Lapsuus

Vanhemmat

V. A. Koskenniemen isä Anders Forsnäs (1833-1888) oli ruotsalaista talonpoikaissukua Kruunupyystä Keski-Pohjanmaan rannikolta. Tultuaan ylioppilaaksi vuonna 1855 hän aloitti teologian opinnot Helsingin yliopistossa, mutta vaihtoi pian humanistisiin opintoihin. Kreikan ja latinan ohella Forsnäs opiskeli suomen kieltä. Suomenruotsalainen, suomalaismielinen mies halusi oppia kielen täydellisesti. Anders Forsnäs suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1860.

Valmistumisensa jälkeen Forsnäs toimi useita vuosia uskonnon opettajana ja vararehtorina Kokkolan yläalkeiskoulussa. Lyhyen Kuopion kauden jälkeen hän muutti Ouluun ja opetti ensin latinaa Oulun ruotsalaisessa lyseossa. Koulu muutettiin Oulun suomalaiseksi yksityislyseoksi vuonna 1874. Suomenkielisen koulun pioneerit olivat ihanteellista joukkoa: perustajajäseniin kuulunut Forsnäs opetti monien muiden tavoin pitkiä aikoja ilmaiseksi, kun rahat eivät riittäneet opettajien palkkoihin.

Suku oli saanut nimensä Forsnäs kosken partaalla sijainneen talon mukaan. Sukunimi suomennettiin Koskenniemeksi Snellmanin päivänä vuonna 1906.

Äiti Aina Maria Hällberg syntyi Oulussa vuonna 1860 perheen toisena tyttärenä. Hänen isänsä oli Oulun ala-alkeiskoulun rehtori Jakob Adrian Hällberg (1830-1878) ja äitinsä Maria os. Björkroth. Jakob Hällberg oli tunnettu hahmo oululaisessa koulumaailmassa ja tyttärensä tulevan aviomiehen työtoveri 1870-luvulla. Teuvo Pakkalan mukaan tyttärenpoika Veikko Antero muistutti aikuisena isoisäänsä sekä fyysiseltä että henkiseltä olemukseltaan.

Anders Forsnäs ja Aina Maria Hällberg solmivat avioliiton vuonna 1879. Puolisoiden lähes 30:n vuoden ikäero näkyy hyvin 1880-luvun alun perhevalokuvassa.

Anders ja Aina Forsnäs sekä pikku-Inga.

Ensimmäinen lapsi Aina Ingeborg (Inga) syntyi vuonna 1880. Perhe kasvoi vielä kahdella lapsella: Veikko Antero syntyi 8. heinäkuuta 1885 ja Anna Maria (Maija) vuonna 1887. Kun nuorin lapsi oli muutaman kuukauden ikäinen, perhettä kohtasi tragedia: Anders Forsnäs kuoli 54-vuotiaana. Pikku-Veikolle jäi isästä vain hämärä muistikuva:

Kun isäni kuoli , olin puolenkolmatta vuotias. Tältä ajalta muistan vain epämääräisen, painostavan tunnelman ja erikoisesti, että meitä lapsia kehotettiin jollakin uudella ennenkokemattoman vakavalla tavalla olemaan hiljaa. Meidän leikkimme pysähtyi äkillisesti ja tuskallisesti. Vanhin joukostamme ehkä tiesi, että jotakin pimeää ja peruuttamatonta oli tapahtumassa. Hän ei koskaan ollut täydellä sielullaan enää mukana leikeissämme, vaikka vain viisi vuotta erotti hänet minun iästäni. On kuin eräs vaihe lapsuutemme yhteisissä leikeissä olisi noina päivinä kulunut loppuun. Muuta en tuolta ajalta muistakaan, paitsi aivan epämääräisesti sen, että koko ympäristö tuli toiseksi.  
(Onnen antimet, 1935)

Nuorena leskeksi jäänyt Aina ei koskaan solminut uutta avioliittoa. Poikansa kuvauksen mukaan hänen olemuksessaan yhtyivät arvokkuus ja tyttömäisyys:

Hän oli pieni ja hento – hänen kengän- ja hansikkaannumeronsa olivat alhaisimmat kaupassa esiintyvistä – hän oli useimmin puettu tummaan korkeakauluksiseen pukuun ja hänen musta, pään muotoa seuraava tukkansa, joka ei milloinkaan harmaantunut, oli keskeltä jakauksella. Vanhempana hän käytti hiussykerönsä päällä pientä mustapitsistä ruusuketta. Hänellä oli Hällbergin tyttöjen kauniit siniset silmät, poikkeuksellisen kaukonäköiset – hän erotti Oulun kirkontornin kultaiset kellonviisarit kaupungin toisesta laidasta, Heinätorin takaa, niin kuin me lapset aina yhä uudelleen ihmetellen totesimme. (Vuosisadanalun ylioppilas, 1947)

Laulavien ja nauravien Hällbergin sisarusten parvessa Aina oli poikkeus. Hän ei laulanut, ja häntä ympäröi ”suuri hiljaisuus”. Aina Koskenniemen sisäinen maailma säilyi arvoituksena ainakin hänen pojalleen. Leskirouva keskittyi lasten kasvattamiseen kodin seinien sisäpuolella. Hänellä ei ollut muita sosiaalisia suhteita kuin perhepiirin tarjoamat. Sulkeutuneesta elämäntavasta huolimatta hän oli hyvin säätytietoinen ja korosti perheen kuulumista sivistyneistöön. Toimeentulon niukkuus ei ollut este sille, että lasten tuli pitää itseään etuoikeutettuina. Säätytietoisuus lienee ollut myös hänen tapansa vaalia aviomiehen muistoa. Miniä Vieno Koskenniemen mukaan anoppi ei koskaan puhunut edesmenneestä miehestään. Koskenniemen suhde äitiinsä oli kiitollinen, rakastava ja kunnioittava. Hän oli niin hienotunteinen, ettei katsonut sopivaksi kertoa julkisesti äidistään juuri mitään hänen elinaikanaan. Aina Koskenniemi kuoli 78-vuotiaana kesällä 1938.

Koskenniemen perheen tyttäret Inga ja Maija kävivät Oulun tyttökoulua ja kirjoittivat ylioppilaiksi Oulun suomalaisesta jatko-opistosta. Inga suoritti opettajan tutkinnon Helsingin jatko-opistossa, Maija luki saksan ja ruotsin kielen maisteriksi Helsingin yliopistossa. 1930-luvulla he asuivat Loimaalla, Inga toimi kirjakauppiaana, Maija Loimaan yhteiskoulun pitkäaikaisena lehtorina ja vararehtorina. Kumpikaan ei mennyt naimisiin. Tyttärien kouluttaminen osoittaa Koskenniemen perheen sivistykselle antamaa arvoa ja ennakkoluulotonta suhtautumista naisen mahdollisuuksiin – varsinkin, kun perhe oli varaton. Kaukainen sukulainen myönsi Veikko Anterolle 1000:n markan opintolainan, mutta hänen sisartensa opiskelun rahoituksesta ei ole tietoa. Käytännössä Koskenniemi kustansi opintonsa suureksi osaksi itse kirjoittamalla sanomalehtiin.

Lähteet:
Koskenniemi, V. A. 1935
Koskenniemi, V. A. 1947
Koskenniemi Vieno 1976
Oulun suomalaisen tyttökoulun 50-vuotisjuhlajulkaisu 1931
Viljanen 1935

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2003