|
Kesällä 1912 Paulaharjut viettivät kesää
Hailuodossa. Samuli ei ehtinyt lepäämään saarellakaan, vaan keräsi
kansantietoutta ja -runoutta. Hailuodon kuvaukset julkaistiin vuonna
1914. Kansanvalistusseura julkaisi sen SKS:n kieltäydyttyä
julkaisemasta sitä. Kirja oli ensimmäinen keruutuotos, jonka
Paulaharju teki omalla tavallaan ilman ohjeita ja kaavamaisia
kysymyksiä opettajiltaan. Paulaharjun tyyli ja aihevalinnat
vakiintuivat tämän teoksen myötä.
Kirjan
alkusanoissa Paulaharju kuvaa saaren asukkaita ystävällisiksi,
sopuisiksi ja työtä tekeviksi. Heitä oli saarella tuohon aikaan
noin 2300. Saarella ei ollut aiemmin tehty kansatieteellistä keruuta,
joten Paulaharjulla oli paljon muistiin kirjoittamista. Vanhukset
kertoilivat vanhoja tapoja, taikoja ja juttuja. Kirjoittaja mainitsee
alussa parikymmentä asukasta, jotka hänelle tarinoitaan kertoivat.
Kerrotaan, että paikalliset asukkaat kauhistelivat kirjan
julkaisemisen jälkeen, että kirja sai heidät vaikuttamaan noidilta
kaikkine taikoineen ja loitsuineen.
Kirjassa
on tietäjien ja haltijoiden lisäksi paljon muutakin. Paulaharju
kirjoitti aluksi saaren asutuksesta ja sen rakennuksista. Vuorollaan
esitellään saaren elinkeinot entisaikaan ja keruuaikaankin.
Kalastus, viljely ja karjanhoito kuvaillaan erikseen, kuten myös
viinankeitto. Kalastamisesta Paulaharju kirjoittaa seuraavasti:
…"Pienillä pyyntiveneillä, jotka talveksi jätettiin
teloille saaren rannalle, käytiin kalaretkillä, verkkoja heittämässä
ja kokemassa. Hauskasti meni kesä, varsinkin jos oli hyvät ilmat ja
hyvät saaliit. Sillä niin kuin ainakin oli meri hyvin epävakainen
antimiensa jaossa. Hyvällä tuulella ollessaan voi se antaa 100, jopa
120:kin nelikkoa kesän mittaan - joskus 4-5 tynnyriäkin kerrallaan
-, mutta jos sattui meri pahalle päälle, meni koko kesän saalis
10:een, jopa joskus vaivaiseen 3:eenkin nelikkoon." (s. 48)
Paulaharju
kirjasi ylös myös juhla- ja merkkipäiviä ja niiden viettotapoja.
Omat lukunsa saivat hailuotolaiset häät ja hautajaiset. Vihkimisestä
on kirjassa seuraavanlainen tekstinpätkä, jossa myös saarelaisten
uskomukset näkyvät.
"Kävi
sitten puhemies ilmoittamassa ja yrkämies toi morsianta vihille ja
takana kulki morsiamen äiti sekä puhemies. Äiti koetti pysytellä lähellä
tytärtään, etteivät väliin pahat pääsisi. Vihittäessä seisoi
nuoren parin vieressä kaksi tai neljä morsianpiikaa sekä yhtä
monta yrjäntrenkiä, kannattaen heidän päällään kattona isoa
silkkihuivia. Vihillä oltaessa piti morsiamen ja sulhasen olla hyvin
lähekkäin, jotteivät kirot päässeet väliin. Heti kun vihiltä
oli päästy ja sulhanen morsiamen pois taluttanut, ottivat
morsianpiiat ja kiireesti juoksuttivat pois vihkimäpallin
laitteineen. Sitten morsian vast'edes sukkelammin oli selviytyvä
"lapsen saaliista." (s. 102)
Kirjassa
on kuvituksena Paulaharjun ottamia valokuvia ja piirroksia. Aiheet
keskittyvät rakennuksiin ja maisemiin. Piirroksissa kuvataan etenkin
käyttöesineitä.
|
