|
Lyseolaisaika
- runoileva nuorukainen
|
|
"Kaupungin
rakennuksista koulutalo oli paikka, jonka tiloissa hän poikana,
nuorukaisena ja nuorena miehenä eli kuusi päivää viikossa lomia
lukuun ottamatta, yhdeksän kuukautta vuodessa, joka päivä 8-11 ja
13-16 tai 17. Kuusi - seitsemän tuntia päivässä kahdeksan vuoden
ajan ja lukiovuosina monet illat. Vain keittiö ja kamari Raksilassa lähiympäristöineen
tuli yhtä tutuksi."
(Rintala: Nuoruudesta nouseva itku)
|
Paavo Rintala siirtyi Oulun lyseon oppilaaksi
1942, jolloin elettiin jatkosodan toista syksyä. Koulun ilmapiiriä
leimasi 40 vuoden takaisten sortovuosien aatteellinen henki.
Oppilaille se merkitsi isänmaallisuuden ja uskonnollisuuden sävyttämää
opetusta ja ankaraa kuria. Oppilaita ymmärtävinä opettajina
kirjailija muistelee myöhemmin äidinkielenopettaja Anna Leinosta ja
historianopettaja Anna-Liisa Heikinheimoa. Romaaneissaan Pojat
ja Paasikiven aika Rintala kuvaa omia
lyseolaisvuosiaan. Koululuokassa, jossa kotien sosiaaliset erot näkyivät
jyrkkinä, laitakaupungilla asuva evakkopoika erottui selvästi
joukosta. Koulun ulkopuolella seurusteltiin vain "omien"
kanssa. Ahdistava ilmapiiri ei kuitenkaan estänyt nuorta
Paavoa viihtymästä koulussa, jonka ikkunoista ja pihalta avautui myöhemmin kirjailijan "visuaaliseksi
fuugaksi" nimeämä näkymä: lääninhallitus, Franzénin puisto
runoilijapatsaineen, tuomiokirkko, Franzénin kauppahuoneen talo,
Linnansaari, jokisuisto, sillat. Monet lauantai-illatkin kuluivat
hiljentyneessä koulussa lyseon toverikunnan kirjastoa ja arkistoa
tutkiessa, sillä Paavo oli toverikunnan kirjaston hoitaja koko
lukioaikansa.
Koulun kirjallisuudenopetus Vänrikki Stooleineen
ja Kalevaloineen oli omiaan enemmänkin karkottamaan kirjojen parista
kuin houkuttelemaan sinne, mutta kirjallisuuteen oli Paavo kirjaston ansiosta uppoutunut jo alaluokilla. Lukiossa koulutovereista
löytyi muitakin kirjallisuudesta kiinnostuneita. Paasikiven
aika -romaanissa kuvatun legendaarisen äidinkielenopettaja Anna Leinosen johdolla
kokoontui kirjallisuuskerho, jossa käytiin joskus kiivastakin
sananvaihtoa mm. koti- ja
ulkomaisesta uutuuskirjallisuudesta. Paavo hakeutui kouluvuosinaan myös Suomen lausujain liiton
paikalliseen kerhoon, jonka jäseniin tutustumista hän myöhemmin
luonnehti "elämänsä ensimmäiseksi havainnoksi runouden
avartavasta vaikutuksesta harrastajiinsa".
|
V. 1952 ilmestyneessä kirjallisuuskerhon
kaunokirjallisessa julkaisussa Runon nuoruus on toistakymmentä Paavo
Rintalan runoa. Niissä on mukana vakavaa eettistä pohdintaa, mutta myös
tunnelmointia kansanlaulun
tapaan. Jo aiemmin,
lukion ensimmäisenä kesänä, Paavo oli
saanut novellillaan toisen palkinnon teinien valtakunnallisessa
kirjoituskilpailussa. Ruotsinkielestä suomentamiaan Edgar Allan Poen
kauhunovelleja hän sai julki Kalevan sunnuntailiitteessä. Samassa
lehdessä ilmestyi keväällä 1949 Paavon ensimmäinen runo Roomalainen
sotilas.
|
|
|
Lyseon toverikunta julkaisi Valon Terho -nimistä
kirjallisuuslehteä. Lehden 60-vuotisjuhlanumerossa 1948 ilmestyi entisten oppilaiden,
mm.
Ilmari Kiannon ja Matti Hällin tervehdyksiä koululleen, ja silloisten oppilaiden, mm. kuudesluokkalaisen Paavon runoja.
Runo ILTATUNNELMA
|
Ylioppilaaksi Paavo Rintala pääsi keväällä
1951. Yhteydet vanhaan
kouluun eivät kuitenkaan katkenneet, vaan kirjailija
vieraili myöhemmin mm. kirjallisuuskerhossa ja erilaisissa
juhlatilaisuuksissa. Hän kirjoitti myös juhlarunon koulunsa
100-vuotisjuhlaan 1974 ja vielä kaksikymmentä vuotta myöhemminkin
tervehti juhlivaa vanhaa kouluaan.
- -
"Vanha kouluni, ota vastaan nöyrä kiitokseni.
Kaikki sinun tilasi
minä kannan vanhassa mielessäni
kirkastettuna kuin temppelin.
Vanha kouluni kuin minun kirkkoni, minun linnani - !
kohiskoon aika ulkopuolellasi
sinuun ei ylety sen midaskosketus -
Mitä olisi Oulu ilman kouluaan
Viipuri ilman linnaansa!"
|
Lähteet:
Rintala, Paavo: Mennyt maailma
Rintala, Paavo: Runouden aarteisto avautuu
Rintala, Paavo: Nuoruudesta nouseva itku
Rintala: Paavo Rintala tervehtii vanhaa kouluaan
Runon nuoruus. Oulun lyseon kirjallisuuskerhon kaunokirjallinen
julkaisu
Salokannel, Juhani: Paavo Rintala - Jumala on kauneus

|
|
Oulun
kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2002
|
|
|