Ohjelman päämäärä:
Oulu on pohjoinen metropoli, jonka syke ja tapahtumat houkuttelevat ihmisiä
asumaan, viihtymään ja osallistumaan.Tarkoitus ja toiminta-ajatus
Maapalloistumisen myötä kaupungit kilpailevat asukkaista, matkailijoista,
opiskelijoista, yrittäjistä, sijoittajista, kansainvälisistä kulttuuri- ja
urheilutapahtumista sekä mediahuomiosta. Elävä ja monimuotoinen
kaupunkikulttuuri on noussut tärkeimmäksi vetovoimatekijäksi.
Kaupunkikulttuurin myönteinen perusvire rakentuu monien eri alojen osaajien
verkostomaisena yhteistyönä. Kaupunkikulttuurin ydin muodostuu laadukkaista
tapahtumista ja monipuolisista vapaa-ajan aktiviteeteista, joita tukevat
niihin soveltuvat tilat, paikat ja viestintä.
Kaupunkikulttuurin ohjelma on kaupungin eri toimialojen yhteinen.
Keskeinen näkökulma on kaupungin rooli mahdollistajana kaupunkikulttuurin
toimintaympäristössä. Ohjelmatyössä huomioidaan erityisesti kolmannen
sektorin, luovien alojen yritysten ja koulutusorganisaatioiden
hankealoitteet. Tavoitteena on toteuttaa asioita, jotka eivät kaupungin tai
muiden toimijoiden perustoiminnassa mahdollisia, ja joihin on saatavissa
ulkopuolista osarahoitusta.
SYKE-ohjelman hankkeet tällä hetkellä |