PÄÄSIVULLE

TEKIJÄT

PALAUTE

KIRJASTO

 

 

 

 

Surupukuinen nainen

Anu Kaipainen: Surupukuinen nainen (1971) WSOY

Surupukuisessa naisessa (1971) Kaipainen sovittaa Shakespearen Kesäyön unelman lemmenjuonia supisuomalaiseen kulttuurikesään. Romaanin ajankohtaisteemoja ovat taiteilijan osallistumisen vaatimus, kulttuurin markkinoistuminen sekä uusmystiikka. 

Kaipainen satirisoi Surupukuisessa naisessa 60–70-luvun taitteen suomalaista kulttuurikesää. Paikallisia kesätapahtumia puhkesi kuin sieniä sateella. Niiden kirjava tarjonta pisti pohtimaan, mikä on kulttuuria ja mikä ei. Kuten Kalevi Kalemaa muotoilee raportissaan Suomalainen kulttuurikesä (1973): 

Onko kulttuuria vain Finlandia-talossa kuultu Helsingin kaupunginorkesterin sinfoniakonsertti vai mahtuuko samaan käsitteeseen myös Runonlaulajan pirtillä Ilomantsissa järjestetty kyykkäottelu?

Romaanin "Kesäyön unelma Karpiossa" voisi sijoittua Kuopioon, Jyväskylään, Mikkeliin tai Lahteen. Olennaista on, että se saattaa yhteen erilaisia ihmisiä ja sekoittaa iloisesti populaari- ja korkeakulttuuria. Kesätapahtuman idealistinen motto julistaa: "Karpio yhdistää elämän perusvoimat, jotka tulehtuneessa maailmassamme ovat kääntymässä vastavoimikseen."

Kuva kirjailijan kotiarkistosta.
Opettajanhuoneessa Oriveden opistolla

Surupukuisen naisen henkilöiden nimet ja harhailut suomalaisessa kesäyössä mukailevat Shakespearen Kesäyön unelmaa, mutta yhteiskunnallisia asemia nurin kääntäen. Shakespearen komedian keijukaiskuningatar on vaihtunut tiedostavaksi entiseksi iskelmäprinsessaksi, ylhäisönuoret työläisiksi ja narrit ylemmäksi keskiluokaksi. Shakespearelaisia komediapiirteitä ovat ristiinrakastumiset ja identiteettien sekaannus. 

Karpion kulttuurikarnevaali tarjoaa poppia, bingoa, tangoa, oopperaa, mieskuoron laulua ja kantaa ottavan paneelikeskustelun. Kesäyössä toilailevat paikalliset työläisnuoret, keskiluokkaiset kansalliskuorolaiset sekä kaupunginhullu Pukkila (Puck). Aviokriisiään läpikäyvä pikkuporvari, Juhani Pulma, ottaa kyytiinsä surupukuisen liftarin ja päätyy rakastelemaan vasemmistolaisen laulajajulkkis Tanian (Titania) kanssa. "Suomalainen kulttuurikesä se on kuin korkki käyneen pullon suussa", Pukkila kiteyttää.

Ote romaanista Surupukuinen nainen

Tania on yhdistelmä Carolaa ja Kristiina Halkolaa. Hän yrittää saada sanomansa perille laulamalla viihteen keinoin työläisistä. Tanian osallistuva televisiosarja muistuttaa TV-teatterin syksyllä 1970 esittämää Tuhannen ja yhden työn tarinat -ohjelmaa, jonka tekoon Kaipainenkin osallistui. Kirjailija on todennut, että Surupukuisen naisen kirjoittamisen aikoihin politiikka ja taiteilijan vapaus riitelivät hänessä keskenään.

Huhu surupukuisesta liftarista kierteli Helsingin lähiympäristön teillä 70-luvun alussa. Tarinasta tunnetaan lukuisia versioita –- hunnuttautunut hahmo kiehtoo juuri tyhjyydellään ja täyttyy kulloistenkin tulkitsijoiden toiveista ja peloista. Juhanille hän on jännittävä, eroottissävyinen kuvitelma ja irtiotto arjesta; Tanialle kuvajainen, johon hän peilaa hiljattaista sairauttaan ja masennustaan. Kaipaisen romaaneissa toistuva valintatilanne fantasian ja realismin välillä päätyy surupukuisen naisen katoamiseen.


Teoksen saatavuustiedot

Lähteitä:
Aikio 1971; Alhoniemi 1971; Arvola 1971; Gröndahl 1971; Kaipainen 1976; Kaipainen 1986; Kaipainen 1991; Kalemaa 1974; Kivilinna 1971; Nyman 1974; Qvickström 1971; Saarinen 1972; Seppä 1971; Sihvo 1971; Tarkka 1971; Sipari 1971; Virtanen 1996; Virtanen 1999.

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2005