|
Samuli
Pakkalan kirjasto - Ainolan aarresaari
|
|
|
"Kirjasto oli saaressa. Sinne mentiin valkeaksi maalatun
kaarisillan yli, käveltiin koivukujaa, jonka varrella oli neljä
puupenkkiä, valkeita nekin".
(Rintala: Giorgione on Venetsia
joka ei uppoa)
klikkaa kuvaa
|
|
Paavo Rintala löysi tien kirjastoon kansakoulun kolmasluokkalaisena. Tutuiksi tulivat mm. Zane Greyn, James Curwoodin
ja Karl Mayn seikkailukirjat, erityisen
vaikutuksen teki Frenc Molnarin nuorisoromaani Koulupoikia. Jatkosodan
alettua saksalaissotilaiden mukana Oulun poikien elämään tuli jännitystä,
jota ei enää tarvinnut etsiä kirjoista. Myöhemmin, kun Paavo
löysi Dostojevskin, seikkailutarinat menettivät merkityksensä. "Muistelmia
kuolleesta talosta" jäi mieleen ensimmäisenä
kaunokirjallisena taideteoksena. Merkittävin lukioajan kirjallinen
kokemus, Tolstoin "Sota ja rauha", vaikutti kuin huumeen
tavoin.
|
|
Oulun kaupunginkirjastosta tuli lyseon
keskiluokkia käyvän pojan henkinen koti. Kirjastonjohtaja Samuli
Pakkala hankki käsikirjaston kokoelmiin maailman taiteen aarteita esitteleviä
kirjoja, joiden kautta taiteeseen tutustuminen kävi mahdolliseksi
taidemuseota vailla olevassa kaupungissa. Kirjaston tuomat elämykset siirtyivät Rintalan teoksiin. Kirjasto on turvapaikka niin Rikkaan
ja köyhän Aadolfille
kuin Poikien
Patelle ja Paasikiven ajan
Paavolle. 1940-luvun Ainolan aarresaaressa alkunsa saanut perehtyminen
maailmankirjallisuuden klassikoihin, filosofiaan, taiteeseen ja
historiaan antoi luomistyölle laajan pohjan.
|
"Mustan ja valkean maailmassa kasvaneelle minälle
käsikirjaston taidekirjakokoelmat olivat häikäisy",
Rintala
kirjoittaa romaanissa Minä, Grünewald (s.8-9), jonka "minä"
romaanin alussa on nuori oululaispoika. Matthias Grünewaldin
kirjailija kohtasi 1940-luvun Oulussa, romaani ilmestyi 50 vuotta
myöhemmin.
|
Lähteet:
Alhoniemi, Pirkko: Vaellus kuvien mukaan: Paavo
Rintalan kaksi taiteilijaromaania Rintala, Paavo: Ainolan
aarresaari
Rintala, Paavo: Giorgione on Venetsia joka ei uppoa. Samuli
Pakkalan käsikirjastossa 1.
Rintala, Paavo: Jäykistyneet
ja elävät pyhimyslegendojen kuvat. Samuli Pakkalan käsikirjastossa
2.
Rintala, Paavo: Minä, Grünewald

|
|
Oulun
kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2002
|
|
|