Oulun kaupunki Oulun kaupunki Oulun kaupunki
*
*
*
 

 

 

 
PESTI - Työllisyysohjelma
Ohjelman päämäärä:
Elinvoimaisessa Oulussa työllisyysaste paranee joka vuosi 
 

Tarkoitus ja toiminta-ajatus

Oulussa valmistui elokuussa 2009 Oulun tulevaisuuden työllisyystyöryhmän laatima työllisyydenhoidon toimenpideohjelma. Toimenpideohjelmaan ja sen taustamuistoon on koottu toimenpiteitä, joihin ryhdytään pitkäkestoisen ja laajan työttömyyden vähentämiseksi sekä työllisyysasteen nostamiseksi Oulussa.  

”Työllisyydenhoidon Oulun mallin” ytimessä ovat nuorten työllistyminen, uusien työpaikkojen luominen ja yrittäjyyden edistäminen sekä rakennetyöttömyyden vähentäminen. Nämä kolme teemaa sisältävät sekä pitkän että lyhyen tähtäimen toimenpiteitä. Työllisyydenhoidon Oulun mallin kaikkia toimenpiteitä läpileikkaavina tavoitteina on nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen, yrittäjyyteen ja yritteliäisyyteen kannustaminen, osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen sekä kansainvälistymisen vahvistaminen. 

PESTI-työllisyysohjelma on yksi osa näiden tavoitteiden operatiivista toteutusta. Ohjelman tarkoituksena on edistää erityisesti niitä asioita ja hankkeita, joiden toteuttaminen ei perustoiminnassa ole mahdollista ja joihin voidaan saada ulkopuolista rahoitusta.

Työllisyysohjelman painopisteet pohjautuvat Työllisyydenhoidon Oulun mallin toimenpideohjelmaan ja sen taustamuistioon.

PESTI-ohjelman hankkeet tällä hetkellä

01.03.2012 © Oulun kaupunki - Kehittämisohjelmat palaute@ouka.fi