möitkö pesukoneesi?  

Taiteilija Eeli Aalto Kempeleestä jätti käyttämättä tarjotun mahdollisuuden pitää näyttely Pariisissa.  

Sen sijaan hän hankki tietokoneen.  

Sen, sekä poikansa Markuksen avustuksella hän teki Internet-näyttelyn 100 kuvaa Oulusta. 

Tarinassa on toinen, vakavampikin vitsi.  

Muinoin Rooma oli maailman taiteen keskus, sitten Pariisi ja lopulta New York, kunnes mitään keskusta ei taiteella enää ollut.  

Väitetään, että Internetistä on tulossa uusi keskus.  

Otsikko 100 kuvaa Oulusta: Kaupunkimaisemat arkisankareina
Hakusanat uusi tekniikka, maalaustaide, Eeli Aalto
Julkaistu Kulttuurinavigaattori, heinäkuu 1998
Sanoja 1180

“Marssijärjestys oli sellainen, että 1993 päätin maalata  
100 kuvaa Oulusta ajattelematta, mitä niillä tekisin ja missä esittäisin. Kun viitisen vuotta tekee jotakin suoritusta, siinä tapahtuu muuttumista niin kuin tekijässäkin.” vastasi Eeli Aalto, kun kysyin häneltä maalaussarjan 100 kuvaa Oulusta synnystä. 

Hän kommentoi myös sähköisen julkaisemisen mahdollisuuksista: “Syöttämällä tukevan annoksen visuaalista ja tekstuaalista materiaalia koneeseen, se  kykenee ominaisuuksillaan luomaan kokonaistaideteoksen vähän niin kuin elokuva luodaan materiaalia leikkaamalla.”  

Eeli Aalto luonnehtii Internetin keinoja: “Periaatteessa kuka hyvänsä, joka pääsee välineeseen käsiksi, voi ilmaista itseään Internetissä, mutta käytännössä hyvän suorituksen tekeminen vaatii huimaavaa valmiutta monessa mielessä. Internet valikoi tekijänsä ja lukijansa.” 
 

Sata kuvaa 

Eeli Aallon aihe on Oulun kaupungin kadut, ihmiset, muistot ja tarinat. Maalausurakka alkoi 1993 ja päättyi alkuvuodesta 1998. Internet-näyttely avattiin huhtikuussa 1998. 

Hän otti lähtökohdakseen paikallisuuden ja sen kuvaamisen. Eräs Eeli Aallon sankareista on Vilho Lampi, sata vuotta sitten Oulussa syntynyt  liminkalaistaiteilija, jonka maalauksia hän näki Limingassa 1941 kymmenvuotiaana. 

Paikallisuus on aihe, joka vaatii yleistyksen tajua. Eeli Aallon Oulu on yhtä paljon taiteilijan mielikuvitusta kuin tietoista paikkojen tai henkilöiden autenttisuutta. Näyttely on yritys tallentaa näkymiä rajusti muuttuvassa kaupunkikuvassa, mutta jos pitää mielessä, että maisema on yhtä paljon muistia ja tajunnanvirtaa kuin havainnollinen kuva, kysymyksessä ei ole dokumentaatio sanan klassisessa merkityksessä. 

Kolmeentoista huoneeseen ripustettu www-galleria sisältää sata Oulu-aiheista maalausta. Alkuperäiset kuvat on tehty öljy-ja akryylimaalauksina levyille ja kankaille. Teostietojen lisäksi mukana on viiden vuoden aikana syntyneiden maalausten aikana kirjoitettu päiväkirja. 

Keskustelukahvila, josta pääsee vieraskirjaan on java-ladattava ja hieman hankalakäyttöinen. Taiteilijan omin sanoin kirjoittama elämänkerta (“Biografia”),  johdantoteksti sekä päiväkirjat on käännetty ruotsiksi ja englanniksi. Suurehkon näyttelyn selaamiseen kannattaa varata aikaa vähintään tunti. 
 

Interaktiivinen Eeli Aalto 

Eeli Aalto syntyi 1931 Viipurissa. Hän muutti sodan jaloista vanhempiensa kanssa Liminkaan ja sitten Ouluun. Hänen taidekoulutuksensa on perusteellinen ja klassinen: Kuvataideakatemia Helsingissä ja sen jälkeen André Lhoten akatemia Pariisissa. Lhoten koulu oli sotien jälkeisen suomalaisen taiteen kansainvälistymisen sillanpääasema. 

