|
Mannisen viimeiseksi jäänyt romaani, 1943
ilmestynyt Saattoi olla miehen
onni on juoneltaan yhtenäisempi kuin hänen aikaisemmat kirjansa.
Se ei rakennu niiden lailla anekdootinomaisista jutuista. Romaani on
runollinen Lapin ainutlaatuisen luonnon ja yksinkertaisen elämän
ylistys.
Saattoi
olla miehen onni
sijoittuu 1920-luvulle, joka oli Inarinjärvellä uudisasutuksen ja
teiden rakentamisen aikaa. Kirjan päähenkilö Hartti Ylimaa on kouluja
käynyt ”herra”, joka palaa Lappiin viettämään yksinkertaista elämää
sekatyömiehenä. Paikalliset kokevat Hartin jotenkin ulkopuoliseksi ja
epäluotettavaksikin, mutta hän on päättänyt jäädä. Kirjan
keskeiseksi teemaksi nousee miehen tuvanrakennuspuuhat Inarinjärven
saaressa. Romanttisen juonteen tarinaan tuo metsänvartijan kaunis tytär
Matleena, mikä toisaalta johtaa myös ristiriitaan tämän kilpakosijan
ovelan porovarkaan ja viinanpolttajan Hirvas-Pieran kanssa.
Kirjan idyllisyys ja rauha vetosivat sodanaikaiseen
yleisöön. Matti Pääkkösen sanoin kirja oli ”sodan routaiseen
maahan puhjennut romantiikan kukka”. Kirjan keskittyminen uuden
aloittamisen ja kodin rakentamisen ympärille myös enteili tavallaan
sodan jälkeistä jälleenrakennusaikaa, jolloin koko Suomen olisi
aloitettava alusta. Kirjasta otettiinkin nopeaan tahtiin kolme painosta.
Mannisen kaipuu pohjoiseen tuntuu tässä teoksessa
entisestään romantisoituneen. Tunturi ei enää uhkaa eikä olla erämaan
armoilla. Ihminen on sovussa luonnon kanssa, vaikka onkin vain pieni ja mitätön osa sitä. Ankarien olosuhteiden sijasta
unelmat kariutuvat toisten ihmisten pahansuopuuteen.
|
