|
Alaotsikokseen maininnan "lukuelokuva"
saaneessa romaanissa Painomuste ja punaviini (1930) Erkki Kivijärvi
kuvailee 1920-luvun politiikan ja seurapiirien tapahtumia miljöönään
sanomalehden toimitus. Lehti on mitä ilmeisimmin Helsingin Sanomat,
jossa kirjailija itse oli toimitussihteerinä.
Painomuste ja punaviini kuuluu
toimitusromaanin lajityyppiin, jolle ominaisia piirteitä ovat suuren
sanomalehden kuumeinen ilmapiiri, toimituksen hierarkia ja sisäiset
juonittelut sekä aatteellisten linjausten ristiriidat ja
vastakkainasettelut. Monissa kohdin romaani liittyy myös ajankohdan
johtavaan saksalaiseen kirjalliseen suuntaukseen, ns.
uusasiallisuuteen (die neue Saclichkeit), joka pyrki esittämään
koristelematta ja tunteilematta silloista suurkaupunkielämää.
Painomusteen ja punaviinin Helsinki on
kahden kansan kaupunki. Lukija pääsee seuraamaan lukuisia
seurapiirijuhlia, diplomaattikutsuja ja taidetilaisuuksia. Vastakohdan kaupungin kerman ylelliselle loistolle
muodostavat laitakaupungin harmaat kadut. "Proletaariatmosfeerin"
Kivijärvi hahmottelee porraskäytävästä tulvahtavan märän pyykin,
paistinrasvan ja happamen tiskiveden lemusta, köyhyyden ja lian
patinasta.
Eläviä esikuvia
Romaanin ensi luvussa tapaamme päätoimittaja Martensin puhumassa "mikrofonissa" (puhelimessa). Hän vakuuttelee puhekumppanilleen, että on menty liian pitkälle ja että on peräännyttävä hyvässä järjestyksessä, koska taistelu tuulimyllyjä vastaan olisi lehdelle kohtalokasta. Juonen edetessä lukijalle paljastuu, että kyse on "tullikysymyksestä". Lehti aikoo muuttaa siinä kantaansa. Se on noussut "neljänneksi valtiomahdiksi", "aatteelliseksi tavarataloksi", joka voi tehdä linjauksensa itsenäisesti, ilman taustalla vaikuttavan puolueen antamaa siunausta.
Tosielämässäkin
Helsingin Sanomissa elettiin tuolloin voimakasta kasvun aikaa. Lehden levikki oli kasvanut suurimmaksi Suomessa, ja
irtautuminen puoluetaustasta ajankohtaistui. Kytkös heikkenevään
edistyspuolueeseen kävi lehdelle tarpeettomaksi, jopa haitalliseksi, sillä lehden voittoja käytettiin sekä puolueen toimintaan että maaseudun puoluelehtien ylläpitoon.
Raoul Palmgren päättelee teoksessaan Täällä toimitus. Lehdistö ja lehtimiehet kaunokirjallisen kuvauksen
kohteena, että Kivijärvi on käyttänyt päätoimittajahahmon mallina Eero Erkkoa (1860-1927), Päivälehti-Helsingin Sanomien perustajaa. Eljas Erkkoa, Eero Erkon poikaa, josta tuli isänsä kuoleman jälkeen lehden päätoimittaja,
Painomuste ja punaviini harmistutti siinä määrin, että hän suositteli
toimitussihteerilleen eropyynnön esittämistä.
Huumoria vai häväistystä?
Lauri Viljanen nimittää arvostelussaan (HS
16.11.1930) Painomustetta ja punaviiniä "nokkelaksi
romaanifilmiksi", jonka parhaat puolet löytyvät juonen
vauhdikkuudesta ja kepeän älyllisestä huumorista. Romaanin henkilökuvat ovat
Viljasen mukaan vetäisty niin "ripeän ylimalkaisesti",
"- - että ne tosiaan kaipaisivat filmikameraa näyttäytyäkseen
koko dekoratiivisessä hupaisuudessaan". Esimerkkinä
romaanifilmin vauhdikkuudesta Viljanen mainitsee kaljupäisen
toimittaja Markin, joka syöksyy viimeisessä luvussa toimitukseen tukka
pörröisenä.
Päivälehti-Helsingin Sanomain 100-vuotisnumeron
kirjoituksessa Pekka Vuoristo luonnehtii Painomustetta ja punaviiniä
"häväistysromaaniksi", jossa suuri sanomalehti kuvataan
"juonittelujen pesänä". Vuoristo nimittää teosta
"lapselliseksi romaaniksi", jonka "asetelmaa tuskin
kukaan saattoi ottaa tosissaan".
Raoul Palmgren arvioi Kivijärven
romaania varsin eri laatusanoin kuin Vuoristo. Hänen mielestään Painomuste
ja punaviini on kokonaisuutena arvioiden "huomattavan
objektiivinen, humoristinen pikemmin kuin satiirinen". Palmgrenin
mukaan romaani antaa kokonaiskuvan 1920-luvun Helsingin Sanomista.
|
