Jazzmusiikin väitetään saapuneen Suomeen (Helsinki) höyrylaiva Andanian orkesterin tuliaisina vuonna 1926. Uudentyyppinen soitanta herätti suurta ällistystä ja mielenkiintoa sikäläisissä muusikoissa ja kun Andanian orkesteri palkattiin kesäksi Oopperakellariin eli ravintola Ylä-Opriksen alakertaan, paikalliset edistysmieliset muusikot roikkuivat joka ilta paikalla oppiakseen uutta ihmeellistä musiikkia.

Silloiset olot huomioon ottaen jonkin uuden musiikin suuntauksen leviäminen muualle maahan vei todella aikaa. Radio oli tuolloin hyvin harvinainen värkki ja jos joku sellaisen omisti, ei sieltä ainakaan jazzia tupattu. Tosin sitä saattoi kuunnella lyhytaalloilla ulkomaisilta asemilta, kuten Radio Luxembourg ja BBC. Ruotsin yleisradio oli hyvinkin edistyksellinen musiikkitarjontansa suhteen jo 1930-40-luvuilla.

Jazz tulee Ouluun

Oululaiset alan edelläkävijät, jotka olivat lähinnä tanssiorkestereiden jäseniä, sivistivät itseänsä kuuntelemalla ulkomaisia radioasemia ja seuraamalla tiiviisti täällä vierailevien eteläsuomalaisten yhtyeiden esityksiä. Nuotteja kopioitiin ahkerasti, levyjä hankittiin lähinnä ulkomailta ja kuuluisien jazz-orkestereiden konsertteja käytiin seuraamassa vähintäänkin Tukholmassa asti. Tämä kaikki tapahtui jo 1940-luvun puolessavälissä. 

Seuraavat asiatiedot, muistelukset ja sattumukset perustuvat muutamien oululaisten veteraanimuusikoiden, lähinnä Pentti Kolehmaisen muistiinpanoihin ja muistojen arkistoihin sekä valokuviin. Tulos ei välttämättä ole suurta jazzin historiaa, mutta se on ainakin nostalgiaa parhaimmillaan. 
Vaatimaton alku 1940-luvulla

Jamppa Tuomisen sekstetti: Vas. Eero Lyttinen, 
Jamppa Tuominen, Seppo Paavola, Kari Alenius, 
Pentti "Vinkki" Hiltula. Takana osittain näkyvissä 
pianisti Arvo Suomalainen.

TANSSIT Kempeleen Nuorisoseuran talolla tänään 1.11-52. Soittaa haitari ja rumpu. 

TANSSIT Utajärven NS. Talossa 5.6-49. Asikainen soittaa uusittuja levyjä. 

TANSSIT Säräisniemen Painuanlinnassa. Soittaa Orkesteri, tauot Ahistus. 

Myös tanssijärjestäjän runosuoni saattoi silloin tällöin puhjeta täyteen kukoistukseensa kuten seuraavassa:

ILOISET TOIVE-KARNEVAALIT Haukiputaan Valistustalolla 18.1: "värivaloin vällkehessä, hanuripoikain pelit soi, Toive-illas hämyisessä, nuoret riemuin kerkeloi. Ja piste. 

Oltiin hiljalleen siirtymässä 1950-luvulle, levyjä alkoi saada paremmin, samoin sovituksia isommille kokoonpanoille ja näilläkin seuduin alkoi vierailla jazzia soittavia orkestereita. Pentti Kolehmainen muistelee, että ensimmäinen vakituinen yhtye, johon hän kuului, tavoitteli jo soitossaan jazzillisia ilmaisuja eli improvisointia vuonna 1948. Yhtye oli nimeltään Merry Boys ja sen vetäjänä toimi trumpetisti Pekka Heinvirta. Sitäkin aiemmin oululainen hanuristi Eino Launonen veti erisuuruisia kokoonpanoja, joiden soittajistoa jazzin syke elähdytti. 

Jos näin jälkeenpäin ajatellaan 50-lukua ja mitä se nimenomaan merkitsi tämän musiikin kehitykselle, voidaan varmuudella todeta, että tuo vuosikymmen oli kaikkein merkittävin tähänastista jazzin kehitystä ajatellen. Tämän päivän mittapuilla ajatellen orkestereiden kokoonpanot olivat suuria, 5-13-miehisiä ja vielä varsinaiset big bandit erikseen.

Viihdettä tanssijoille, jazzia omaksi virkistykseksi

Oululaisista isoista kokoonpanoista kannattaa mainita 8-miehinen Alarm, joka soitti tarkkaan sovitettua “salonkijazzia“; tosin ilman erikoisen kunnianhimoisia improvisointitavoitteita, sekä huomattavasti lähemmäksi jazzia päässyt 9-miehinen Rytmi-pojat, jonka riveihin kuului mm. legendaarinen persoona, saksofonisti ja klarinetisti Juhani Viitala.

