|
Kosketuksen sotilaisiin Paavo
Rintala, kesän 1944 sotilaspoika, oli saanut jo sotavuosina kotikaupungissaan. Syksyllä 1951,
Ranskaan tehdyn matkan jälkeen, oli keväällä ylioppilaaksi päässeen nuorukaisen aika itse astua
armeijan harmaisiin. Varusmiespalveluksen hän aloitti Oulussa
jalkaväkirykmentti
1:ssä. Reserviupseerikoulun jälkeen Rintala oli Oulussa
Esikuntakomppanian kokelaana. Armeija-aikaansa, jota kirjailija myöhemmin
kuvasi uran löytymisen kannalta käänteentekeväksi, kirjailija
palaa mm. palkitussa radiokuunnelmassaan Omakuva
nuoruuden vuosilta ja romaaneissaan Paasikiven
aika ja Aika ja uni.
Upseerioppilaita Haminassa v. 1952. Keskellä Paavo
Rintala.
Rintalan perikunnan kotiarkisto
|
|
Sota-aiheita Paavo Rintala on käsitellyt
tuotannossaan laajalti. Monissa teoksissaan (mm. Sissiluutnantti ja
Mannerheim-trilogia) hän on kuitenkin kyseenalaistanut sotaan ja
sotilaisiin liittyvän sankaruuden siinä määrin, että hänet
henkilönä nähtiin maanpuolustusvastaiseksi. Epäisänmaalliseksi
kirjailijan leimasi myös 15-vuotinen puheenjohtajuus Suomen
rauhanpuolustajissa. Armeija-aikaansa jo varhaislapsuudessa
sotaorvoksi jäänyt ikuisesti isäänsä etsivä kirjailija muistelee:
"Sopeuduin
hyvin kuriin ja järjestykseen ja siihen, ettei tarvinnut huolehtia
huomisesta yhteentoista kuukauteen. Sodan läheisyys tuntui
armeijassa. Se oli kuin suuri vedenjakaja kouluttajiemme ja meidän
asevelvollisten välillä. Heillä oli varaa suhtautua meihin kuin isällä
poikiinsa, isoveljellä pikkuveljiinsä - ymmärryksellä. Käsittääkseni
puolustusvoimien 'tila' oli tuolloin henkisesti hyvä. Suomalaisen
sotilaan merkitystä ei vähätelty niin kuin 1960-lukulaiset sittemmin
yrittivät."
(Mattson, Otto: Kirjailija Paavo Rintala. Sotilas vuosisatojen
takaa)
|
