|
Vuonna
1937 Paulaharju matkasi keruulle Sompioon, johon oli tutustunut lähes
30 vuotta aiemmin. Siellä hän tallensi paperille seudun viisaudet ja
tavat. Paulaharjut olivat jo tunnettuja kerääjiä ja kirjoittelivat
matkoiltaan reportaaseja lehtiin. Ensimmäinen retki keskeytyi Samulin
sairastelun vuoksi. Hän kävi viimeisen kerran Lapissa, Sompiossa,
kevättalvella 1939.
Sompion
perinteet ja tarinat sisältävä teos valmistui vuonna 1939. Kirjaa
ei voitu sotatilanteen vuoksi julkaista heti, sillä aluetta kuvaavan
kartan katsottiin olevan liian tarkka, ja aiheuttavan ongelmia, jos se
joutuisi vihollisen käsiin. Kartassa näkyvät myös nykyään
tekoaltaiden alle jääneet kylät.
Teos
on täynnä Lapin tarinoita. Alkusanoissa Paulaharju kirjoittaa, että
hänen ja Jennyn tehtävänä oli kerätä talteen tieto kylän
vanhoilta ennen kuin he kuolevat. Paulaharju keräsi kirjan loppuun
kaikki muistelijat, noin 80 henkilöä. Takana on myös sanasto.
Teoksessa on paljon valokuvia. Niiden aiheena ovat maisemat tai
ihmiset työssään. Myös piirroksia on lukuisia.
Kirjan
aiheet liittyvät seutujen asuttamiseen ja siellä asuneisiin
sukuihin. Teoksessa on paljon luonnon ja eläimien kuvausta. Tuttuun
tapaan kalastus ja metsästys saavat omat osuutensa. Kirjaan on
kirjattu ylös myös muutamia sään ennustuskeinoja.
"Vanha
kalamies katsoi ensimmäisen, ennen käen kukkua, ennen jään menoa,
saamansa keväthauen maksasta kesän menon. Ukko pullahdutti maksan
laudalle ja tutki: missä korkia paikka - se tulvaa, missä
laksopaikka - se kuivaa. Maksan verisuonien haarat olivat
hallansuonia, ja perttulinpäivän haaran jälkipuoli muisteli
syksyiset säät.
Mutta
Moskuvaaran vanha Hermanni vetäisi ison kevätahvenen harjan puukolla
poikki lihanrajaa myöten, ja luki siitä kesän ilmat. Mistä kohti
tillahti veri, silloin oli sadetta, ja mikä pysyi kuivana, silloin
oli poutaa. Kuukausittain selkäruodot niskasta pyrstöön
laskettelivat kesän juoksua."
(s. 76)
Perinteeseen
luonnollisesti kuuluvina saivat noidat ja uskomukset oman lukunsa.
Juhlapäivien viettoa kuvataan tapoja ja ruokia myöten.
"Jouluaattona,
jo ennenkin, parhaissa joulurauhoissa, poikasikiöiden piti hakata
joulupuita, raahata niitä kelkalla ja kantaa pirttiin. Oli kolme,
neljä joulunpyhää, piti kasata pirtti kohta puolilleen
polttopuuta. Ei saanut jouluna puita kanniskella.
Ei
eletty jouluna niin suuresti kuin kekrinä. Voiliiningit kyllä
annettiin jokaiselle sekä selvät ruisleivät. Poronkontti ja
lihavamus poronselkä oli parhainta syötävää joulupöydällä,
oli vanhoilla myös villipeuraa."
(s. 327)
|
