Ruottinojan aurinko on viritykseltään koomisella tavalla ylirealistinen, Meri-Heikin perintö (1965) taas kaskujen ja tarinoiden ylitsepursuavassa runsaudessaan miltei karnevalistinen. Paikallisperinteestä lainataan legenda karskista ja pelottomasta merimiehestä, jota kutsuttiin Kenttä-Heikiksi. Romaanissa hän kasvaa myyttiseksi Meri-Heikiksi, jonka elämänvaiheista ja rikkauksista kasvaa luotolaisten keskuudessa pittoreski huhu, omaan mahdottomuuteensa tukahtuva utopia:

Missä tahansa nyt luotolaisia kokoontui, siellä oli läsnä Meri-Heikki perintöineen. Mutta kun eri ihmisillä oli hänestä erilaisia tietoja, omia tai kaukaakin kuultuja, niin tuntui kuin monta erilaista Heikkiä olisi vaeltanut luotoa ristiin rastiin silloin tällöin kohdaten toisensa ja suuresti hämmästyen erilaisuuttaan, mutta lopulta yhtyen silti yhdeksi Heikiksi.

Ajoittain kaskumainen kerronta terävöityy groteskiksi nauruksi. Kun kylän tosiunien näkijä Kolopuun Sanni ennustaa kuolemantäyteistä tulevaa vuotta, kuitataan synkkä näkymä lakonisesti: ”Sittenpä päästään perimään!”

Rohkeaa paisuttelua toteutuu myös pienemmässä mittakaavassa, kun Kahvikiven Jussi keksii ryhtyä ahmanpyytäjäksi. Vaikka kukaan ei ole nähnyt vilaustakaan ahmasta, se ei estä kertomasta toinen toistaan hurjempia juttuja siitä miten ahma on tappanut hirven, poron tai kokonaisen susilauman. Tarina kiertää ja puheet saavat mittaa jokaisen lisäillessä niihin omiaan. Todellisuuden vahvistamiseksi ja mantereen uutisnälkäisten iloksi Luodolle tuodaan muualla kaadettu ahma, ja aikanaan Kahvikiven Jussi saaliineen päätyy "koulujen kirjoihin opettavaisiksi tarinoiksi, vanhojen karhunpyyntitarinoiden rinnalle".

Enteiden ja aavistelujen kudoksessa luonto on edelleen lähellä, mutta voimassaan kuitenkin tavoittamattomissa. Luonnon ja ihmisen, tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen välittäjänä Meri-Heikin perinnössä toimii seita, harmaana ja ikivanhana kohoava kiviröykkiö, joka "selvästi tunsi toisen maailman läsnäolon". Romaani huipentuu uuvuttavaksi seidan ja ihmisen väliseksi mittelöksi, joka päättyy sovintoon: rauha laskeutuu Luodon ylle, ja painajaistensa riivaama ihminenkin saa hetken hengähdystauon mielensä demoneiltaan.

Lisätietoja teoksesta
Teoksen saatavuustiedot

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2004