Suomi. Tidskrift i fosterländska ämnen

Iisalmella Nissilän majatalossa olivat syyskuussa 1840 koolla Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrot sekä hänen oululainen ja raahelainen kollegansa. Ammattiasioiden lisäksi keskusteltavana oli uuden tieteellisen aikakauskirjan perustaminen. Aikakauskirja tuli olemaan enimmäkseen ruotsinkielinen ja aiheeltaan isänmaallinen. Perustajat sitoutuivat avustamaan julkaisua, mutta Lönnrotin esiteltyä hankkeen myös helsinkiläisystävilleen toimittajia saatiin kokoon kahdeksan.

Kaksi päivää perustamisen jälkeen piirilääkärit E. Lönnrot, G. Asp ja J.F. Ticklén "kastoivat" uuden aikakauskirjan samppanjalla Vornan sillan alla Pulkkilan kappelissa, 60 virstan päässä Nissilästä. Lönnrot puhuu ystävälleen lähettämässään kirjeessä hätäkasteesta. Sellainen on tapana antaa lapselle, jonka eloonjäämistä epäillään. Suomi ilmestyy tänäkin päivänä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sarjana.

Aikakauskirjan ensimmäisinä vuosina sen huomattavin avustaja oli Lönnrot itse. Hän käsitteli kirjoituksissaan mm. suomen kielioppia sekä sananlaskuja ja arvoituksia, joita käänsi näytteeksi ruotsin kielelle lähes 600. Viidenteen vuosikirjaan Lönnrot laati kirjoituksen "Kokeita suomalaisessa laulannossa", joka sisälsi suomennoksen mm. Runebergin runosta Lähteellä. Se on säilynyt lähes korjaamattomana nykypolville asti.