PÄÄSIVULLE

TEKIJÄT

PALAUTE

KIRJASTO

 

 

 

Muu tuotanto

Iin Röyttä. Laivoja ja ihmisiä, Metsähallitus 1996

Iin Röyttä. Laivoja ja ihmisiä on Iin edustalla olevaa Röytän saarta esittelevä, Metsähallituksen tilaama ja kustantama dokumentaarinen teos, jonka Joni Skiftesvik on kirjoittanut yhdessä FT Kari Aleniuksen kanssa. Skiftesvik kuvailee osuudessaan Röytässä käyneitä laivoja ja siellä vaikuttaneita ihmisiä sekä kertoo omakohtaisia kokemuksiaan tästä Perämeren luonnonkauniista saaresta. Alenius puolestaan kirjoittaa Röytän historiasta aina saaren synnystä laivaus- ja lastaustoiminnan päättymiseen saakka. Teos sisältää myös mielenkiintoisia kuvia röyttäläisestä elämänmenosta ja sinne poikenneista laivoista.

Skiftesvikille Röyttä on tuttu saari jo hänen lapsuudestaan, sillä hänen kotonaan puhuttiin siitä paljon. Saaressa olivat viettäneet kesiä hänen isovanhempansa tyttärineen, sijaitsihan siellä luotsiasema, joka oli Skiftesvikin luotsina toimineen isoisän Vilho Enojärven asemapaikka.

Iin Röyttään, jossa myös martinniemeläiset lastasivat laivoja, oli säännöllinen veneyhteys Skiftesvikin kotikylältä. Jos oikein osasi katsoa, niin Röytän suuret laivat jopa näkyivät Martinniemeen, ja niitä kylän pojat seurasivat silmä tarkkana. Ensimmäisen kerran Skiftesvik pääsi käymään Röytässä kalastajien mukana 1950-luvulla 7-8-vuotiaana. Nykyisin hän purjehtii Röyttään useita kertoja kesässä.

Skiftesvikin tuotannossa on yhtymäkohtia Röyttään ja sen lähialueisiin runsaasti. Esimerkiksi romaaneissa Luotsin tarina (1994) ja sen jatkossa Yli tuulen ja sään (1997) liikutaan selvästi Röytässä, vaikka saari onkin nimetty teoksissa Letoksi.


Teoksen saatavuustiedot

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2005