|
Loistava
Armfelt, elämäkertaromaani kertoo rokokooajan henkilön,
Kustaa Mauri Armfeltin (1757-1814) elämästä ja hänen
seikkailuistaan Euroopan ruhtinashoveissa. Armfelt oli Ruotsin
kuninkaan Kustaa III:n hovisuosikki, joka kuninkaan murhan jälkeen
pakeni ulkomaille ja lopulta Venäjän palvelukseen. Kirjan rakenne
muotoutuu suurelta osin päähenkilön elämänvaiheiden kronologian
mukaan. Tämän ympärille lisätään sivujuonia mielenkiintoisine
henkilöineen sekä ajankuvaa. Esikuvanaan Vaaskivellä oli
psykoanalyyttisen historiallisen romaanin kuuluisin edustaja Stefan
Zweig.
Vaaskivi keräsi runsaasti lähdemateriaalia
kirjaansa varten. Hän kävi Tukholmassa hakemassa vaikutelmia miljöökuvaukseensa.
Ajan hengen kirjaansa Vaaskivi löysi rokokoolle tyypillisistä
juorukronikoista. Lisäksi hän hyödynsi kirjan suunnittelussa
muistelmia, päiväkirjoja sekä filosofisia ja historiallisia
teoksia. Teos pohjautuu siis osittain alkuperäislähteisiin. Vaaskivi
itse tähdensi fiktiivisen aineksen vähäisyyttä. Hän kuitenkin käytti
myös omaa mielikuvitustaan ja elävöittävää fantasiaa, mikä teki
teoksesta kaunokirjallisen tuotteen. Kirjailija koki tavoittavansa
menneisyydestä enemmän eläytymisen avulla.
Armfeltin poliittiset teot ja niiden motiivit jäävät
teoksessa varjoon. Pääpaino on hänen värikkäässä yksityiselämässä:
rakkausseikkailuissa, juhlissa, juonitteluissa ja kilpailussa
vallasta. Vaaskivi halusi lähestyä henkilöitään niin kuin elävää
ihmistä, tunteineen ja ailahteluineen. Yhteiskunnallisia tapahtumia
ja kuohuntaa hän kuvasi lyhyesti ja usein lukujen alussa. Vaaskivi
tahtoi maalata henkilönsä lukijan silmien eteen mahdollisimman elävinä
virheitä peittelemättä:
”Hedvig
de la Gardie…Hänen kasvonsa muodostivat epäsäännöllisen
soikion, jota karttuva ikä epäilemättä paljon pyöristäisi.
Hänen nenänsä oli säännötön, sangen jokapäiväinen,
avuttomasti pystyyn pyrkivä. Marmorinvalkea kaula oli pikemmin
tukeva kuin hauras. Punainen, kapea suu hymyili ujoa hymyä, ja vain
miniatyyrimaalari Gillbergin tarkka silmä saattoi erottaa sen
vienoissa juonteissa tunteellisuutta, joka ennusti tulevia
pettymyksiä, kuten aamutaivaan valoviirut voivat ennustaa myrskyä.”
Vallanhimo ja siihen liittyvä juonittelu
kuuluvat romaanin keskeiseen tematiikkaan. Vallasta taistellaan niin
Ruotsin kuin Keski-Euroopankin hoveissa. Valheellisuus ja epäaitous
ovat myös kirjassa voimakkaasti esillä. Niitä Vaaskivi piti
leimallisesti rokokoohon kuuluvina ominaisuuksina. Elämän
rokokooihminen koki leikiksi tai teatteriksi. Kaksinaamaisuus kuului
Vaaskiven tulkinnassa aikakauden luonteeseen. Kirjan loppupuolella päähenkilö
vihdoin havaitsee kaiken valheellisuuden ja toisten petollisuuden. Hän
huomaa aikakauden muuttuneen ja aatelin vallan horjuvan Ranskan suuren
vallankumouksen jälkeisessä Euroopassa.
Loistavan
Armfeltin kerrontaa on kuvattu mosaiikkimaiseksi.
Vaaskivi ei kerro tarinaa pelkästään päähenkilön näkökulmasta
ja äänellä. Hän sisällytti kirjaan monien eri henkilöiden
kertomuksia, joita he itse omalla äänellään kertovat. Teoksessa ei
siten muodostu yhtä ja ainoaa selkeää kuvaa kuvattavasta
aikakaudesta ja sen henkilöistä.
Vaaskivi käyttää jälleen säästelemättä
vertauksia ja metaforia. Erityisen mielellään hän vertaa henkilöitä
eläimiin. Lisäksi samat vertaukset liittyvät aina samoihin henkilöihin.
Metaforat kuvaavat joko henkilöiden ulkonäköä tai käyttäytymistä
ja persoonaa. Esimerkiksi kuningatar Sofia Magdalenaa verrataan
kalaan. Hänen silmänsä ovat haaleat kalansilmät ja verensä
haaleaa kalanverta. Samalla kalavertaus kuvaa kuningattaren haaleaa
luonnetta.
Psykoanalyysiä hyödynnetään myös Loistavassa Armfeltissa. Unia selostetaan laajasti ja niiden
merkitystä korostetaan. Myös oidipus-kompleksi nousee esiin useissa
äiti-poika –suhteen kuvauksissa. Teoksessa nousee esille useiden
mieshahmojen naismaisuus ja lapsenomaisuus. Tämä liittyy
rokokoo-ajan luonnehdintaan. Teeskentely ja epäaitous korostuvat
näissä hahmoissa. Lapsimaisuuden korostaminen liittyy elämän
käsittämiseen leikiksi tai teatteriksi.
|
