PÄÄSIVULLE

TEKIJÄT

PALAUTE

KIRJASTO

 

 

 

Ylös köyhyydestä

Sara Elisabeth Wacklin syntyi Oulussa 26. toukokuuta 1790 kaupunginviskaali Zacharias Wacklinin (1754–1793) ja kauppiaantytär Catharina Uhlanderin (1759–1847) perheen kuopukseksi. Zacharias Wacklin kuului vauraaseen kauppias- ja laivanvarustajasukuun, jonka menestys oli kuitenkin vuosisadan lopulla jo hiipunut.

Kertomuksessaan ”Iisalmelainen maalaispoika” Wacklin kertoo sukunsa kantaisän, 1700-luvun alussa Oulun postimestarina toimineen Mikael Wacklinin tarinan. Suvun muita tunnettuja jäseniä olivat mm. oululainen liikemies ja laivanvarustaja Zacharias Wacklin (1772–1823) ja Suomen ensimmäinen ammattimainen muotokuvamaalari Isaac Wacklin (1721–1758). Myös Sara Wacklin oli taitava piirtäjä. Oheisen piirroksen hän piirsi ystävänsä muistikirjaan 1831.

Kuva teoksesta Sata muistelmaa Pohjanmaalta. Oulun historiaseura 2005.

Viskaali Wacklin kuoli marraskuussa 1793, ja perheen äiti ja kolme lasta joutuivat tulemaan toimeen avustusten varassa. Vaatimattomat olosuhteet eivät kuitenkaan lannistaneet oma-aloitteista ja kunnianhimoista Saraa. Hän halusi ”ponnistaa ylös köyhyydestä, halvasta asemasta ja saada maailmassa jotain aikaan”.

Ensimmäisen askeleen kohti parempaa elämää tarjosi oululainen lastenkoulu, jonne Sara pääsi apuopettajaksi. Työstä saatu palkka oli tarpeen, sillä itsensä lisäksi 16-vuotias Sara elätti myös äitinsä. Kaksi vanhempaa veljeä olivat jo maailmalla, Samuel Gabriel (1785–1808) proviisorina Tukholmassa ja Carl Fredrik (s.1788) sotilasuralla.


Lähteet:

Halila, Aimo: Sara Wacklin ja hänen pohjalaismuistelmansa. – Teoksessa Sara Wacklin: Sata muistelmaa Pohjanmaalta. Suom. Katri-Ingman-Palola. Acta societatis historica ouluensis. Scripta historica XV. Oulu: Oulun historiaseura 2005, V– XVI.

Mäki, Päivi: Muutama sananen Sarasta. Sara Wacklinin elämä ja muistelmat. Oulu: Sara Wacklin -juhlavuoden toimikunta 1990.

Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2005