|
Kumpikin nuori elää hajonneessa perheessä, mutta erilaisissa oloissa:
Annalla on isä ja pikkusisko sekä muualla asuva, mutta yhteyttä pitävä äiti.
Mika on menettänyt isänsä pienenä. Isäpuoli terrorisoi perhettä alkoholismilla
ja väkivallalla. Äiti on alistunut ja passiivinen. Mika syyttää nykyhetken kurjuudesta
isättömyyttään: ”Jos faija olisi elänyt. Kaikki olisi ollut ihan toisin.” (18)
Anna on lähes täydelliseksi kuvattu nuori nainen, ”Annaenkeli”. Hän pärjää koulussa,
haaveilee kirjallisuudentutkijan urasta, kirjoittaa itsekin. Anna huolehtii pikkusiskosta
ja siitä, että äidittömässä taloudessa näkyy naisen kädenjälki. Toki aikuisuus näyttäytyy
hänellekin ristiriitaisena:
- Onks koko loppuelämä todella näin ristiriitasta? Että on ikäänku kahtia revästy koko
ajan? Ja että hirveen usein joutuu sanomaan toista mitä ajattelee tai tekemään ihan toisella
tavalla ku mitä haluais tehdä? - - (74)
Annan henkilöhahmo on hyvä esimerkki 1990-luvun tyttökulttuuritutkimuksen esittelemästä
uudesta tytöstä, jonka toimintaa ohjaa altruistinen individualismi. Hänellä on vahva
sosiaalisen vastuun tunne, mutta myös yksilöllisiä pyrkimyksiä:
- Hän hymyili omalle kuvalleen. Loppujen lopuksi ei ollut niinkään pitkä matka siihen
pikkutyttöön, joka halusi mennä kehitysmaahan sairaita hoitamaan ja balettia tanssimaan.
Tässähän se oli yhä, sama tyttö. Kuori oli kasvanut ja muuttunut, mutta sisällä oli yhä pieni
epäitsekkyyden siemen, taju siitä, että on osa maailmasta, ja vielä suurempi osa kun sen
maailman jakaa kahtia, silppuaa palasiksi, ojentaa pois. Yrittää antaa, eikä aina vain ottaa. (48)
Mika joutuu elämässään täydelliseen umpikujaan saatuaan tietää, ettei isä todellisuudessa
välittänyt perheestään. Hän puukottaa humalassa nuorta homoseksuaalia miestä ja menettää juuri
saamansa työpaikan. Kertomuksen loppu jää avoimeksi Annan itselleen esittämiä kysymyksiä myöten:
Mutta sillä on oikeus kenties tuhlata elämääsi. Tai peräti tuhota.
Mistä lähtien rakkaus on ollut tuhlaamista, tuhoamista? Se on ihan yksin siellä. Se on ihan
yksin koko maailmassa. (164)
Kriitikot kirjoittivat Laineen kolmannesta nuortenkirjasta pienin varauksin:
Sanna Jaatinen piti kirjaa tematiikaltaan kunnianhimoisena ja rakenteensa sekä henkilökuviensa puolesta
ehjänä ja toimivana. Päivi Janhunen arvosteli teosta masentavasta realismista ja liiallisesta
ongelmakeskeisyydestä, mutta ”kirjan henkilöt sopivat kuitenkin hyvin loogisesti omiin kehitystarinoihinsa”.
Minna Vuorinen kirjoitti: ”Tytön roolia jää miettimään: täydellinen
pikkunainen, uhrautuvainen, hellä, kodin - isän ja pikkusiskon –
kantava voima, pojan tukija. Siis lastaamassa itseään sosiaalisen
enkelin rooliin, mikä elämän edetessä voi mennä yli voimienkin.”
Tyttö tuulesta, poika pimeästä sai Valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna
1986.
|
