|
Vuoden 1822 Oulun suurpalon tuhottua raatihuoneen, hajaantui kaupunginhallinto
kaupunkilaisilta vuokrat- tuihin tiloihin. Oma komea kaupungintalo saatiin 1894,
kun alunperin kauppakartanoksi Torikadun varrelle rakennettu talo hankittiin
kaupungin omistukseen. Kau- pungintalona se toimi vuoteen 1942 saakka.

Seurahuone oli 1900-luvun alkupuolella kaupungin huvielämän keskus.
Juhlasalissa tanssittiin ja 1920 tehtyjen rakennuksen muutostöiden jälkeen
salissa esiintyi vaihtelevasti myös teatteri. Sotavuosien jälkeen teatteri
asettui taloon vakinaisemmin, kunnes juhlasali 1950- luvulla muutettiin
teatterisaliksi, ja Oulun Teatteri aloitti siinä toimintansa.
Palaneen Seurahuoneen omistanut yhtiö ryhtyi 1884 rakentamaan uutta
arkkitehti Johan Erik Stenbergin suunnittelemaa uusrenessanssityylistä majoitus-
ja ravintolarakennusta. Kaupunki tarvitsi juhlasalia ja tuli yhtiön osakkaaksi
viinanpolttimon myynnistä ja koiraveron tuotosta saaduilla varoilla. Ehtona oli,
että rakennukseen sijoitetaan suuri sali, jota kaupunki saa käyttää
juhlatilaisuuk-siinsa ilman korvausta.
Kaupunki vuokrasi viime sotien aikana hotellihuoneiston puolustusministeriön
sotilaskäyttöön. Ravintolan tiloissa toimi Lotta Svärd muonitusosaston ruokala.
Kesästä 1942 talossa sijaitsi saksalainen paikalliskomendantin virasto.
|