|
E. N. Manninen kuuluu Lapin-kirjallisuutemme
klassikoihin. Hänen kirjallinen tuotantonsa ajoittuu 1920–40-luvuille
ja koostuu viidestä
romaanista ja suuresta joukosta novelleja ja muita lehtikirjoituksia.
Nykyään hänen tunnetuin teoksensa on varmasti 1938 ilmestynyt Tunturi
uhkaa, josta on otettu uusi painos viimeksi 80-luvulla. 1998
julkaistiin kokoelma Mannisen novelleja ja asiajuttuja nimellä Kahdentoista
härjän raito.
Lappia käsittelevä kaunokirjallisuus syntyi 1920-
ja 1930-luvuilla. Siihen asti Lappia oli kuvattu lähinnä
matkakertomuksissa ja tieteellisissä tutkimuksissa.
Kaunokirjallisuudessa kuvattiin suomalais-saamelaista rajamaata ja
alettiin hahmotella lappilaista identiteettiä.
Lapin-kirjallisuuden merkitystä ajan kirjallisessa
kentässä on vaikea määritellä. Se on syrjässä etelässä määritellyistä
kirjallisuuden yleisistä linjoista. Lapin-kirjallisuus oli tyyliltään
vanhoillista, ja se voidaan
liittää osaksi kansankuvauksen perinnettä, joka muodosti vastavoiman
ajan moderneille ja urbaaneille suuntauksille. Joka tapauksessa sen
tarjoama romantiikka ja eksotiikka näyttävät olleen varsin suosittuja
lukevan yleisön keskuudessa.
E. N. Mannisen kirjalliselle tyylille on ominaista
humoristinen jutustelu. Hän on osuva ja värikäs luonnon ja ihmisten
kuvaaja. Hänen kirjoissaan on paljon todellisuuteen perustuvaa ainesta
ja faktaa ja fiktiota sekoittamalla hän luo hyvin elävän kuvan
pohjoisesta elämänmenosta.
|
