Laulavan hauen arvoitus
Hauen laulu
Kosteasta kodostaan
nous hauki puuhun laulamaan
kun puhki pilvien
harmajain
jo himersi päivän kajo
ja järvelle heräsi nauravain
lainehitten ajo
nous hauki kuusen latvukseen
punaista käpyä purrakseen
lie nähnyt kuullut
haistanut
tai kävyn päästä maistanut
sen aamun kasteenkostean
loiston sanomattoman
kun aukoellen
luista suutaan
longotellen
leukaluutaan
niin villin-raskaan
se virren veti
että vaikeni
linnut heti
kuin vetten paino
ois tullut yli
ja yksinäisyyden
kylmä syli.
(Jääpeili 1928)
Hellaakosken tunnetuimpia voimallisia runoja on
”Hauen laulu”. Runoilija kertoo runon syntyneen miltei valmiina.
Ajankohtana oli elokuinen yö, jona hän ”puoliunen horteessa” nousi
muutaman kerran jalkeille kirjoittamaan kynttilän valossa ”säejaksojen
hyrinää”. Runon syntyä pohjustivat takana olevan kesän elämykset.
Lähikuvassa luonto
Luonnonkuvauksen
aitous ja tarkkuus välittyvät runon lukijalle. Anto Leikola toteaakin,
että vaikka ”Hauen laulua” ei voi sanan tavallisessa merkityksessä
pitää luonnonrunona, se sisältää verratonta moniaistista, osuvaa ja
ilmaisuvoimaista luonnonkuvausta. Hän lukee runoa surrealismin ja
realismin yhdistelmänä. Leikola esittää biografisia eli elämäkerrallisia
viittauksia Hellaakosken lapsuuteen, jolloin tämä harrasti kiipeilyä
kuusissa, kalasteli haukia ja lauloi koulussa ”- - virtensä niin
kovaa kuin jaksoi, vaikkei lauluääntä ollut - - ”. Myös punaisen kävyn
Leikola sallii jatkaa elämäänsä punaisena käpynä, jollaisia kuusen
latvaosa todellisuudessa kantaa.
Tarkasteltavana elämäkerrallisuus
Runo
on säilyttänyt arvoituksellisuutensa. Sen säkeet ovat alusta asti
kirvoittaneet lukijoissa rikkaita tulkintoja. T.Vaaskivi tarkastelee
”Hauen laulua” persoonallisena runoilijatilityksenä. Vaaskivi lukee
runossa salaironiaa ja huumoria. Hänen haukensa ”- - nousee keväthumalassa
kuusen latvaan ja vetää niin villinraskaan virren, että linnuilla ei
ole mitään sanomista!” Hän näkee juuri ”hellaakoskimaisen
huumorin” selittävän ”futuristisen aiheen ja runon vakavan
”ajatuksen” välillä” olevan näennäisen ristiriidan.
Myös
Unto Kupiainen asettuu tarkastelussaan biografiselle eli elämäkerralliselle
näkökannalle. ”Hauen laulussa” huipentuu Hellaakosken omakuva ja
se merkitsee ”yksilöllistä yhteenvetoa ja miehuuden kutsumuslaulun
huipentumaa”. Kauneuden elämys murtaa estot ja luonnonlait ja
tempaisee runoilijan pinnan alla koetuista patoutuneista kohtaloista ylös
laulamaan. Kokemukset ovat kypsyttäneet kutsumusta miehessä, joka ei
ui parvissa.
Kupiainen
pysähtyy punaisen kävyn arvoituksen äärelle ja toteaa sen
mahdollistavan useita selityksiä. Hän löytää kävystä kaipausta.
Punaisen kävyn puraisu avaa hauen inspiraation. ”Kaipaus valautuu
taiteelliseksi luomukseksi väkevimmin silloin, kun mielikuvitus
tavoittaa sen kohteen, ja ehkäpä kaikkein herkimmin, kun – käyttääksemme
selityksenä itse selitettävää kuvaa – kaipuun punaista käpyä
puremaan pyrkivä tavoittaa sitä maistamiseen saakka, saa ensi
kosketuksen saavuttamattomaan.” Myös Kupiainen lukee runossa
taitavasti käytettyä huumoria ja itseironiaa. Niin ikään
luonnontunne nousee esiin hänen tulkinnassaan. Hauen nousu kuusen
latvaan on kohoamista kohti ikuisuutta. Siellä hauki suorittaa pyhän
tehtävänsä eli vetää virtensä. Yksinäisyyden kylmään syliin päättyvässä
runossa ei huumori enää valaise loppua, joka kuvaa kutsumuksen täyttämisen
kallista hintaa.
Kupiainen
palaa ”Hauen laulun” luentaan myöhemmin uudelleen ja lisää
tulkintaan uuden säikeen. Hän lukee nyt runoa eroottisena runona. Hän
toteaa sen olevan ennen kaikkea ”-- onnellisen runoilijan villin
rakkausjoiun huikaisevassa suvessaan. Se on ”kesien kesän” kaikkein
sisin ja todellisin Korkea Veisu.”
Tuoreita näköaloja
Uudemmista
tulkinnoissa Kaisa Kantola viittaa ”Hauen lauluun” humoristisena
luomisen runona, jossa leikillisyys ja vakavuus yhtyvät toisiinsa.
Pirjo Lyytikäinen perehtyy runoon kirjallisuudentutkija Michael
Riffaterren ajatuksiin sitoutuneena. Hän lukee runoa kuvauksen ja
merkitsevyyden tasoissa. Runotulkinta rakentuu kielipelin ja
intertekstuaalisten viittausten varaan. Outo elementti eli laulava hauki
on avain, joka kertoo lukijalle toisen tason olemassaolosta ja siitä,
että sen aukeaminen tapahtuu nimenomaan hauen kautta. Avaimeen
tarttunut lukija johdatetaan Kalevalan maisemiin, joissa Väinämöinen
valmistaa hauen leukaluusta kalanluisen kanteleen. Arvoituksen
ratkeaminen ei kuitenkaan riitä Lyytikäiselle, joka toteaa, että
runopelin palasten näennäinen loksahtelu paikoilleen ei riitä
tulkinnaksi. Hän jättää avoimeksi sen, olisiko punaisessa kävyssä
hedelmällisyyttä ja seksuaalisuutta, niin kuin myös sen, onko
”Hauen laulussa” kyse uuden modernistisen runon
ohjelmanjulistuksesta.
Runoilijan oma tulkinta
Hellaakoski
itse myönteli aikoinaan Kupiaisen olevan mahdollisesti oikeilla jäljillä
kutsumus- ja kaipaustulkinnoissaan. Hän kuitenkin jatkoi:
”Sen
jutun ei mielestäni pitäisi olla niin vaikeatajuinen kuin turhanpäiten
otaksutaan – kunhan sen puhtaalla intuitiolla elää. Ainoa käsitteellisen
selvittelyn saavuttamaton kuva lienee punainen käpy, jonka
monivivahteista merkitystä tekijäkään ei ole huolinut sen enempää
pohtia. Oli vain pakko sanoa niin ja aavistella, että jotain se
merkitsee, koska oli pakko.”
|
