PÄÄSIVULLE

TEKIJÄT

PALAUTE

KIRJASTO

  Kirjallisuuden kaanoniin

Pääskyisen Pakinat -kansisivu.

Oulun yliopiston kirjaston kokoelmat.

Ensimmäinen antologia, jossa Bergin runoja julkaistaan sitten Gottlundin Otavan, on Eero Salmelaisen Pääskyisen Pakinat. Kiehkurainen kertomia. Suomen kieltä oppivaisten hyödyksi (1857). Jos kohta oli Gottlund korjaillut Bergin runoja omien mieltymystensä mukaisiksi, on ne Pääskyisen Pakinoissa runoiltu perusteellisesti uudelleen otsikoista, kieliasusta, kielikuvista, jopa säkeistömäärästä lähtien.

Snellman esittelee Salmelaisen antologian Litteraturbladissa 1857 ja nostaa siitä erityisesti esiin Bergin runot Oma maa ja Laulun muisto (oik. Soijin). Snellmanin yllätykseksi runojen kirjoittajaksi paljastuu hänen opiskelutoverinsa Samuli Kustaa Berg, jonka runoilijanlahjoista hänellä ei ole ollut aavistustakaan.

Miltei ylpeänä Snellman voi kertoa pohjalaisrunoilijasta ensi käden tietoja, joiden valossa Berg näyttäytyy paitsi lahjakkaana, myös aidosti pidettynä ihmisenä: "Vakavaan ja miehekkääseen mielenlaatuun hänessä yhtyi myöskin kohtalonsa kovana aikana iloinen ja sydämellinen olemus, joka hankki hänelle avuliaita ystäviä." Lisäksi Snellman antaa Bergille varsin merkittävän sijan suomalaisessa kirjallisuudenhistoriassa: "Hänen harvat laulunsa ovat unohtumattomasti kiinnittäneet hänen kuvansa Suomen kansalliskirjallisuuden kehdon äärelle."

Snellmanin ohella Julius Krohnin, Volter Kilven ja Viljo Tarkiaisen arviot sijoittavat Bergin suomenkielisen taiderunouden aloittajaksi ennen A. Oksasta (August Ahlqvist) ja Aleksis Kiveä. "Hänen [Bergin] käsissään suomalainen lyriikka ensi kerran kirkastuu ja valuu ehyeen muotoon, saavuttaa soinnun, joka kajahtaa täyteläiseltä ja luontevalta vielä tänä päivänä", kirjoittaa Tarkiainen teoksessaan Piirteitä suomalaisesta kirjallisuudesta (1922). Kun Tarkiainen vielä Suomalaisen kirjallisuuden historiassa (1934) tarkentaa Bergin aseman Turun romantiikassa ja ensimmäisessä kansallisessa herätyksessä, on Bergin kirjallisuushistoriallinen merkitys jo vakiintunut ja tunnustettu.

Sittemmin Bergin runot ovat valikoituneet lukuisiin antologioihin ja lukemistoihin. Tuotannon vähäisyydestä huolimatta Bergin nimi mainitaan edelleen kirjallisuudenhistorioissa ja hakemistoissa. Suomen kirjallisuushistoriassa (1999) Bergin runot esitellään moniäänisinä erilaisten koodien kohtauspaikkoina, jotka ammentavat kirjallisen tehonsa yhtä lailla kansanrunoudesta kuin Euroopan ja antiikin kirjallisuudesta.

Bergin runouden elinvoimasta todistaa osaltaan myös Hannu Mäkelän kirjoittama teos Samuli Kustaa Berg (1982, uud. p. 2003). ”Omintakeiset käänteet ja mittaankin sidottuna vapaasti soljuva rytmi ovat periytyneet Bergiltä eteenpäin, suomalaisen runouden parhaille: myös Kivelle ja varsinkin Leinolle”, Mäkelä kirjoittaa.

Bergin elämäkerran ja tuotannon lisäksi kirja sisältää Mäkelän kaunokirjallisen esseen Pois meni merehen päivä, jossa hän eläytyy sokean runoilijan ajatuksiin tämän elämän viimeistä edellisenä päivänä.

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2003