Tärkein Oulun maisemaan liittyvä elementti romaanissa on koski.
Sen äänen Klara
kuulee heti ensimmäisenä iltanaan kaupungissa, ja kuulohavainto
toistuu teoksessa monta kertaa:
- Mitä se on? hän kysyi
kuiskaten ja kuunnellen
koko olennollaan.
- Kosket, sanoi konsuli.
- Kosket, toisti Klara. Ja
hetken perästä hän lisäsi:
- Niistä ei Herman ole
kertonut. Voinkohan minä
niihin koskaan tottua. Niiden äänessä on
jotain
pelottavaa..
- Ne ovat kohtalon ääni.
Näillä seuduilla.
Romaanin päähenkilö, 50-vuotias konsuli Otto Brenner johtaa
kauppahuonetta isänsä kuoleman jälkeen. Lyhyt avioliitto
tukholmalaisen Agda Vesterbergin kanssa oli päättynyt parikymmentä
vuotta sitten vaimon karattua toisen miehen kanssa. Pariskunnan
Herman-poika oli jäänyt Brennerin kasvatettavaksi.
Mieheksi varttuneen, mutta kypsymättömän
Hermanin avioliitto osoittautuu onnettomaksi. Hulttiomainen Herman
kulkee omia teitään, ja säälistä avioliiton solminut Klara huomaa
tehneensä virheen. Aviopari elää käytännössä erillään, mikä
on julkinen salaisuus Oulussa.
Oton ja Hermanin välit kiristyvät, kun Herman
väärentää konsulin nimen pelivelkojen katteeksi tehtyyn vekseliin.
Konsuli epäilee, ettei Brennerin suvulle vieraalla tavalla käyttäytyvä
ja ulkonäöltäänkin poikkeava Herman ole hänen oma poikansa. Kun
punatukkainen ”pirunpoika” Herman viettelee konsulin kirjanpitäjän
nuoren, viattoman
Katri-tyttären, epäilykset muuttuvat varmuudeksi. Samoihin aikoihin
pidättyväinen Otto tunnustaa rakastavansa omaa miniäänsä Klaraa.
Klara vastaa tunteisiin syvää syyllisyyttä tuntien.
Intohimoinen rakkaus merkitsee uutta
kukoistusta – ”jälkikesää” - vanhenevalle miehelle. Lisääntynyt energia vilkastuttaa myös
Brennerin liiketoimia. Kaikki hiipuu kuitenkin Klaran kuolemaan; hän
menehtyy vilustumiseen pelastettuaan itsemurhaa yrittäneen Katrin
koskesta. Menetettyään Klaran konsuli luopuu vähitellen kaikista
liiketoimistaan. Romaani päättyy hänen kuolemaansa, mikä merkitsee Brennerin suvun loppua.
Melodramaattisen rakkausjuonen rinnalla
Koskenniemi kuvaa ironisesti uuden aikakauden murrosta liike-elämässä.
Vastakkain ovat aristokraattinen, sivistynyt Brenner ja
nousukasmainen, sivistymätön Hänni. Brenner pyrkii sukuperinteitä
kunnioittaen kasvattamaan omaisuutta rehellisin keinoin. Hänen
toimiensa päämääränä on myös Oulun yleinen vaurastuminen.
Romaani päättyy kuvaukseen vanhan Regina-fregatin muodonmuutoksesta konsulin kuoleman jälkeen. Se
symbolisoi vanhan merenkulkusuvun loppua ja uuden aikakauden koittoa teknisen kehityksen myötä.
Purjelaivakauden ”hidas” elämä kauneusarvoineen saa väistyä
tehokkuuden tieltä:
Seuraavana
kesänä ilmestyi Regina uudelleen vanhoihin satamiinsa. Mutta sen
kaunis taklaus oli poissa ja sen paikalla oli savuava höyrypiippu.
Sillä oli uusi nimikin ”Tulevaisuus” ja uusi omistaja, Hänni
ja Kumpp.
Niin
kulkivat kaupunki ja maakunta ja niiden porvarit vähitellen uutta
aikakautta kohti.
Romaania 1930-luvulla arvioinut Lauri Viljanen
ei pitänyt sitä kovin onnistuneena. Viljasen mukaan 1800-luvun lopun
Oulun porvariston elämä oli vierasta Koskenniemelle, ja kuvaus oli
jo ilmestyessään vanhentunutta. Lisäksi teoksen ”vuosisadan
lopun” raukea tunnelma – dekadenssi
– oli Viljasen mukaan liian kirjallista. Dekadentteja piirteitä
romaanissa ovat esimerkiksi kuolemankaipuu,
kohtalonusko, verisiteiden korostaminen sekä vanhan suvun rappeutuminen. Nykylukijaa teoksessa kiinnostaa vanhan Oulun kuvaus.
Konsuli
Brennerin jälkikesää on verrattu Thomas Mannin romaaniin
Buddenbrookit (1901, suom.
1925). Kummassakin on vanha, hieno suku, jonka rappiota kirjailija
kuvaa sekä isän ja sukuun sopeutumattoman pojan suhde. Koskenniemen
lesken mukaan hänen miehensä tutustui Mannin teokseen kuitenkin
vasta 1920-luvun vaihteessa.
|
