|
Yöllä Sofia raiskataan. Syylliseksi paljastuu myöhemmin yksi kutsujen vieraista.
Uutinen täyttää Tuomaksen vihalla. Hän pakenee kotoa ja oleilee autiossa purkutalossa,
jossa pitää majaa myös koditon alkoholisti, keski-ikäinen Anni. Annin laukussa on kuivunut
morsiusseppele ja siipipuoli kipsienkeli. Hän on rankkojen elämänvaiheiden kuluttama,
mutta lempeä ihminen:
- Tiedätkö poika, minun sisällä on jo kauan ollu jotain
niinku veitsen terällä. Niinku joku tämän ruumiin kuoren alla
seisois jyrkänteen reunalla ja odottais lipeämistä. Tai että
maa alkasi haljeta ja tulis loppu. Lopultakin loppu. (31)
Annia kalvaa epäonnistuminen äitinä, syyllisyys oman pojan huumekuolemasta:
Mutta vuodet kuluivat, emmekä me puhuneet. Hän ei
koskaan kertonut mitään. Hän ei koskaan tullut luokse.
Minä vatkasin kakut mykkänä, yksin, ja ristiveto ahmaisi
tuoksut ulos ovesta. keittiön pöytä oli leveä, kiiltävä ja
tyhjä. ”Puhu minulle!” minä huusin lopulta. (80)
Annin suora ja tunteilematon asenne sekä karu äidillisyys lohduttavat Tuomasta:
- Itke vaan, poika. Se pyyhkii mielen puhtaaksi. Älä yhtään
häpee sitä. Anna tulla kaikki paha ulos. Hän tarrrasi kiinni
Annin käsivarsista ja puristi. Viiniltä tuoksuva henkäys
laskeutui hänen päälleen. Hän nyyhkytti ääneen Annin syliä
vasten. Räkä ja kyynelet, murheen suolainen kiisseli, valui
leualle, liimautui Annin puseroon. Anni ei väistänyt. (67)
Annin avulla Tuomas myös ymmärtää, kuinka armottomasti hän on suhtautunut omaan äitiinsä:
Äiti huokaisi, istui alas vastapäätä.
Se ei ollut kultanappiäiti, huvimajan kuningatar. Se oli
tavallinen, paljas äiti. Sillä oli uurteita silmänurkissa niin
kuin Annilla. (93)
”Sä olet ihminen”, Tuomas ajattelee Annista jättäessään autiotalon ja sanoessaan hyvästit.
Myöhemmin Tuomas lukee lehdestä uutisen purkutalon tulipalossa menehtyneestä naisesta.
Kuujuhlan loppuratkaisu on kuitenkin valoisa: Tuomas päättää uskoa sekä Annin että äitinsä
sanoihin rakkauden parantavasta voimasta ja lähtee tapaamaan Sofiaa.
Kaikki jatkuu, mutta kaikki on erilaista. Kivun paino
hellittää. Seisomme lähellä hiekkaa, valmiina.
Me, rakkautemme, vihamme, kaikkemme. (113)
Kriitikoissa Kuujuhla herätti monenlaisia mietteitä:
Helena Ruuska korosti raiskausteemaa
ja määritteli teoksen kertomukseksi viattomuudesta ja herkkyydestä, jotka kylmä todellisuus
murskaa. Hänestä Kuujuhla oli tarpeellinen lisä tyttöjen ja naisten liikkumatilan rajallisuutta
koskevaan keskusteluun. Kerttu Manninen kehui Laineen kaunista ja omaperäistä tyyliä, mutta
Tuomaksen ja Annin ystävyyden kuvaus vaikutti hänen mielestään liian koristeelliselta ollakseen
vakuuttavasti totta. Teos oli Topelius-palkintoehdokas vuonna 1995.
|
