|
Lappi on suomalaisen ja saamelaisen kulttuurin
kohtauspaikka. Mannisen näkökulma on suomalaisen uudisasukkaan,
virkamiehen ja sivistyneistön edustajan. Tämä ei voi olla näkymättä
hänen tekstissään. Tästä huolimatta Manninen on tarkkanäköinen
kulttuurien kohtaamisen kuvaaja.
Mannisen ote aihepiiriin on rennon
humoristinen. Hieman kärjistäen hän esittää saamelaisen elämänasenteen
kiireettömänä ja suurpiirteisenä, suomalaisen taas äkkipikaisena
ja varmuuksiin pyrkivänä.
Lappalaiset
puolestaan hymähtelevät Herperin varmuudelle. Heidän käsityksensä,
heidän elämänviisautensa mukaan mikään ei ole tässä maailmassa
varmaa – paitsi Impelin,
Jumalan olemassaolo. Herperille
yksin kaikki on varmaa. Koko pitäjän hokema on Herperiä matkien:
”Se on varma, ehdottomasti!” Oli kysymys mistä tahansa. – Ei,
ei! Ihminen on erehtyväinen, poroasioissa erittäinkin.
(Tunturi uhkaa, 1838.)
Mannisen saamelaisista antamaa kuvaa on kritisoitu
osittain aiheellisesti. Hänen asennettaan voi pitää alentuvana.
Hänen kirjoissaan saamelaisia kuvataan ”vääräsäärisiksi”, ja
heidän kulttuurinsa erikoispiirteet ja puutteellinen
suomenkielentaitonsa toimivat huumorin lähteenä. Porovarkaudet ovat
myös yleinen teema. Mannisen romaanit ovat varsin matkakirjanomaisia,
ja saamelaisuus näyttäytyy niissä toiseutena, johon suomalaisuutta
peilataan.
Toisaalta tätä puolta Mannisen kirjoituksissa ei
pidä ylikorostaa. Eräistä muista lapinkirjailijoista poiketen hän ei
nähnyt saamelaisia vihollisina. Mannisen saamelaisista käymä julkinen
kiistely Aslak Guttormin ja Tuomo Itkosen kanssa on osaltaan pahentanut
hänen mainettaan.
Mannisen suomalaiset hahmot ovat myös usein
koomisia. Esimerkiksi Erämaan
armoilla -kirjassa naureskellaan Lappiin muuttaneelle
kasvissyöjälle Nitoselle. Nitonen oli tunturissa nähnyt
vuorikauriinnäköisen pienen ruskean eläimen, pyydystänyt sen ja
yrittänyt sitten vaihtaa poronvasan lihat maitoon sen omistajalta.
Yleensä muualta tulleitten suomalaisten asiantuntemattomuus esimerkiksi
poromerkkien suhteen esitetään humoristisessa valossa.
Manninen katsoo yleensä maalaisväestöä ja
tavallista kansaa sivistyneistön edustajana hieman ylhäältä päin.
Hänen mielipiteensä eivät liene olleet erityisen poikkeavia hänen
asemassaan olleelle miehelle tuohon aikaan.
Manninen oli voimakkaan suomenmielinen ja se näkyy hänen
asenteessaan myös norjalaisia ja venäläisiä kohtaan. Nykynäkökulmasta
pistävät silmään myös naisten älynlahjoja koskevat kommentit. Sinänsä
on mielenkiintoista, että Manninen julkaisi mielellään hempeämmät
novellinsa naispuolisella salanimellä. Aikalaiskriitikot tosin löysivätkin
Tunturi uhkaa -romaanista vähän
turhaa romantiikkaa.
|
