Häitä ja hautajaisia – seurustelua oman säädyn piirissä

Erilaiset perhejuhlat olivat 1700-luvun Oulun seurapiireissä näytönpaikka. Varakkaiden ihmisten hautajaiset saattoivat kestää useita päiviä, ja ne saivat koko kaupungin liikkeelle. Köyhien perheiden lapset juoksentelivat mustavalkoisiin pukeutuneen suruväen joukossa kaupaten hautajaisleipiä, erityisesti tätä tilannetta varten tehtyjä leivonnaisia. Parista kolikosta he sitten toimittivat myymänsä leivät ostajan kotiin jääneille perheenjäsenille. Lisäksi leivonnaisia oli tapana antaa kotiin viemisiksi. Häihin oli tapana kutsua sukulaisten lisäksi muitakin samaan säätyyn kuuluneita. Hääjuhliin kuului myös ohjelmaa, esimerkiksi sulhasen johtamaa tanssia. Seurustelutavoista oltiin juhlissakin hyvin tarkkoja, mutta paikalle ilmaantui usein juhlia häiritsemään vähemmän muodollisesti käyttäytyneitä, naamioituneita kuokkavieraita eli häjyjä.

Ylimmillä virkamiehillä ja varakkailla porvareilla oli tapana järjestää kukin vuorollaan vastaanottoja. Tilaisuuden merkiksi kadunpuoleisille ikkunoille sytytettiin kynttilöitä. Tilaisuuksiin poikettiin ilman erillistä kutsua keskustelemaan muiden säätyläisten kanssa ajankohtaisista asioista. Porvaristo vietti vapaa-aikaansa myös kaupunginkellarissa, ja sen lisäksi kaupunkiin saatiin hyvin muodikas Kaivohuone eli Prunni ja terveyslähde. Ne sijaitsivat Myllytullin tienoilla, kosken ja meren tuntumassa. Siellä vietettiin kesäisin aikaa juoden terveyslähteen vettä, kävellen puistokujilla tai seurustellen muodikkaiden pelipöytien äärellä. Terveyslähteen veden sanottiin parantavan ainakin 22 sairautta, esimerkiksi reuman, madot ja syyhyn.

Sivun alkuun

Kansainvälisiä vaikutteita

Porvariskulttuuri oli 1700-luvulla vilkasta kaupungin kokoon nähden. Kustavilaiset vaikutteet tulivat pian Tukholman yhteyksien kautta kaupunkiin, ja vaikutteita Manner-Euroopasta oli myös nähtävissä. Asuminen, sisustus ja kalustus, ruoka- ja juomakulttuuri, pukeutuminen ja seuraelämä olivat hyvinkin muodinmukaisia, ja niiden lisänä oli omia pieniä erikoisuuksia, kuten lohiruokia. Oululaisilla oli siis mitä näyttää, kun kaupunkiin sattui tulemaan vieraita ulkomailta.

Ajanviettoon olennaisena osana kuuluivat myös tanssi, soitanto ja teatteri. Esimerkiksi Romeo ja Julia -näytelmä nähtiin Oulussa kiertävän teatteriseurueen esittämänä jo vuonna 1780. Erilaisissa perhejuhlissa soitti yleensä viulu- ja klarinettiyhtyeitä. Vaurastuminen lisäsi kulttuuritarpeita, mutta vielä 1700-luvulla taiteen ja tieteen edustajat joutuivat yleensä elättämään itsensä eri ammateissa.

Ajan johtavista suomalaisista kulttuuripersoonista Oulussa asuivat kirkkomaalari Mikael Toppelius (1734–1821), säveltäjä Erik Tulindberg (1761–1814) ja luonnontieteilijä Johan Julin (1752–1820). Myös runoilija Frans Mikael Franzén (1772–1847) oli kotoisin kaupungista, vaikka viettikin aikuisiällä aikaansa Oulussa lähinnä loma-aikoina. Franzénin tavoin monet nuoret miehet lähtivät yliopistoihin muualle, ja vähintään 150 oululaista kirjautui vuosina 1720-1809 Uppsalan ja Turun yliopistoihin. Moni kauppiaaksi ryhtynytkin oli saanut yliopistokoulutuksen, joten kansainväliset kulttuurin tuulet tulivat siis tutuiksi myös sitä kautta.

Oulun kansainvälisen maineen kannalta oli mielenkiintoinen sattuma, että italialainen tutkimusmatkailija ja muusikko Giuseppe Acerbi (1773–1846) viipyi kelirikon vuoksi kaupungissa keväällä 1799 pari kuukautta.

Matkakumppanina hänellä oli ruotsalainen eversti A.F. Skjöldebrand. Acerbi antoi muutama vuosi myöhemmin ilmestyneessä matkakirjassaan kaupungista varsin mairittelevan kuvan. Hänen ansiostaan Euroopassakin saatiin tietää, ettei Oulu ollut suinkaan peräkylä, vaikka sen sijainnin perusteella olisi niin voinut päätellä. Olihan esimerkiksi kuumailmapallo tullut tutuksi oululaisille jo vuotta sen keksimisen jälkeen, vuonna 1784, apteekkari Johan Julinin tekemänä.

Acerbi mieltyi myös kaupungin runsaaseen musiikkitarjontaan, saihan hän soittaa yhdessä mm. Eric Tulindbergin kanssa. Acerbi klarinetteineen, Skjöldebrand viuluineen, Tulindberg selloineen ja piirilääkäri Henric Deutsch alttoviuluineen muodostivat kvartetin, jonkalaista ei todennäköisesti ollut aikaisemmin Oulun seudulla kuultu. Acerbi kuvaa musiikin vaikutusta kuulijoihin mm. seuraavalla tavalla:

Kaikkien katseet olivat tähdätyt meihin; muutamat tuntuivat seuraavan melodian kulkua jokaisella kasvonjuonteellaan; saatoimme suomalaisten kasvonpiirteistä lukea kulloinkin soittamamme musiikin luonteen; katseet kävivät vakaviksi voimakkaiden ja kiihkeiden sävelkulkujen aikana, kun taas pehmeät ja sulosointuiset kohdat tuntuivat hajottavan kasvoille kohonneen pilven ja palauttavan niille jälleen entisen tyyneyden. Oli kiinnostavaa tarkata musiikin erilaista vaikutusta eriluonteisiin henkilöihin. Joku esimerkiksi pysyi koko sonaatin ajan täysin liikkumattomana, suu auki ja silmät selällään luomienkaan värähtämättä, aivan kuin tylsän hämmästyksen lyömänä; joku toinen sen sijaan näytti seuraavan melodian jokaista tahtia koko ruumiillaan ja olevan jonkinlaisen musikaalisen kouristuksen vallassa. Mutta heti paikalla kun aloimme soittaa heidän runo-sävelmäänsä, jokainen silmä kyyneltyi ja liikutus oli yleinen.

Acerbin vierailu jäi oululaisten mieliin pitkäksi ajaksi, olivathan ulkomaalaiset muusikot ja taitelijat harvinaisia pienessä kaupungissa. 1820-luvulta lähtien ulkomaalaisia muusikoita ja taiteilijoita nähtiin kuitenkin kaupungissa yhä useammin.

Acerbin kuva suomalaisesta saunasta;
muukalainen kurkistaa sisään naisten kylpiessä.

Sivun alkuun