|
Tatu Vaaskivi (vuoteen 1935 Vahlsten) syntyi
Helsingissä 19.7.1912. Hänen perhetaustansa oli sikäli erikoinen, että
isä, arkkitehti Georg Vahlsten, oli kuollut reilu kuukausi ennen pojan
syntymää. Äiti, Aino Vahlsten, lähti miehen kuoleman jälkeen
lapsuudenkotiinsa Ouluun mukanaan vasta pariviikkoinen Tatu.
Oulussa tuore äiti asettui asumaan äitinsä
luokse. Vaaskiven isoäidin Anna Elisabet Pesosen lisäksi taloa
asuttivat hänen neljä tytärtään, Lyyli, Salli, Aili ja Asta sekä
kaksi palvelustyttöä. Jäätyään leskeksi Anna Pesonen oli ottanut
miehensä liikkeen, Niskasen kauppapuodin, johdon käsiinsä. Tähän
aikaan kauppa oli Oulun parhaita ja tunnetuimpia. Leskirouva harjoitti liiketoimintaa kyvykkäästi aina vuoteen
1916 asti, jolloin hän myi kaupan. Niskasen kauppa sijaitsi Isonkadun
ja Kauppurienkadun kulmassa. Samassa rakennuksessa sijaitsi myös
perheen asunto, jonne nyt myös Aino-tytär lapsensa kanssa saapui.
Vaaskiven isovanhemmista pojalle läheisin oli
juuri äidinäiti. Hän oppi tuntemaan tämän jo varhain, asuihan tämä
samassa talossa. Isoäiti oli voimakas persoona. Häntä on kuvattu
hallitsijaluonteeksi, joka oli tunnettu ankaruudestaan, mutta myös hyväsydämisyydestään.
Holger Lybäckin mukaan isoäiti teki Vaaskiveen pysyvän vaikutuksen.
Isoäidin kuva löytyy useasta Vaaskiven kaunokirjallisen tuotannon naishahmosta.
Lapsuus lähellä luontoa
Vaaskivi sai lapsena yllin kyllin huomiota
osakseen. Oulun talo oli täynnä naisia, jotka olivat valmiita
hemmottelemaan perheen ainoaa lasta. Vaaskivi oli varhain kehittynyt,
eloisa ja toimelias lapsi. Asta- ja Aili-tädit olivat parhaita
leikkikavereita. Kesät vietettiin perheen huvilalla Hietasaaressa.
Huvilasta tuli Vaaskivelle turvapaikka, jossa hän kirjoitti useimmat
teoksensa. Sinne hän myös pakeni pelottavaa sotaa, jota hän ei
lopulta kuitenkaan kestänyt.
Hietasaari oli Vaaskivelle lähes paratiisi.
Meren läheisyys ja maaseudun rauha olivat oivallinen ympäristö
toteuttaa kiinnostuksen kohteita. Vaaskivi vaelteli kedoilla tarkkaillen
luontoa ympärillään. Kasvien ja perhosten keruu oli hänelle jo
varhain rakas harrastus. Rakkaus luontoon ei unohtunut koskaan, vaan
Vaaskivi kirjoitti vielä aikuisiälläkin kirjeissään usein luonnosta
ja siellä näkemistään eläimistä ja kasveista:
”Jasmiinit
kukkivat vielä ja kun iltahämärät tulevat, niiden ympärillä
surisee yöperhosia…en ole seurustellut täällä ollenkaan ihmisten
kanssa, mutta kyllä sitä enemmän oravien; ne ovat vallan huikean
villejä tätä nykyä – nakerrettuja käpyjäkin on pitkänä,
taajana päärmeenä sillä iltaruskojen tiellä.”
(Kirje Elina Vaaralle 9.8.1942).
Tatu Vaaskivi luonnossa mieliharrastuksensa
parissa
”Luki Oulun kaupungin lainakirjaston”
Vaaskivi tutustui satujen ja tarinoiden maailmaan
jo pienenä. Ennen kuin hän oppi itse lukemaan, toimivat äiti, tädit
ja erityisesti lapsenvahti Nanni sadunkertojina. Andersenin ja
Topeliuksen sadut sekä Tuhannen ja yhden yön tarinat olivat vain pieni
osa siitä tarinoiden määrästä, johon poika jo nuorena tutustui.
Erityisen tärkeäksi lukukokemukseksi muodostui perheen suuri
Kuvaraamattu, jonka avulla Vaaskivi tutustui raamatunhistoriaan ja sen
henkilöihin. Kirjan piirroksista tuli lähde, josta Vaaskiven rikas
mielikuvitus ammensi alinomaa uusia ja mitä uskomattomimpia tarinoita.
Koulunkäynnin Vaaskivi aloitti kuusivuotiaana.
Lukemaan opittuaan hänelle avautui kirjojen ääretön maailma, johon hän
uppoutui täysin, ulkomaailman unohtaen. Poika luki suunnattomasti –
koko Oulun lainaston, kuten hän myöhemmin leikkisästi kertoi. Hän
oli kiinnostunut monipuolisesti eri aloista ja luki siten kirjallisuutta
laidasta laitaan. Myös innostus kirjoittamiseen heräsi varhain.
Vaaskivi kirjoitti aluksi satuja ja suuria historiallisia murhenäytelmiä,
kuten Pariisin verihäät (1924). Pian hän alkoi tehdä laajempia
teoksia ja romaaneja. Vaaskiveä kiinnosti kaikki eksoottinen: kaukaiset
maat ja idän ja antiikin kulttuurit herättivät pojassa intohimoja. Näistä
aiheista hän itsekin sitten kirjoitti – myös aikuisena.
Muutto äidin luokse Helsinkiin
Tatu Vaaskiven äiti oli muuttanut työn perässä
Helsinkiin pojan ollessa neljävuotias. Vaaskivi jäi Ouluun tätinsä
hoidettavaksi kahdeksanteen ikävuoteen asti, jolloin hän muutti äitinsä
luo pääkaupunkiin. Muutos oli suuri. Muutto outoon ja jollakin tavalla
tylympään ympäristöön vaikutti Vaaskiven persoonaan. Jo Oulussa
hän oli viettänyt mieluiten aikaansa yksin, kirjojen parissa ja
luonnossa vaellellen. Nyt tämä jonkinasteinen elämänmuukalaisuus
vahvistui entisestään. Hän ajautui yhä syvemmälle omiin
ajatuksiinsa ja mielikuvitusmaailmaansa.
Vaaskiven mielikuvitus oli jo lapsena
poikkeuksellisen voimakas. Elina Vaara on kuvannut sitä
seuraavasti:
”…Hän katseli kerran alle 10-vuotiaana kesäisessä lehdossa suurta,
auringossa helottavaa kärpässientä ja näki sen alla punalakkisen
tontun, joka oli niin pilan pikkuruinen, että tuskin saattoi todeksi
uskoa, mutta elävä ja vilkas, iski silmääkin Tatu pojalle.”
Lomat Vaaskivi vietti edelleen Oulussa
Hietasaaren huvilalla. Lomat kuluivat nopeasti kuviteltujen ja oikeiden
leikkikavereiden kanssa. Leikkipaikat – niityt ja merenranta –
olivat täynnä satuolentoja, tonttuja ja merenneitoja.
|