Tuon vuosikymmenen orkestereiden tapana oli ensimmäisen tunnin aikana soittaa omaa mielimusiikkiaan, joka käsitti aikakauden muodissa olleita jazzstandardeja. Ja ei se jatsahtava meininki aina ensimmäiseen tuntiin supistunut. Alaan vihkiytynyt bändi lykkäsi omaa mielimusiikkiaan aina sopivassa saumassa pitkin iltaa. Ei siis ihme, että sen ajan tanssiva väki sai herätteitä näistä tilaisuuksista. Silloin opitut sävelmät ovat tämän päivän nostalgiaa.

Väärin soitettu!

Jazzmusiikki ei toki Oulun alueellakaan saanut aina varauksetonta suosiota, vaikka taiteilijat pistivät sielunsa likoon. Kun bändi soitti sävelmän normaalin A-A-B-A -kaavan mukaisesti ja jossakin vaiheessa vaikkapa fonisti aloitti hurjan improvisoidun soolonsa, saattoi yleisö salin puolelta mylviä, että “nehän soittaa päin helevettiä“ eli “väärin soitettu“. 
wing oli aikansa nuorisomusiikkia

Suurinta suosiota jatsahtava tanssimusiikki, eritoten swing nautti ns. teiniyleisön eli oppikoululaisten keskuudessa, joille tuo musiikki oli sen ajan heviä. Ja tietysti myös tanssipaikkojen luonne ja musiikkitarjonta oli erilaista. Kun esimerkiksi Pyrinnön Kerholla, “Pyrskällä“, tarjoili koululaisille swingiä Eikka Launosen Jam Sessio tai Merry Boys, samantyyppisen musiikin esittäminen WPK:lla eli Letkun Vintillä oli bändille itsemurhayritys. 

Toinen koululaisnuorison ja opiskelijoiden suosima paikka oli v. 49 perustettu Teatteritalo eli “Tetra“, josta aikanaan tuli hyvin suosittu jazzbändien foorumi. Ensimmäiseksi orkesteriksi 50-luvun alkupuolella kiinnitettiin mainio jazzia vaaliva Sinitähdet, jossa soittivat Martti Sumen (alttosaksofoni), Matias Harri (tenori), Aaretti Klemetti (trumpetti), Armas Karvinen (piano) ja Kalevi Jaara (rummut). 

Jazz henkipattona tanssilavoilla

Edellä mainittujen tanssipaikkojen lisäksi 40-luvulla oli olemassa mm. Kansantalo (nyk. Pohjankartanon liepeillä), Oulunsuun Pirtti ja Kiviharjun lava, joissa soittivat Meteor ja Fellows -nimiset bändit, Toivoniemen lava, Koskelankylän Valo, Toppilan Seurantalo, Tarmola, Kiviniemen Kirjastoseura, Hintan Aura, Lammassaaren lava, Järkkä ja mitä kaikkia niitä olikaan. Nämä paikat sijaitsivat kuitenkin Oulussa tai ihan liepeillä. 

Yhtyeestä riippuen alusta lähtien oli kuitenkin selvää, että tämä uusi kummallinen musiikkityyli saavutti suosiota lähinnä opiskelevan nuorison keskuudessa ja kaupungin tanssipaikoissa. Eikä tietenkään kaikissa niissäkään. Maaseudun tanssipaikkojen suosikkimusiikkia on ja oli tangot ja valssit, jenkat ja polkat. 

Muistan vielä hyvin omakohtaisesti, että jos esim. Iin työväentalolla yritti soittaa tangoa, johon kuului ns. beguine-osa, kansa lakosi seinille kesken tanssin tai jos Kemijärven Järjestötalolla ei 60-luvulla soittanut vähintään neljään kertaan “Aavan meren tuolla puolen“ -tangoa, orkesteri sai turpiinsa eivätkä järjestäjät tarjonneet paukkuakaan..

Jam Boys virittelemässä soittimiaan 1963. 

Keitä sitten olivat ne oululaiset muusikot, jotka aikanaan 1940-50 -luvuilla pyrkivät vaalimaan jazzin kunniakasta lanseeraamista näille alueille? Joukko oli pieni, mutta tiitterä, ja niinpä sama hyväksi havaittu muusikko saattoi kuulua puoleen kymmeneen eri orkesteriin. Jos joku huomaa seuraavasta muistinvaraisesta luettelosta arvoisan nimensä puuttuvan, älköön pahoittako mieltään. 

Hanuristeista ja pianisteista mainittakoon Eino Launonen, Erkki Virtanen, Esko Granroth, Leo Vuorinen, Asko Heroja, Jammu Lahdensuo, Jorma Kuusela sekä kitaristina ja vibrafonistina tutuksi tullut Uti Valkama. 

Sen aikaisissa orkestereissa käytettiin paljon myös puhaltimia, joiden soittajista tulkoot mainituiksi Olavi Ahola, Jan Linden trumpetti, Juhani Viitala tenorisaksofoni/klarinetti (omaa luokkaansa), Otso Taistomies pasuuna, Esko Paitsola trumpetti, Jouni Heinonen klarinetti/viulu, Taisto Kangas tenorisaksofoni/klarinetti, Eero Rämö pasuuna, Simo Paavola tenorisaksofoni/huilu, Jukka Hurtig ja Timo Visuri trumpetti, noin eniten esillä olleet mainitakseni. 

