Kirjailija-poliisimestari

Vuonna 1931 Manniset päättivät muuttaa Ouluun, koska he eivät halunneet lähettää pientä tytärtään yksin koulutielle. Manninen sai uuden viran Oulun poliisimestarina.

Oulussa Mannisen kirjalliset harrastukset saivat uutta puhtia. Tämä johtui osaltaan samanhenkisten ihmisten seurasta. Erityisen läheiset suhteet Mannisilla oli Samuli ja Jenny Paulaharjuun, toisiin oululaisiin Lapin-kulkijoihin. Ystäväpiiriin kuuluivat myös Tatu Vaaskivi, Lauri Haarla ja Ilmari Turja. Suppean ystäväpiirin ulkopuolella Mannisella oli vain vähän kontakteja, sillä kirjoitusharrastus vei yhä enemmän hänen vapaa-ajastaan.

Manninen jatkoi novellien kirjoittamista lehtiin. Hän oli hyvin tarkka kirjoitustensa asiasisällöstä ja otti esimerkiksi luonnonilmiöistä selvää lukemalla ja asiantuntijoilta kyselemällä. Samoin hän hioi loputtomiin kirjoitustensa kieltä ja tyyliä. Manninen viimeisteli nyt Utsjoella luonnostelemansa romaanin Erämaan armoilla ja ajatteli julkaista sen Nyyrikki-lehden alakerrassa. Paulaharjujen kannustuksesta hän kuitenkin päätti tarjota sitä kustantajalle.

Erämaan armoilla koostuu 23 kertomuksesta, jotka humoristinen kehyskertomus sitoo yhteen. Osa näistä oli jo eri muodossa julkaistuja, mutta Manninen muokkasi niitä voimakkaasti romaania varten. Gummerus suostui painattamaan kirjan sillä ehdolla, että Manninen sitoutui maksamaan tuhat markkaa kustantajalle mikäli menekki ei korvaisi kuluja. Sekä kirjan myynti että sen saamat kritiikit ylittivät odotukset. Heti seuraavana vuonna Manninen julkaisi maineikkaimmaksi jääneen teoksensa, Utsjoen aikojen kokemuksiin perustuvan romaanin Tunturi uhkaa.

Poliisimestarin harrastus tuli kaupungissa tunnetuksi ja esimerkiksi Kalevassa seurattiin hänen uraansa. Manninen jatkoi myös lehtikirjoittelua. Uutena miljöönä sekä asiajutuissa että novelleissa nousi esiin Ahvenanmaa, jossa perhe vietti kesälomansa. Manninen alkoi kirjoittaa myös kirja-arvosteluja Kalevaan.

Sotavuosina Manninen kirjoitti kaksi sota-aiheista kirjaa, jotka tasoltaan jäävät selvästi hänen Lappi-aiheisista romaaneistaan. Vuonna 1939 ilmestyi jääkäriaiheinen Unkka Manni ja 1940 talvisodasta kertova Erään miehen sota.

Manninen palasi Lappiin 1943 julkaistussa romaanissaan Saattoi olla miehen onni. Se on yhtenäisempi kuin hänen varhaisemmat kirjansa, eikä koostu niiden lailla jutunomaisista pikku tarinoista. Kirja on runollinen kuvaus Lapin luonnosta ja sen rauhassa elävien ihmisten yksinkertaisesta onnesta. Kirja sai vaikeina sotavuosina lämpimän vastaanoton.

Manninen odotti hartaasti eläkkeelle pääsyä, minkä jälkeen hän suunnitteli omistautuvansa kokonaan kirjailijan uralle. Hänen aikeenaan oli kirjoittaa elämäkertaromaani ensimmäisestä lappalaisesta runoilijasta Pedar Jalvesta ja uusi lapinaiheinen romaani, jonka työnimenä oli Liian yksin oli myös hyvää vauhtia tekeillä. Ne jäivät kuitenkin kirjoittamatta. E. N. Manninen kuoli 51-vuotiaana äkillisesti virkamatkalla Haapavedellä 8. huhtikuuta 1944.

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2004