Runoilijana 

1910-luvulla runokokoelmia kirjoitettiin ja julkaistiin paljon. Erkki Kivijärvi kuului Pekka Piirron mukaan ajalle tyypillisiin "maisterirunoilijoihin". Nämä estetiikkaan perehtyneet runoilijat hyödynsivät klassisia runomittoja ja kalevalanmittaa.

Esikoiskokoelma Matkamies (1915) on yleissävyltään kaihomielinen: runojen minä ikävöi mennyttä lapsuuden ja nuoruuden aikaa, jolloin hanget hohtivat valkeina ja koski kohisi. Kotiseudun muisto tarkentuu terävimmin koskenniemeläisiä vaikutteita sisältävässä runossa "Keskiyön kaupunki":

- -
On kuin mykät talot tarinoisi,
kuiskis huurtehiset puiston puut.
Muistan niinkuin eilen ollut oisi
jäitten lähdöt, tulvat, riemut muut.

tulipalot, öiset kammon hetket:
liekit räiskyi, tylyt torvet soi…
tappelut ja monet rauhan retket:
laulu kaikui, nuoret karkeloi…
- -

Virran varrelta -kokoelmassa (1917) puhutaan usein virrasta, joesta ja koskesta. Runo "Kotikaupunki" kertoo tunnistettavasti Oulusta:

Takaa taivalten, tasangoitten
kotikaupunki silmiin saa:
yli kattojen kirkontorni
kultaristinen kohoaa,
talot hiipivät kylki kylkeen,
pienet, turvaten toisiaan -
satavuotista unta uinuu
valkee kaupunki Pohjanmaan.

Mutta kaunis on kaiku kosken,
joka vierellään virttään soi,
vailla ääriä Pohjanlahti,
etäämmällä mi unelmoi.
Sadun siintoa valonvälke, 
kevätillat ja kesän yöt,
tarun hohtoa talven henget, 
sinisilkillä tähtivyöt! 
- -

Oulu. Kirkkokatua kirkontornista kuvattuna n. v. 1900.
Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat.

Oulu on Kivijärven lyriikassa mielentila, jossa aika on hetkeksi pysähtynyt menneisyyden hiljaiseen ja pienieleiseen elämään. Oulun keskustan miljöö ylevöitetään vertauskuvaksi ideaaliselle, rehdille ja sydämelliselle ihmisluonnolle.

Lisätietoja teoksesta Virran varrelta

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2004