|
Tatu Vaaskiven tuotteliaisuus ja maine olivat
huipussaan 1930-luvun lopussa, jolloin hän kirjoitti historiallisia
romaanejaan. Suomessa oli syntynyt 1930-luvulla uudentyylinen
”moderni” historiaromaani, joka irtautui realismin perinteestä. Tähän
uuteen tyyliin myös Vaaskiven historiallisten teosten on tulkittu
kuuluneen. Hän kirjoitti kaksi historiallista romaania:
Loistavan Armfeltin (1938) ja kaksiosaisen Yksinvaltiaan
(1941-1942). Lyhyen aikaa suomalaisessa kirjallisuudessa
harrastettiin artistista ja maalauksellista tyyliä, joka oli juuri
Vaaskiven ihanteiden mukaista. Vaaskivi vei sen äärimmäisyyksiin
asti. Runsas detaljikuvaus saavutti huippunsa hänen teoksissaan.
Toisen maailmansodan jälkeen kirjallinen tyyli muuttui
asiallisemmaksi ja säästeliäämmäksi, ja Vaaskiven romaanit
menettivät tehoaan yleisön silmissä.
Vaaskivi kehitti runsaslaskoksisen ja
mutkikkaan sanonnan, joka ei adjektiiveja säästellyt. Hänen
kirjojensa tarkoituksena oli luoda laajoja maisemia, panoraamoja,
tietystä aikakaudesta. Historia oli saatava eläväksi. Hän pyrki
mahdollisimman yksityiskohtaiseen ja psykologisesti uskottavaan
romaanihenkilöiden kuvaukseen. Henkilöt olivat ajattomia, historian
kulussa muuttumattomia yleisihmisiä. Pohjimmiltaan ihminen toimi eri
kulttuureissa ja eri aikoina lähes samalla tavalla. Historiallisten
romaanien tuli Vaaskiven mukaan analogioiden kautta kuvata
kirjoittamisajankohdan ongelmia. Hän vertasi historian tapahtumia
aikansa yhteiskunnallisiin tapahtumiin.
|
Lähteet:
Huhtala, Liisi: Pieni kirjallisuustieto
Palmgren, Raoul: Historiallinen romaani. Teoriaa ja linjoja
julkaisussa Roininen, Aimo ja Sallamaa, Kari (toim.): Historia –
teoria – praksis. Pertti Karkaman juhlakirja.
  
|
