|
Taloudellisen toimeentulon turvaaminen ja oman koulupohjan täydentäminen
olivat ne tavoitteet, joihin Sara Wacklin pyrki lähes koko elämänsä
ajan. Avioliitto ei hänen kohdallaan ollut kovinkaan todennäköinen
ratkaisu: varaton, huomattavan pitkäkasvuinen ja jolseannäköinen Sara
tiedosti ilmeisesti jo varhain, ettei hänellä ollut kummoisia
mahdollisuuksia – eikä liiemmin halujakaan – kilvoitella
avioliittomarkkinoilla.
Etäisen sukulaisen, apteekkari Johan Julinin
tarjoaman taloudellisen avun turvin Saralle tarjoutui
tilaisuus ranskan kielen ja musiikin opintoihin Turussa 1813–1815. Fredrika
Runeberg on kuvannut kertomuksessaan ”Tre som flyttade till
Sverige” Julineilla järjestettyjä kahvikutsuja, joihin osallistui myös
nuori Sara, erikoinen tyttö, joka herätti huomiota lähipiirinsä
ulkopuolellakin:
Talossa, johon seurue
kokoontui, oli sähkökone. Sen vieressä seisoi tyttö, pikemmin ruma
kuin kaunis, mutta vilkas ja hyvin kiinnostunut kokeiluista.
Oli hauskaa kuulla hänen puhuvan, eikä hän ollutkaan
niukkasanainen.
Myöhemmin näin hänet joskus.
Kunnia ja maine olivat muka mittaamattoman arvokkaita hänen silmissään ja
runsas palkinto jokaisesta ponnistuksesta, millä niitä voi hankkia. Hänelle
naurettiin, sillä hänellä oli tapana kirjoittaa. Niin arvattiin,
vaikka harvat olivat nähneet mitään hänen kädestään lähtenyttä.
Kirjoittaessaan Muistelmansa
Sara toteutti tavoitteen, jota hän oli kypsytellyt jo vuosikymmenten
ajan. Johan Julinin isästä, Oulussa vaikuttaneesta apteekkari Julinista hän
kertoo tarinoissa ”Julinin luonnontieteelliset kokoelmat” ja ”Julin ja Lapin noita”.
Turun vuosien jälkeen Sara Wacklin työskenteli
kotiopettajattarena eri puolilla Etelä-Suomea. Erityisen
merkitykselliseksi muodostui Hämeen läänin kuvernöörin Gustaf Hjärnen
perheessä vietetty aika. Sara ystävystyi kuvernöörin
vaimon kirjailija Sofia Gustava Hjärnen
kanssa ja tutustui hänen kirjallisessa salongissaan ajan johtaviin
kulttuurihenkilöihin. On ilmeistä, että tuolloin solmitut suhteet
edistivät sittemmin Wacklinin koulujen menestystä.
|