Italiassa Vaaskivi alkoi suunnitella uutta romaaniaan, kaksiosaista Yksinvaltiasta
(1941-1942). Tätä teosta pidetään Vaaskiven pääteoksena, ja niin
hän teki myös itse. Kirja vaati kirjailijalta suuria ponnisteluja,
sillä aika oli hänelle henkilökohtaisesti erittäin vaikeaa. Sodan
keskellä eläminen oli henkisesti raskasta, eikä hän tuntenut
oloaan turvalliseksi missään. Se vei lopulta kirjailijan
mielenterveyden ja sen myötä myös fyysisen voiman. Saatuaan teoksen
valmiiksi Vaaskivi sanoi, että ”sellaisen kirjan jälkeen ei
kirjoiteta toista”. Teos jäikin kirjailijan viimeiseksi elinaikana
julkaistuksi kirjaksi.
Yksinvaltias
kertoo Rooman keisari Tiberiuksesta ja tämän hallituskaudesta (14-37
jKr.). Vaaskivi valitsi kaikista Rooman keisareista Tiberiuksen siksi,
että tämän elämä oli alusta loppuun dramaattinen ja kirjallisesti
mielenkiintoinen sieluntarina. Hän oli kaikkien diktaattorien
prototyyppi. Vaaskivi käytti analogiaa verratessaan Tiberiusta oman
aikansa pelättyyn hallitsijaan Staliniin. Muutoinkin hän asetti
rinnakkain kirjoittamishetken ja kuvattavan aikakauden tapahtumia. Hänen
mukaansa historia vain selvensi nykyisyyden ongelmia.
Laaja kaksiosainen ja yli tuhatsivuinen teos
vaati jälleen runsasta perehtymistä lähteisiin. Vaaskivi luki lähdekirjallisuutta
antiikin historioitsijoista 1900-luvun tutkimuksiin saakka.
Vaikutteita hän sai myös kaunokirjallisuudesta sekä omasta
fantasiamaailmastaan. Myös oleskelu Mussolinin ajan Italiassa loi hyvät
puitteet kirjan suunnittelulle. Vaaskivi saattoi löytää yhtäläisyyksiä
kirjoitusajankohdan ja kuvaamansa ajankohdan Italian välillä.
Kerronta on Yksinvaltiaassa
selkeämpää, mutta yhtä mahtipontista kuin aiemmissa teoksissa.
Vaaskivi kuvaa edelleen värikkäästi historiallista ympäristöä. Hän
maalailee lukijan silmien eteen välittömästi mielikuvitukseen
vetoavia kuvia.
”…hän
näki mantereen levittäytyvän kuin mahtavana korkokuvien
sarjana... Neapoliksen lahti oli nyt kuin kieletön ja säveletön
lyyra…Läheinen näytti kaukaiselta, etäinen vyöryi joskus lähelle.
Vuorten rinteet nousivat penkereittäin yhä korkeammas, kävivät
loistavan vihreistä aivan himmeiksi ja häipyivät vipajavaan
terheneen. Maisema jatkoi jumalallisen draaman esittämistä –
pilvien varjot aaltosivat kuin rauhaton teatterikuoro, jonka ääntä
ei voi kuulla, ja aurinko puolestaan sytytti jokaisen kaupungin
katot sädehtimään alttareinaan.”
Henkilöhahmojen psykologinen kuvaus on jälleen
etusijalla. Kerronnan intensiteetti kohdistuu henkilöihin ja niiden
kautta tematiikkaan. Vähäisemmän arvon Vaaskivi antaa jännittävälle
ja romanttiselle juonelle. Tarina kuvaa Tiberiuksen psykologista
muutosta ja lopullista eristäytymistä ympäröivältä maailmalta.
Taustalla vaikuttaa hänen kykenemättömyytensä läheisten ja
luottamuksellisten ihmissuhteiden muodostamiseen. Keisarin epäluottamus
kansaa kohtaan kasvaa ja muuttuu vähitellen suoranaiseksi
ihmisvihaksi. Läheiset ihmiset pitävät yllä ja lisäävät epäluuloa.
Lopulta keisari pakenee Caprin saarelle. Siellä hänen omatuntonsa
alkaa kolkuttaa kaikkien hänen tekemiensä virheiden vuoksi. Vanha
senaattori Cocceius Nerva vielä muistuttaa keisaria jatkuvasti tämän
tekemistä huonoista ja tuhoisista päätöksistä.
Mielenkiintoinen piirre ihmiskuvauksessa on se,
että hahmojen tietyt henkiset piirteet korostuvat muiden
kustannuksella. Henkilökuvat jäävät siten osittain litteiksi ja
luonnottomiksi. Esimerkiksi leskikeisarinna
Livia Drusilla on stereotyyppinen henkilö, jota ajelee
vallanhimo. Se näkyy hänen kaikessa toiminnassaan ja puheessaan. Lybäck
mainitsee, että Vaaskiven mallina tätä hahmoa luotaessa oli isoäiti
Anna Pesonen, jonka luona hän lapsena Oulussa asui.
Yksinvaltias
kuvaa Tiberiuksen ajan ja samalla kristinuskon syntyajan kulttuuria ja
sen murrosta. Hän vertaa kuvaamaansa aikaa kirjoittamisaikaan,
jolloin toinen maailmansota oli käynnissä. Hän esimerkiksi
rinnastaa Germanicuksen triumfin Hitlerin Saksassa järjestettyihin
triumfeihin. Kirjan teemoina olevat oikeus, valta, vastuu ja
syyllisyys sopivat niin Tiberiuksen kuin Hitlerin ja Stalininkin ajan
teemoiksi.
|