Varhaisen tuotantonsa aikana Eeli Aalto kertoo maalanneensa maisemia, varsinkin Oulun Kastellista, jossa hän asui. Mukana oli myös tutustuminen abstraktiin maalaukseen. Julkiset maalaukset hän on maalannut Kaartin kasarmiin Helsinkiin (1951), Oulun aluesäästöpankkiin (1955) ja betonireliefin Alavan kirkkoon (1970). Harva hänen taiteensa ystävistä tietää, että Eeli Aallon montaiteelliseen tuotantoon kuuluu yksi monumenttiveistos, joka on Luulajan keskustassa Ruotsissa (1968). Hän opetti Oulun yliopiston arkkitehtiosastolla plastista sommittelua ja tutki väriteoriaa. Oululainen taideaktivisti hän oli 1950-luvulta , mm. Oulun taiteilijaseuran perustajajäsen 1963. 

Kirjallinen tuotanto sisältää kaksi taidekirjaa: Vilho Lampi, Lakeuden maalari (Karisto 1967) ja Reidar Särestöniemi. Sanomalehti Kalevan lukijat 1980-luvulla muistavat Eeli Aallon myös erinomaisena kolumnistina. Kirjoitussarja Pienet filosofiat oli hauska, vahvan kertojanäänen läpitunkema mietelmäsarja, joka sai lukijan ajattelemaan. 

Elokuva- ja televisioelokuvatuotanto alkoi 1960-luvun puolessa välissä. Sen aloitti tv-elokuva Vilho Lammesta, joka valmistui 1966. Useat elokuvista käsittelevät kuvataiteilijoita ja taidetta - aihe, jonka Yleisradio on unohtanut lähes kokonaan sitten Eeli Aallon ohjelmien (Yleisradiossa on varmaan kymmeniä musiikkitoimittajia, mutta taidetoimittajia tuskin yhtään). Hänen televisioelokuvansa ovat unohtumattomia, magneettisia kokemuksia. 
 

Kuvia ja mietteitä

(Kursivoidut lainaukset ovat Eeli Aallon päiväkirjasta) 

Eeli Aalto asuu Oulun eteläpuolella Kempeleessä, Pohjanlahden rannikon lähes sadan kilometrin mittaisella suburbaanilla seudulla, joka ulottuu lähes katkeamattomana vyönä etelässä Liminkaan ja pohjoisessa Iihin. 

Elokuussa 1993 Eeli Aalto kirjaa päiväkirjaansa toimintaohjelmansa, joka uhmaa sankarillisesti kaikkia nykytaiteen muoti-ilmiöitä: “Jatkan kotiseutumaalarina Vilho Lammen hengessä. Mieleni on täynnä muistikuvia ja elämyksiä Oulun seudulta: luonnoksia ja piirustuksia kouluajoiltani, valokuvia, filmejä, videoita...!”  

Oulun kaupunki, joka sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä hänen kodistaan, on Eeli Aallon maalausten, muistojen ja mielikuvituksen kohde. Se on hänelle Gaguinin Tahiti: 

“Elän eristettynä niin kuin Gauguin Tahitilla. Täällä vain on kylmempää eikä minulla ole kuppaa.”  

Tai sitten Oulu on eräänlainen onnen maa, arkadia. Sen syntyminen on hyvin yleistä lähes kaikissa länsimaisissa kulttuureissa, arkadia on urbaanin mielikuvituksen tulos. Eeli Aalto kirjoittaa päiväkirjaansa elokuussa 1993 valokuvanneensa itsensä tilanteessa: 

“missä sadomasokistisin tuntein tarkastelin ‘aikaansaannoksiani’, viittä suurikokoista maalausta. Tunsin tyydytystä töiden epätasaisuuden, rösöisyyden ja keskeneräisyyden vuoksi. Niin pitää olla. Ne ovat kuin maailma!”  

Hänen arkadiansa ei siis ole pelkästään sileä sileä ja valoisa pastoraali, vaan myös rosoinen ja villi. Romantikon silmälasien läpi hän ei Ouluaan kuvaa: 

“Minulle Oulu edustaa laboratoriokaupunkia. Se on sopivan kokoinen. Sen ilmasto raju. Se on kova, kylmä, kuuma… Se on rajattu. Se mahtuu yhden kuvauksen piiriin. Oulusta voi maalata sarjan tauluja. Tietenkään mitään kovin tyylikästä ei voi odottaa, mutta sanoihan Einsteinkin että “jos olet kuvaamassa totuutta, jätä tyylikkyys räätälille”.  

Hän maalaa Oulun Kirkkokadun liekeissä nuoruuden muistona sota-ajalta. Uudemmasta sodankäynnistä kertoo Oulun kaupunginteatteriin vuonna 1988 Jouko Turkan oppilaiden tekemä missio-isku Jumalan teatteri, josta eräs maalaus kertoo. Eeli Aalto oli tapahtuman eräs silminnäkijä. 

