|
Kramsu palasi Helsinkiin päättämään
opintonsa, mutta seuraavat kaksi vuotta osoittautuivat hänen
elämänsä raskaimmiksi. Opiskelusta ei enää
tullut yhtään mitään, sillä sairaus
ja velka ahdistivat runoilijan nurkkaan. Opintovuosiensa loppuajan
kirjeissä Kramsu kertoo toistuvasti sairaudestaan selvittämättä
tarkemmin sen laatua. Syfilistartunta oli kuitenkin todennäköisesti
peräisin jo useampien vuosien takaa, ja sukupuolitauti
teki lopullista tuhoaan aivoissa useita vuosia.
Kirjeessä veljelleen Kramsu kertoi rahattomuuden olevan
hänen "uskollisin seurakumppaninsa". Hän eli Helsingissä
jatkuvassa velkojien pelossa. Välillä hän ei
uskaltanut olla kotonaan kuin öisin. Opintosuunnitelmien
raukeaminen ja taloudellinen epätoivo veivät runoilijan
muun yhteisön ulkopuolelle ja sellaiseen seuraan, joka
teki uudet nousuyritykset entistä toivottomammiksi. "Surullisen
hahmon bohemina elää retustelin, osaamatta olla edes
bohemi oikein," hän luonnehti tilannetta veljelleen. Jatkuva
lainojen ja vekselien järjestäminen kiristi veljesten
välejä, ja rahanpyyntöihin ilmestyi katkeran
alistuvaa mielialaa:
"Älä luule, jotta uskoin, että olet "velvollinen"
lainaamaan minulle rahoja, en myöskään tahdo
viekotella sinua "ansaan", vaan luulen kuitenkin, että
sanaisi johdosta viime kirjeessäsi voivani odottaa sinulta
jotakin tietoa, kieltoa tai myöntymystä. […]
Jos et tahdo enää minulle pitemmältä kirjoittaa,
vastaa edes yhdellä sanalla."
(Kirje Janne Kramsulle 24.11.1883)
 |
|
Käsialanäyte
viimeisiltä vuosilta. Kirjeessään veljelleen
5.2.1892 Kaarlo Kramsu kertoi kirjoittaneensa "vetisintäkin
vetisemmän runoelman" Kuoloa odottava.
Oulun yliopiston kirjasto/Lauri Merikallion Kaarlo Kramsu
-kokoelma.
|
Velkojien ahdistellessa
Kramsu päätti vuonna 1884 lähteä toimittajaksi
Turkuun, jossa hän viipyi vain vuoden. Turusta hän
jatkoi Rauman lehteen. Raumalla hän toimi myös kaupunginvaltuuston
sihteerinä ja ala-alkeiskoulun opettajana. Vaikka Kramsusta
on näiltä ajoilta säilynyt kuvauksia äkkipikaisena
jurottajana, hänestä alettiin loppuaikana suorastaan
pitää ja jopa pahoiteltiin hänen lähtöään.
Myös Kramsu itse viihtyi Raumalla, ja siellä hän
viimeisteli vuonna 1887 toisen runo- kokoelmansa.
Kramsun viimeiseksi vakinaiseksi
työpaikaksi jäi Satakunta-lehti Porissa, jonne hän
oli lähtenyt vuonna 1890 paremman palkan toivossa. Raha-asioita
hän ei kuitenkaan Porissakaan saanut kuntoon,
ja lisäksi syfilis otti lopullisen
yliotteen. Porista Kramsu lähetettiin
vuonna 1891 mielisairaana Kuopion
Niuvanniemen mieli- sairaalaan, josta
hän seuraavana keväänä vielä
pääsi lyhyeksi aikaa veljensä luo asumaan.
|
|
|
Kaarlo Kramsun hautamuistomerkki Kuopion
uudella hautausmaalla.
Oulun yliopiston kirjasto/Lauri Merikallion Kaarlo Kramsu
-kokoelma
|
Viimeiset vuodet Niuvanniemessä
Kramsu horjui utopististen kuvitelmien ja
selkeän ajattelun välillä.
Hän laati suunnitelmia tulevista
töistään ja aneli toistuvasti veljeään
noutamaan hänet pois "hulluin huoneesta".
Välähdyksittäin hän kuitenkin
tajusi myös oman tilansa:
"Päivällä kirjoitan
aamusta iltaan saakka ja saan siten
kauhistuksen poistetuksi. Yöt ovat kamalat.
En saa unta. Nauran välistä
pilkkanaurua melkein koko yön kamalan
tilani ja veljeni helläsydämisyy- den johdosta, mutta
aamulla ovat kasvot silmänalustoista
partaan asti ja vieläpä partakin aivan märkiä.
Nauraa niin sydämellisesti, että
vettä tulee silmistä. Onhan se omituista."
(Kirje J.V. Miesmaalle 20.4.1893)
Kaarlo Kramsu kuoli Niuvanniemen sairaalassa
elokuun 28. päivänä vuonna 1895 vajaan neljänkymmenen
vuoden ikäisenä.
|
