|
Ylimaulan
teokset ovat tuoneet suomalaiseen epiikkaan sisäänpäinkääntyneen
muistiinmerkitsijän, nopeat kielikuvien vaihdot ja kerronnan tasojen
muutokset, toteaa Maila-Katriina Tuominen arvostelussaan romaanista Pöytä
koivikossa (1982). Aku-Kimmo
Ripatti määrittelee omassa arvostelussaan Ylimaulan "lyyriseksi
arkkitehdiksi, joka tutkii rakenteiden kautta syntistä ja avutonta
ihmistä". Ripatti ryhmittelee Ylimaulan teoksia teesien mukaan:
"Olin hyvä uskovainen, sillä tein paljon syntiä" (Papintyttö),
"Jokin voima on sittenkin jäljellä, jokin voima, joka kantaa
silloinkin, kun luulee olevansa lopussa ja pohjalla" (Yö voi
olla), "Tarjolla on ruhtinaallinen herkkupöytä, jota ei voi syödä"
(Pöytä koivikossa).
Pöytä
koivikossa kertoo kolmelle lapselleen ja väitöskirjaa valmistelevalle
miehelle omistautuneesta naisesta, joka tutustuu läheisen työmaan
vastaavaan rakennusmestariin, perheellinen hänkin. Näiden kahden välille syntyy vahva
eroottinen
suhde, jota varjostaa miehen syöpäsairaus. Ylimaulan romaanien
perusaiheet rakkaus ja kuolema sekä niihin yhdistyvä jumalasuhteen
pohdiskelu esittäytyvät painollisen haikeina.
Ylimaulan
lyyrinen tyyli on entisestään vahvistunut. Välistä kerronta lähenee
runoa myös rivien asettelussa ja välimerkkien käytössä. Yleispätevää
vertauskuvallisuutta vahvistaa se, että tarinan naisen nimeä ei
tarinassa mainita ja mies saa pelkän lempinimen Partanen.
Platonisen
rakkaustarinan voi tulkita myös uupuneen kotiäidin toiveuneksi:
Jos
minä joskus saisin sanotuksi sinulle miten väsynyt enimmäkseen olen,
miten monta kertaa olen joutunut nousemaan yöllä lasten takia, miten
kauan on siitä kun viimeksi sain nukkua kokonaisen yön rauhassa, niin
ymmärtäisit, että minä hetkittäin kadehdin sinua siitä, että sinä
saat kuolla. (105)
Aihe liittää romaanin Ylimaulan kahteen
edelliseen teokseen. Rakkauden henkisen puolen korostaminen viittaa myös
tulevaan. Se on toistuva teema Ylimaulan tuotannossa, mutta erityisesti
se näyttäytyy teoksessa Jumalista julmin (1994).
|
