Kirjallinen tuotanto lähtee käyntiin
Vaaskiven näkyvin kirjallinen työ kesti
ainoastaan seitsemän vuotta, vaikkakin hän oli ollut tuottelias
kirjoittaja viisitoistavuotiaasta alkaen. Julkaistusta tuotannosta on
vaikea löytää selvää ja kiistatonta keskipistettä. Mikään
tietty teos ei nouse selkeästi muiden yläpuolelle. Sen sijaan
Vaaskiven kirjoitustyyli on se piirre, josta hänet ehkä parhaiten
tunnetaan. Hän kehitti raskaan ja mutkikkaan sanonnan, jolle oli
tyypillistä hektinen tempo, paisuttelu ja liioittelu. Hän pyrki
komeaan lopputulokseen, jossa lukija valloitettiin enemmänkin tunteen
kuin älyn kautta.
Kymmenvuotinen
kirjailijaunelma toteutuu
”Kiiruhdan heti
kertomaan suuresta uutisesta. Nyt on asianlaita niin, että minulta on tilattu
Otavalle Sillanpään elämäkertateos, ja luultavasti jo tämän viikon lopussa
käyn allekirjoittamassa viimeisen sitoumuksen ja nostamassa ne tuhatlappuset,
jotka aina lyödään käteen, kun kynänjälki on vedetty plakaatin alle. Tämä
on jotain ainutlaatuista!”
Näin innoissaan Vaaskivi kirjoitti kirjeen tädilleen
Lyyli Niskaselle tammikuun 15. päivä 1936. Hän oli aiemmin
kirjoittanut F. E. Sillanpäästä artikkeleita, joista kirjailija
itse sekä tuleva kustantaja olivat pitäneet. Sillanpää erityisesti
halusi elämäkertansa kirjoittajaksi Vaaskiven, joka näin sai
tilauksen esikoisteokselleen. Artikkeleiden uusi, psykologinen
tarkastelutapa lienee ollut tärkein syy valita Vaaskivi elämäkerran
kirjoittajaksi.
Sillanpään elämäkerta oli Vaaskivelle
aiheena hyvin kiintoisa. Hän heittäytyikin työhön rohkeasti ja
innolla. Valmistelutöiden jälkeen hän muutti Hietasaaren huvilaan
Ouluun kirjoittamaan. Seuraavan vuoden syksyllä teos sitten ilmestyi
ja sai arvosteluissa ylistäviä lausuntoja.
Psykoanalyyttinen kirjailijakuva
F. E. Sillanpää. Elämä
ja teokset (1937) oli uudentyyppinen elämäkertateos
suomalaisessa kirjallisuudessa. Se ei ollut kirjallisuushistoriallinen
vaan psykologinen teos. Ominaista sille oli vuolas ja värikäs tyyli,
joka nykyajan lukijasta saattaa vaikuttaa vanhentuneelta ja
oudoltakin. Pitkät ja täyteläiset lauseet sekä tarkka ja
monisanainen asioiden ja yksityiskohtien kuvailu olivat tyypillisiä
Vaaskivelle. Teos vaikuttaa enemmän elämänkerralliselta romaanilta
kuin analyyttiseltä kirjallisuudentutkimukselta.
Vaaskivi käytti kirjoittaessaan hyväksi psykologien S. Freudin ja
E. Kretschemerin teorioita.
Hän korosti, välillä liiankin voimakkaasti, lapsuuden kokemusten
merkitystä Sillanpään persoonaan ja elämään. Kriitikot
arvostelivat näitä freudilaisia selityksiä keinotekoisiksi ja
heiveröisiksi. Toisaalta Vaaskiven hämmästyttävää eläytymiskykyä
ja psykologista analyysiä kehuttiin. Kretschmeriltä Vaaskivi lainasi
ihmistyyppien jaottelun. Hän luonnehti Sillanpään ”syklotyymisen
temperamentin edustajaksi”, joka oli sielullisessa työssään kehätyyppi.
Tyypillistä tälle tyypille oli voimakas aaltoliike, jossa tuska ja
ilo vaihtelivat vuoroveden tapaan:
”…mutta samoinkuin
lapsi, jonka sielunelämä ei vielä ole kylliksi differentioitunut
ja jolla siis yhä säilyy kyky tuntea ehjästi, olipa sitten
kysymys turvallisuuden tai kauhun, ilon tai pelon tunteista, samoin
kokee tämä suuri suomalainen runoilijaminä epätavallisen väkevästi
ja täydesti.”
|
