|
Omistuspuheessaan kenraalikuvernööri,
"ARMAHAINEN JALO-SUKUINEN HERRA, MAINIO RUHTINAS" Mensikoville Gottlund
perustelee hankettaan:
Kuta enemmin Kansan mieli valaistuu,
sitä enemmin harjoittuu Kielikin; ja toas toisappäin: sitä myöten kuin
kieltä harjoitetaan, sitä myöten mieltä valaistetaan, sillä
mielen-valaistus ja
kielen-harjoitus ovat aina
käyneet rinnallaan, ja nouattaneet toinen tistaan.
"Alku-puheessaan"
Gottlund osoittaa ymmärtävänsä Bergin runojen korkean laadun:
Vähä ennen kirjan
lopettua on Suomesta laitettu, Otavaan pantaviksi, muutamia somasti
tehtyjä lauluja, jota kiitoksella mainitaan, ja toivotaan tämän
Suomalaisen Kallion vielä vastakin päin toimittavan tähän
käsitekojansa; muillen kehoitukseksi ja yllytykseksi.
Bergin runojen lisäksi
Otava sisältää kieli- ja kansatieteellisiä artikkeleita,
vatjalaisten, virolaisten ja saamelaisten runojen käännöksiä, antiikin
lyriikkaa ja Gottlundia itseään. Bergin runoilla on kuitenkin määräänsä
nähden varsin paljon painoarvoa. Julius Krohn arvioi Suomalaisen
kirjallisuuden vaiheet -teoksessaan (1897) Bergin runoilla
olevan taiteellista arvoa "yksin enemmän kuin koko muulla Otavalla."
Bergin kirjeet
Jos kohta
Gottlundin kirjalliset taidot eivät kestäneetkään ajan hammasta tai
muiden kritiikkiä, on hänellä Bergiin kohdistuvassa tutkimuksessa oma
sijansa. Kiitos hänen tunnollisuutensa,
Helsingin yliopiston kirjastossa on yhä tallella kaksi Bergin
Gottlundille kirjoittamaa kirjettä. Ensimmäinen kirjeistä on kirjoitettu heinäkuussa 1832.
Siitä käy ilmi, että Gottlund ja Berg tapasivat Tukholmassa,
mutta Berg ei vielä tällöin tuonut esille
kirjallisia harrastuksiaan. Kirjeen kirjoittamisajankohtana Berg
oli jo lähettänyt runonsa Gottlundille, joka ei ensin lainkaan
osannut yhdistää Bergiä runojen Kallio-nimimerkkiin.
Gottlund innostui Bergin runoista jopa siinä
määrin, että intoutui korjailemaan ja muuttelemaan niitä.
Muutokset eivät olleet Bergin mieleen, tämä käy selvästi ilmi
hänen toisesta, vuonna 1835 kirjoittamastaan
kirjeestä: "Sinä olet jopa vastoin minun nimenomaista
toivomustani katsonut asiaksesi muuttaa/korjata pikku
kappaleita, jotka jätin Otavassa julkaistaviksi, ja turmelit
siten koko Soijin-laulun idean." Bergin omat versiot
runoista Oma maa,
Sirkka ja Soijin julkaistiin Oulun Wiikko-Sanomissa vuosina
1834 ja 1840.
Vastaväitteet Gottlundille kertovat vahvasta kutsumuksesta,
rohkeudestakin.
|