|
1800-luvun alun Oulu oli kasvava ja kehittyvä
kaupunki, vaikka nälkä- ja katovuodet, sota
ja tulipalot kavensivatkin elämisen edellytyksiä aika ajoin.
Oulu tunnettiin kauppa- ja laivanvarustuskaupunkina, ja sillä oli
kiinteät yhteydet "Pohjanmaan pääkaupunkiin" Tukholmaan.
Samuli Kustaa Berg syntyi Oulussa 2.12.1803
kauppias ja laivanvarustaja Samuel Wilhelm Bergin (s. 1750)
perheeseen. Perhe asui talossa, joka sijaitsi Franzénin
talon paikalla Kirkkokatu 2:ssa. Kauppias Johan Franzén rakennutti nykyisen talon 1829, aiemmat
rakenteet kun tuhoutuivat Oulun suuressa tulipalossa 1822.
1830 - 1834 talossa toimi Sara Wacklinin pienten lasten koulu.
Bergin äiti Anna Margareta (os. Mennander, s.1760)
menehtyi tuberkuloosiin Samulin ollessa vasta kaksivuotias.
Hoivaa ja ohjeita elämänpolulle hän ei ehtinyt pojilleen
Samulille ja tätä puolitoista vuotta nuoremmalle Peter
Henrikille paljoakaan antaa, mutta runoilemisen taito siirtyi
silti verenperintönä: Anna Mennanderin isoisä oli runoilija ja virsien sepittäjä
Erik Cajanus, joka tunnetaan virren Jo joutui armas aika
suomentajana.
Kuusivuotiaana tuleva runoilija menetti myös
isänsä. Orpojen pikkupoikien holhoojaksi määrättiin
heidän isänsä ensimmäisestä avioliitosta syntynyt, nyt jo täysi-ikäinen velipuoli
Johan Wilhelm Berg (s. 1783).
Todennäköisesti Samuli Kustaa ja Peter Henrik muuttivat tuolloin
isoveljensä maatilalle Liminkaan. Berg peri vanhemmiltaan varsin mittavan
omaisuuden, yhteensä 8300 kultamarkkaa. Korkotuloineen
perintö turvasi varsin hyvin Bergin koulunkäyntiä ja myöhempää
opiskelua.

Oulu 1800-luvun alussa. Vasemmalla köyhäintalo,
oikealla näkyy triviaalikoulun torni.
Sara Wacklinin piirustuksesta
tehty litografia. Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat.
Triviaalikoulussa
Vuonna 1814 Berg aloitti opintonsa Oulun
triviaalikoulussa. Luokkatoverina hänellä oli Johan Vilhelm Snellman, jonka ansiosta
tiedämme millainen oppilas Berg oli. Snellman on kuvaillut
Bergiä monilahjakkuudeksi, "aina säännölliseksi oppilaaksi",
joka menestyi niin lukuaineissa kuin urheilussakin. Berg oli
Snellmanin kertoman mukaan "toveripiirin reippain poika",
"etevin uimari, parhain hiihtäjä ja luistelija, ensimmäinen mies
pallonlyönnissä", joka kaiken lisäksi osasi soittaa erittäin
taitavasti klarinettia.
|