|
Kotikaupunkimme kirjailijoita -sivusto pohjautuu
Oulun kaupungin- kirjaston maakuntakokoelmahuoneessa esillä olevaan pienoisnäyt-
telyyn. Näyttely esittelee oululaiskirjailijoita eri vuosisadoilta; edes- menneiden kohdalla voitaneen puhua ”unohtuneista kirjailijoista”.
Useimmat esitellyistä kirjailijoista ovat tehneet elämäntyönsä
muualla Suomessa, mutta monelle Oulu on ollut sekä koulu- että opiskelukaupunki.
Oulu ja
sen ympäristö on ollut niin ikään tärkeä kirjallisen työn virike.
Kaupunginlääkäri Gustaf Toppelius runoili
Oulun palosta 1822 ja K. A. Järvi kertoi lapsuutensa ja
nuoruu- tensa Kuusiluodosta. Juho Koskimaan näkökulma ulottui
hieman laajemmalle: hän kuvasi Lappia ja Pohjanmaan säätyläisiä.
Nykykirjailijoita edustavat Eila Kostamo ja Niina Hakalahti.
Eila Kostamon romaaneissa menneisyyden kokemukset
heijastuvat vahvasti päähenkilöiden nykypäivään. Selkeän ja rauhallisen
kerronnan takaa löytyy tämän päivän vaativa yhteiskunta. Niina Hakalahden
tuotanto käsittää mm. runoteoksia ja Ouluun sijoit- tuvan
esikoisromaanin Hengenahdistusta. Hakalahden lyriikan
keskeisiä teemoja ovat arjen kauneus ja elämän
oikullisuus nuoren naisen näkökulmasta.
|
Tekstit: Sirkka Marttila Sirpa Taponen |
Tekninen toteutus: Jaana Märsynaho |
|