|
Vuonna 1938 ilmestynyt Tunturi uhkaa on Mannisen tunnetuin kirja. Kirja kertoo
”Pohjoisimman” kylän asukkaista ja elämänmenosta. Kirja pohjautuu
Mannisen kokemuksiin Utsjoen nimismiehenä, ja sen henkilöhahmojen
esikuvat on helposti tunnistettavissa.
Varsinainen juoniaines on tälläkin kertaa varsin vähäistä.
Kirjassa seurataan Pohjoisimman asukkaita laidasta laitaan, mutta päähenkilöksi
nousee vanha lappalainen Maareh’Ant. Ant on entinen pororikas, joka elää
vaatimattomia vanhuudenpäiviä vaimonsa Maggan kanssa ja auttelee
silloin tällöin lensmannia poroasioissa. Kirjan hidastempoinen tarina
kutoutuu porovarkausjutun ympärille. Ant saa syytteen rikkaitten,
vaikutusvaltaisten ja raisujen Pannen poikien poron tappamisesta.
Manninen tarkastelee porovarkausjuonen avulla
saamelaisen ja suomalaisen elämänkatsomuksen eroja. Saamelaiset ovat
varmuuksia karttavia ja kiireettömiä, suomalaiset taas äkkipikaisia
ja varmuuksia hakevia. Luonto muodostaa kehyksen kaikelle, se asettaa
ihmisen elämälle tiukat ehdot. Saamelaiset ovat tunturissa kotonaan;
osalle uudisasukkaista luonnon suuruus ja hallitsemattomuus
osoittautuvat ylitsepääsemättömiksi.
Mannisen kerronta on yhtä aikaa realistista ja
humoristista. Porovarkausjuoni parodioi saamelaista elämänkatsomusta,
mutta myös osoittaa sen toimivuuden. Kierrellen ja kaarrellen
Pohjoisimman saamelaiset asukkaat hoitavat asiat itse oman tyylinsä
mukaan. Porovarkausjuttua tuomitsemaan matkustanut keltanokkatuomari saa
huomata tehneensä turhan reissun, kun asiat lopulta sovitaan käräjähuoneen
ulkopuolella.
Luonnon ja saamelaisten yhteys tuodaan esiin
symbolisemmalla tasolla kuljettamalla kertomuksessa mukana Röppäjalka-ahmaa,
jonka yksi käpälä on aikoinaan jäänyt Maareh’Antin pyydykseen.
Ant tuntee outoa sukulaisuutta ahmaa kohtaan. Lopussa näiden kahden
suhteessa ympyrä sulkeutuu, kun Röppäjalka syö metsästysretkellä
lumeen tuupertuneen Antin toisen käden. Samalla vanha lappalainen yhtyy
luonnon kiertokulkuun hyvin konkreettisella tavalla.
Kirja päättyy sen muusta tyylistä poikkeavaan
uskonnolliseen episodiin. Antin ruumista hautaansa kuljettava
suomalainen laitapuolenkulkija Murisoja kohtaa tunturissa Kristuksen. Tämä
johtunee osittain Mannisen tavasta käyttää aikaisemmin
kirjoittamaansa materiaalia kirjoissaan. Monen muun kirjan luvun tapaan
tämäkin raakaversio on julkaistu aiemmin novellina, vuonna 1931 Kansan
kuvalehdessä nimellä Tunturihautaan. Se osoittaa myös halua päättää kulttuurisista
ristiriidoista kertova kirja sopusointuiseen idylliin.
|
