Nuoruustango

Nuoruustango (1989) on moderni Pygmalion-tarina, jossa Kaipaisen evakkotrilogian sankaritar, runotyttö Heleena Leena, käy läpi identiteettikriisiään helsinkiläisessä ottokodissa. Eletään 50-luvun alkua ja Helen abiturienttivuotta.

Pygmalion-taru kertoo taitelijasta, joka rakastuu veistämänsä ihannenaisen kuvaan. Aiheen moderneja versioita ovat muun muassa Bernard Shaw'n komedia, jossa professori koulii kukkakaupan myyjättärestä maailmannaisen, sekä amerikkalainen My Fair Lady -musikaali. Ongelmia tietysti seuraa, kun luomus alkaa itsenäistyä ja vaatii oikeutta omiin ratkaisuihinsa.

Kaipainen on siirtänyt Pygmalion-problematiikan kasvattivanhemman ja ottotyttären suhteeseen. Voimakastahtoiselle kasvattiäidilleen Hele "on kuin muovailusavea". Koulussa ja kasvatuskodissa Hele joutuu teeskentelemään, asettumaan kulloinkin vaadittuihin rooleihin ja samalla kieltämään häpeällisenä karjalaisen menneisyytensä ja murteensa.

Ote romaanista Nuoruustango

Anu Kaipainen opiskeluaikoinaan Helsingin yliopistossa 1950-luvulla.

Tärkeää askelta kohti omaa minuutta merkitsee nuoruuden traumojen kohtaaminen kasvoista kasvoihin. Hele alkaa vierailla Lapinlahden mielisairaalassa tapaamassa äitiään. Hele käy myös tunnistamassa häntä hyväksikäyttäneen isäpuolen ruumiin, joka nostetaan siniseksi turvonneena Helsingin Kauppatorin Kolera-altaasta. Vastoin kasvattiäidin odotuksia Hele ryhtyy opiskelemaan kansanrunoutta laulaakseen "menetetyn maan takaisin". Romaanin loppuhuipennus on kuin musikaalissa: Hele löytää oman äänensä laulaessaan muiden mukana Beethovenin 9. sinfonian kuoro-osaa.

Nuoruustangon henkilösuhteissa kertautuvat tukahduttavan kasvatuksen aiheuttamat riippuvuudet useammassa sukupolvessa. Helen kasvattiäiti Berit on uralleen omistautunut seurapiirilääkäri, jonka kynnykselle ankara äiti pisti jo varhain "höyhenen", näkymättömän kiellon. Höyhen on saanut Beritin pistämään omat halunsa syrjään, kunnes hän keski-iässä havahtuu yksinäisyyteen ja elämänsä rakkaudettomuuteen ja haluaa korjata asian ottamalla Helen kasvatikseen.

"Höyhen" on tarttunut myös Beritin siskoon ja tämän oireilevaan poikaan. Lopulta Beritin taloudessa elävä, tyttärelleen ilkeilevä dementoitunut vanha äitikin osoittautuu ankaran kasvatuksen uhriksi. Väliintuleva kertoja pohtii Pygmalion-problematiikkaa myös kirjailijan suhteessa alter egoonsa: "Onko hän oma kuvansa vai kirjailijan toivein nähty, leikattu kuva?" Hele muovaa itsekin yksipuolista toivekuvaa nuoruudenrakastetustaan, joka osoittautuu homoseksuaaliksi.

Pateettiset nuoruuden runot ja päiväkirjat ovat Nuoruustangon raakamateriaalia, joka sykkii välillä sellaisenaan Helen pitkissä monologeissa. Tarinaa rikkova kertoja ottaa ajoittain ironista etäisyyttä näihin vuodatuksiin: "Tämä on sepitteellinen tarina, johon valokuvat tarjoavat tosiasioita ja päiväkirjat tunteen hehkun." Nimensä romaani on saanut Kaipaisen 15-vuotiaana kirjoittamasta runosta "Nuoruustango".

Teoksen saatavuustiedot

Lähteitä:
Ahola 1989; Forsblom 1989; Granqvist 1990; Hyvönen 1989; Koskela 1989; Nordgren 1989; Pesä 1990; Syrjänen 1989; Vainikkala 1989.

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2005