|
Draamallisten tekstien kirjoittaminen on Joni Skiftesvikille luontevaa. Elämän makuinen
dialogi, visuaalisuus ja kohtauksellisuus ovat tunnusmerkillisiä jo hänen proosatuotannossaan.
Näytelmän kirjoittaminen alkoi kiehtoa Skiftesvikiä esikoisteoksen
Puhalluskukkapoika ja
taivaankorjaaja (1983) jälkeen, mutta koska tarina seuraavaan romaaniin
(Pystyyn haudattu, 1985) eli mielessä jo vahvana,
hän halusi kirjoittaa ensin sen valmiiksi.
Janssonin kiusaus, 1989
Kokkolan kaupunginteatterin johtaja Jukka-Pekka Rotko tilasi Joni
Skiftesvikiltä kaupungin lähihistoriaan liittyvän näytelmän. Kirjailija
otti teemaksi rintamakarkuruuden, niin sanotun venepakolaisuuden, joka
suuntautui ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta Ruotsiin jatkosodan aikana.
Aihe oli kytenyt Skiftesvikin mielessä jo pitempään, ja nyt hän puki sen
näytelmän muotoon. Kokkolalaisille teema ei ollut vieras –
rannikkoseudun miehiä oli jatkosodan lopulla piileskellyt
käpykaartilaisina tai paennut sotaa perheineen Pohjanlahden toiselle
puolelle. Samaa teemaa Skiftesvik on käsitellyt myöhemmin romaanissaan
Tuulenpesä (1990) ja osittain myös romaanissaan
Yli
tuulen ja sään (1997).
Skiftesvikin ensimmäinen suoraan näytelmäksi kirjoittama teksti Janssonin kiusaus
kertoo menneisyyden ja nykyisyyden piinaaman kalastaja Helge Janssonin tarinan.
Mies pakenee sotaa kapakkahuorien helmoihin. Jopa groteskiksi paisuvassa
näytelmässä kulkevat karkuruuden rinnalla tyypilliset
skiftesvikiläisteemat isän ja pojan suhteesta, alistamisesta ja
kostosta.
Ensi-iltansa Jukka-Pekka Rotkon ohjaama Janssonin kiusaus sai Kokkolan
kaupunginteatterissa 16.12.1989. Pääosissa olivat Juha Svahn, Eija
Varima, Ritva Grönberg ja Katariina Lohiniva.
Näytelmää on esittänyt
myös Kyrönmaan opiston näytelmäpiiri Vähäkyrössä Manne
Heikkilän ohjaamana 1991. |
