|
Joni Skiftesvikiä voisi kutsua kirjallisen rakenteen uudistajaksi. Hän dramatisoi tilanteita
selviin kohtauksiin ja käyttää rakenneratkaisuissaan elokuvan tapaan leikkauksia – limittää eri
todellisuuksia, näkökulmia ja aikatasoja. Hänen rakenteellisia tehokeinojaan ovat muistelemisen,
(valve)unien ja näkökulman vaihdosten lisäksi lukijan yllättävät sattumat. Kertojana
hän on oivaltava, jopa ovela. Varsinaista tekstiä ympäröivät kynnystekstit, kuten prologit
ja epilogit, saavat lukijan usein hämmentymään: onko kertomus sittenkin tosi? Toisinaan Skiftesvik
heittäytyy humoristiksi, mutta myös silloin rinnalla kulkee vakavampi vire.
Skiftesvik kirjoittaa lyhyitä ja toiminnallisia lauseita. Hänen kielessään onkin selviä
yhtymäkohtia lehtikieleen: se on tiivistä ja selittelemätöntä, rytmiltään tiukkaa mutta silti
elävää ja soljuvaa, tarinan ehdoilla etenevää. Skiftesvik kirjoittaa melkeinpä yhtä paljon rivien
väleihin kuin itse riveille. Lukija saa pureskella ja täydentää arvoituksellisen ja jännitteisen
tekstin, jossa kertojan ääni kuuluu vain kuiskauksena.
Skiftesvikin tuotannon toistuvia teemoja ovat isän ja lapsen suhde, ihmisen suhde luontoon,
elämän kiertokulku, hyvän ja pahan problematiikka, kodittomuus, nöyryytys ja kosto. Teosten
henkilöt palaavat usein menneisyyteen, jonka salat on selvitettävä, jotta nykyisyyden kanssa voidaan elää.
Taidokkaissa lapsinovelleissaan Skiftesvik ikään kuin käyttää hyväkseen omaa lapsuuttaan
(pienen pojan maisemat, leikit, ajatusmaailma jne.).
Joskus isä puuttuu kokonaan (on esimerkiksi kuollut tai rintamalla),
mutta on aina läsnä pojan ajatuksissa. Isän ja lapsen suhde on esillä
lähes koko Skiftesvikin tuotannossa. Suhde voi olla lämmin, kaipaava,
ristiriitainen, jopa nilkuttava ja etääntyvä, kuten romaanissa
Pystyyn haudattu (1984).
Skiftesvikin teosten miljöötä hallitsevat usein meren läheisyys ja sen synnyttämä
ilmapiiri. Näissä teoksissa tarinan huippukohta sijoittuu merelle,
jossa käydään paitsi luonnonvoimien myös ihmismielen taistelua.
Skiftesvik myöntää, että meri on hänelle luontosuhteen
hahmottamisväline sekä tunteiden ja tuntemusten peili. Hyvin monissa
Skiftesvikin teoksissa maisema- ja henkilökuvaus ikään kuin
kietoutuvat yhteen.
Vaikka Skiftesvik sijoittaa teoksensa Perämeren rantamaisemiin – kalastajien, satamaväen
ja puutavarayhtiön työntekijöiden kotiseudulle – niiden
yleisinhimilliset tapahtumat voitaisiin sijoittaa melkein mihin
tahansa lähtemisen ja tulemisen leimaamaan paikkaan.
Skiftesvik kertoo lukevansa kirjallisuutta laidasta laitaan.
Suomalaiskirjailijoista häntä kiehtovat etenkin Timo K. Mukka
ja Pentti Haanpää, ulkomaisista Gabriel García
Márquez, Anton Tšehov, Ernst Hemingway ja Curzio
Malaparte. Suoria kirjallisia esikuvia Skiftesvikin omaperäisestä
tyylistä on vaikea hakea. |