Eeli Aallon Oulu on usein merenrantoja merimaisemia. Hän maalaa eräänlaisia arjen sankarimaisemia: sataman valtavia viljasiiloja, kuten myös kaupungin keskellä olevaa Tuomiokirkkoa. 

Paitsi muisti ja maisema, Eeli Aallon aiheina ovat myös ihmiset ja omatkuvat. Hän on elämänviisas pessimisti, ikuinen sopeutumaton, outsider

“Olen löytänyt paikkani tässä kulttuurissa, ts. tiedostanut ettei sellaista ole. Tämä kulttuuri jossä elän on kammottavan vieras ja etäinen. Paavo Rintalan soitto joskus katkaisee erakkouden.”  

Hänen kotifilosofinsa on Kierkegaard, jonka ajatusta hän lainaa: "Dialektista pelottomuutta ei ole helppo saavuttaa. Tunne, että tulee hylätyksi, vaikka uskoo olevansa oikeassa, ja luotettavien opettajien ihailemisesta luopuminen ovat sen ratkaiseva koetin."  

Pessimistin elämänviisaus nousee myös Hessen Lasihelmipelin sitaatista: "Elämme laskukautta, joka saattaa venyä vielä pitkäksikin, mutta missään tapauksessa emme voi saavuttaa mitään nykyistä korkeampaa, kauniimpaa ja arvokkaampaa, tiemme vie alaspäin ja olemme luullakseni historiallisesti kypsiä hävitettäviksi, tuhomme on edessä, ei tänään eikä huomenna, mutta ehkä jo ylihuomenna."  

Omistakuvista, jotka ovat eräs näyttelyn kokonaisuus, hän kommentoi:  “Omatkuvat ovat problemaattisia. Ne paljastavat tekijästään senkin, mistä ei olisi väliksi, turhamaisuuden. Olen kuitenkin sisällyttänyt omatkuvat ohjelmaani. Hautaan saakka! Sokrates väitti ettei tiennyt mitään. Kierkegaard sisäisti sen ettei ihminen kyennyt mihinkään. Minä olen omaksunut molemmat käsitykset.”  

Hän lukee Spinozan Etiikkaa ja samanaikaisesti hahmottaa mieleensä J. Boströmin 150 vuoden takaista kaupunkikuvaa Oulusta lisäten kommenttinsa: “Molemmissa piilee viehättävä - väärinkäsittämisen mahdollisuus!” 

Hän piruilee päiväkirjassaan Platonille: “Platonin mukaan maalari on 3. asteen jäljentäjä. Ei siis järin merkittävä tekijä. Esim. jos hän maalaa sängyn kuvan, niin häntä tärkeämpi eli 2. Asteen jäljentäjä on puuseppä. Itse Jumala on luonut sängyn idean. On siis ykkönen, sanoo Platon. Jos siis maalaan kaupungin katuja minun edelläni käyvät arkkitehdit, rakennusmestarit, kirvesmiehet, vesi-, viemäri- ja kaduntekijät. Ykkösenä Jumala. Hyväksyn kernaasti 3. Sijan Jumalan ja rakentajien jälkeen, mutta että Jumala olisi ähertänyt sängynkin kanssa - sitä minun on vaikea sulattaa.” 

Ja omaa nerokkaan taidon asettaa “hankalia” kysymyksiä: “Kun sanotaan ettei kukaan ole korvaamaton, niin tarkoitetaanko myös Jeesusta, Sokratesta, Michelangeloa, Bachia, Rembrandtia, van Goghia, Aleksis Kiveä, Sibeliusta, äiti Teresaa…? Jos, niin kuka nimeltä mainittu voisi korvata yhdenkään näistä?”  

Sekä kirjoittaa kuolemattomia ajatuksia: “Heti valmistuttuaan maalaus lähtee painumaan historian hämärään. Jos se on kestävä ja laadukas, se loistaa kuin tähti yötaivaalla.”  

Olipa maalaussarjan 100 kuvaa Oulusta tulevaisuus virtuaalisessa tilassa tai fyysisenä esineinä, on varmaa että se tulee tuikkimaan tähtisarjana yötaivaalla, kirkaasti. 

1998 Copyright Heikki Kastemaa 

Näpäytä kuvaa päästäksesi Eeli Aallon otsikkosivulleEeli Aalto internetissä
Kaupunkimaisemat arkisankareina
Kotiinpaluu hämärtyvään pakkaseen
Kertova viiva ja nepalinpaperi
Eeli Aallon haastattelu
Introduction in English