5.

1998-6-23 ti 13° C 15.10.
Nukahdin alku-illasta ja sitten pitkin yötä heräilin. Käytin TV:tä päällä. Sieltä tuli kauhuelokuvaa tai urheilua. Hoidettuani eläimet lähdin liikkeelle. Ajoin Lohjan vanhalle kuvakirkolle. Katselin pitkään kuvia. Piirsin lopulta yhden pyhimyksen. Sen linjakkuudessa on jotakin japanilaista. En päässyt kunnolla keskittymään, sillä turisteja virtasi koko ajan sisään ja ulos.

Paluumatkalla tutustuin Siuntion vanhaan harmaakivikirkkoon. Pirut seinillä viettelivät muhkeita mamsseleita - syntiin tietenkin. Ajattelin, että varmaan Aleksis Kivi oli katsellut samoja kuvia kuin minä nyt. Kävin kirjastossa kysymässä Fanjunkarsin torpan paikkaa. Sain ohjeet ja pistäydyin paikan päällä - sananmukaisesti, sillä venäläismiehityksen aikana kaikki oli hävitetty. Charlotta Lönnqvistin sudenkuoppa oli rekonstruoitu takapihalle. En kyennyt piirtämään mitään.

Sataa koko ajan. Eläimet ovat hiljaa. Kenenkään ei tee mieli lähteä ulos. Odotamme!

Takaisin kotisivulleAlkuunEdellinenSeuraavaViimeiseen