|
Jos et pelkää pimeää -romaani alkaa Oulun Kuusrockista. Festarit ovat lopuillaan,
mutta Aino on yhä pääesiintyjän lumoissa:
Alice Cooper oli auttanut vähän matkaa eteenpäin. Alicella oli ollut
kirkuvan punaiset nahkahousut. Sikke oli ollut läkähtyä niitten takia. Se
ei tajunnut, että ne olivat sivuseikka, tehokeino itse asialle. Jaksa olla vahva,
Alice, Aino ajatteli. Jaksa kuristaa tätä paskamaailmaa. Anna tulen polttaa
ikkunat räjähtäen puhki, että ihmiset näkisivät niistä ulos ja sisään.(5-6)
Alice Cooper oli
Kuusrockin pääesiintyjä vuonna 1990. Rockfestari mainitaan
myös Sinisessä ruohossa:
- Jos saadaan uus teltta ni lähetään Kuusrokkiin. Vielä ehitään.
Otetaan vähä tuoppeja.
- Jep. (92)
”Kristalliyö”
Elokuussa 1990 Oulun keskustassa puhkesi nuorisomellakka, joka herätti huomiota
valtakunnallisestikin. Poliiseihin ärsyyntynyt nuoriso alkoi särkeä liikkeiden näyteikkunoita ja
varastella tavaroita. Poliisi oli tilanteessa voimaton. Kaleva uutisoi tapahtunutta 12. elokuuta
ilmestyneessä lehdessä otsikoin ”Öinen kaaos karkasi kaikkien käsistä” ja ”Nuoriso terrorisoi Oulun yötä”.
Sinikka Laine sisällytti tapahtuman seuraavana vuonna ilmestyneeseen romaaniinsa Jos et pelkää pimeää.
Poikaystävää kaipaava Aino ajelehtii kaupungilla, kun alkaa tapahtua:
Jostakin läheltä yön kohinan seasta kuului ontto kaiuton
ääni kuin pienen pommin jysähdys.
- Voi vittu, kattokaa noita hulluja!
Huuto ja kirkuna repi korvia. Katu oli täynnä. Massa velloi eteenpäin kuin hyökyaalto.
Iso näyteikkuna oli pamahtanut hajalle. Jalkakäytävällä kiilsi sirpalematto.
- Mikä se oli? Onks joku sota alkanu? (96)
Humaltunut Aino ei mene mukaan mellakkaan. Poliisi auttaa
hänet
kotiin – ystävällisesti ja huomiota herättämättä.
Hannes Mäntyrannan haastattelema oululainen Sipe analysoi mellakan syitä:
- Musta tuntuu, että kaikkia alko niinkö tympiä se poliisin toiminta.
Koulut alkoi ja kaikki oli jotenki vähän stressin päällä, että pitää jotaki…
Kun ei o oikein mittää tekemistä niin kai se sitte pitää niitä ikkunoita
särkiä, että emmä oikeen tiiä...
Mäntyranta kritikoi Oulun kaupunkia nuorten heitteille jättämisestä
sekä virkamiesten nihkeästä suhtautumisesta nuorten tapahtumien tukemiseen.
Rantakadulla palaa!
Oulun Aleksanterinkatu ja Rantakatu muuttivat ilmettään 1980-1990-
luvuilla, kun puutalo toisensa jälkeen tuhoutui tulipaloissa. Kuujuhlassa puukortteleiden
kohtalo on kuin vaivihkaa tapahtumien taustana. Asunnoton Huppana-Anni majailee autiossa
purkutalossa, jonka kuvaus viittaa Oulun historiaan:
Tomua ja tuhkaa.
Kuollut, kuivunut keidas keskellä kaupunkia. Rikkaan kauppiaan
rakentama, salissa palmu ja kynttiläkruunu ja merikapteenille
kihlattu kahisevahameinen kauppiaantytär, kultareunaiset peilit ja
vaahtopäistä maalatut taulut, ja aika, joka kului pois. (16)
Toisaalta miljöökuvaus liittyy Tuomaksen kapinaan vanhempiensa
arvomaailmaa vastaan. Arkkitehti-isälle ja kiinteistövälittäjä-äidille
talojen haihtuminen savuna ilmaan on silkka helpotus, mutta
Tuomas näkee asian toisin:
- Minä juttelin eilen asemakaava-arkkitehdin kanssa. Nyt ei
tarvita muuta kuin kauhakuormaaja kippaamaan jätteet kaatopaikalle.
- Jo on aikakin, äiti sanoi. - Se oli hirveän näköinen rötiskö,
varsinainen maiseman pilaaja. Joku kirjoitti hiljattain yleisönosastossa, ettei kehtaa viedä
vieraitaan torille, kun semmoinen kummitustalo saa lahota pystyyn keskellä kaupunkia.
- Mut... onhan siinä ollu jotain hyvääkin, Tuomas sanoi. - Joku koditon voi nukkua siellä.
Ei kai kaikki irtolaiset ja kodittomat kulkurit oo pyromaaneja. (100
Kuujuhlan viimeisessä luvussa Tuomas ja Sofia seisovat palaneen
talon tontilla. Muuttuva kaupunkikuva ja nuorten rakastavaisten
elämä kietoutuvat yhteen:
Talo on ollut poissa melkein vuoden. Sen paikalla on
suorakaiteen muotoisilla kivillä rajattu hiekka-alue, jonka poikki
ihmiset oikaisevat pyörällä ja jalkaisin kauppahallin ovelle.
Hiekka on pehmeää ja puhdasta. Pietaryrtit ja horsmat kukkivat
sen keskellä.
- Mä muistan ku toi talo palo, Sofia sanoo. - Mä muistan
sen siitä, että sitä seuraavana päivänä sä tulit eka kerran mun
luo. (112)
|
