Uljas uusi Oulu

1960-luvun alun Oulussa viipyi vielä idyllisen puukaupungin leima, mutta vuosikymmenen mittaan kaupungin kasvot muuttuivat nopeasti. Siitä tuli nousukasmainen.

Tullista tulleille ja junan tuomille tarvittiin asuntoja ja yrityksille moderneja liiketiloja. Autoistuminen pakotti leventämään väyliä ja rakentamaan paikoitusalueita. Uusien lähiöiden rakentaminen kiihtyi.

Vanhan kaupunkirakenteen ja pienmiljöiden purkaminen alkoi herättää vastarintaa vasta, kun vahinko oli jo tapahtunut ja kasvuennusteet osoittautuneet liioitelluiksi. Oulun rakennuspolitiikkaa arvioitiin kriittisesti muun muassa Arkkitehti-lehden Oulu-teemanumerossa 3/1972:

Oulu kilpailee Vaasan, Hämeenlinnan ja Kuopion kanssa kaupunkimiljöön muutoksen nopeuskilpailun hopeasijasta. Kultamitali on jo tietysti kirkkaasti Turun hallussa. Oulu saanee hopeaa, koska sen voimat viimeistenkin historiallisten miljöökvaliteettien hävittämisessä todennäköisesti ovat kilpailijoita suuremmat.

Matti Saanio ja Iikka Vuotila:
Oulu - kaupungin muuttuva omakuva (1972). Klikkaa kuvaa.

Merkillepantavaa oululaiselle modernisaatiolle on myös eräs 1960-luvulta alkanut tendenssi: ajanmukaistuminen ja tilanahtaus sai kulttuurilaitokset muuttamaan vanhoista perinteikkäistä rakennuksistaan moderneihin betonikolosseihin.

Kaupunginteatteri muutti keskustan Seurahuoneelta (nyk. kaupungintalo) tuuliseen merenrantaan, samoin kaupunginkirjasto Ainolan puiston keskeltä. Eri puolille kaupunkia jalkautunut Yliopisto keskitettiin ankealle suolle – ”siperialaiseen tehtaaseen” – kuten Kirsti Simonsuuri luonnehtii Linnanmaan kampusta Pohjoisessa yökirjassaan (1981).

Teoksen saatavuustiedot

Lähteitä:

Koho 1994; Manninen 1995; Manninen 2005; Soininen; Simonsuuri 1981.

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2005