Kompin soittajia 

Eihän jazzi ilman komppia olisi pauhannut. Hyviä rumpaleita löytyi Oulusta mm. seuraavat “Krupat“: veljekset Pentti ja Paavo Kolehmainen, Reijo “Piikki“ Piisalo, Juhani Eskelinen, Seppo Paavola sekä Raimo “Nappi“ Oksa, joka toimi jossain vaiheessa myös Jazz-yhdistyksen puheenjohtajana. Basisteista ja kitaristeista kannattaa mainita Seppo Törmänen, Kimmo Jussila sekä ennen kaikkea Suomen parhaimmistoon kuulunut Jukka Lyly - edellä mainitut siis lähinnä kitaristeja sekä basistit Risto Rönkä, Pentti Koski ja Aimo Granroth. 

Nämä kaikki edellä mainitut herrat ovat juuri niitä oululaisen jazzin pioneereja, joista osa vieläkin harrastaa jazzia lähinnä yleisön ja omaksi ilokseen erinäisissä kokoonpanoissa. Kannattaa myös mainita, että useimmat luetelluista soittivat pääinstrumenttinsa lisäksi kahta, jopa kolmea “sivusoitinta“. Monta on tosin joukosta poistunutkin soittamaan “yläkerran“ saleihin. 

Tuon ajan kokoonpanoista on tullut jo mainituksikin muutamia sen ajan jazzin kehityksen kannalta merkittäviä yhtyeitä. Kun aika kului, musiikin tarjonta radiossa lisääntyi, sovituksia sai jo melko vapaasti, syntyi uusia erinomaisia kokoonpanoja. Esim. Rytmipojista muodostui Esko Paitsolan peräti 8-miehinen orkesteri ja vähän myöhemmin syntyi erinomaisesti svengaava Blue Kvintet sekä merkittävä jazzbändi nimeltään Bell Boys. Myös Pentti Kolehmaisen vetämä kokoonpano nautti suurta suosiota sekä Järjestötalolla ja maakuntakiertueilla. 

"IFA ihmeauto paras, sitä ei vie varas"

Tanssiorkesterit joutuivat liikkumaan pitkiäkin toposia varsinkin Lapin lääniin suuntautuneilla keikoilla. Myös noilla maakuntakeikoilla pyrittiin levittämään jazzin sanomaa. 

Ja millä sitten liikuttiin 1950-60 -luvuilla? Toki oli auto jo keksitty, mutta kun se oli niin harvinainen kapistus, ettei siihen ollut varaa kuin taksimiehillä ja pankkiireilla. Monet keikat tehtiin siis junalla tai linja-autolla. Monesti kävi niin, että matkustettiin esimerkiksi Kemijärvelle asti junalla, sieltä bussiin ja loput taksilla. Siihen tuhraantui aikaa, ja jos laskee keikkapalkkion per tunti käytetyn ajan suhteen, taisi mennä melkein miinuksen puolelle. Mutta into korvasi kaikki vaivat. 

Muistan eräänkin keikan Savukoskelle helmikuun tulipalopakkasilla. Keikka oli erään ohjelmatoimiston järjestämä ja “johtaja“ oli antanut käyttöön Nysa-merkkisen puolalaisen ns. pikkubussin. Tilaa oli, muttei autossa ollut lämmityslaitetta eikä juuri auton pohjaakaan. Rovaniemelle saavuttiin umpijäässä ja saimme siellä vaihdetuksi Pobedaan, joka oli ainakin lämmin. Mitäs siitä, että rumpali joutui istumaan tomari päässään, kun kaikki vehkeet jouduttiin pakkaamaan kotteron sisälle. Perillä Savukoskella piti olla majatalo varattuna. Ei ollut. Yövyttiin navetan ylisillä lehmien lämmössä. Joskus taide on pelkkää kärsimystä. 
Jammailu ja konserttitoiminta 

Jazzklubeja

Todennäköisesti ensimmäinen jazz/rytmimusiikin edistämiseen suuntautunut yhdistys oli Oulun Rytmikerho joskus 1940-luvun lopulla. Kerho järjesti lähinnä tanssitilaisuuksia usean orkesterin voimin ja kertyneet pääsylipputulot käytettiin vaikkapa jazzsovituksien hankkimiseen. Kerho toimi vielä pitkälle 50-luvulle. Totta kai myös Oulun Muusikot ry teki ansiokasta työtä samalla saralla perustaen 50-luvulla mm. melkein big bandin eli 13-miehisen tanssiorkesterin, johon kuuluivat kaikki sen ajan parhaimmat jazzarit. 

Helsingissä samalla vuosikymmenellä perustettu The Jive Club sai myös Oulussa oman varsin aktiivisen osaston. Säännöllistä konserttitoimintaa ei tuolloin vielä ollut. Konsertteja pidettiin suosituimmilla tanssipaikoilla, ja nekään eivät suinkaan olleet puhtaasti jazzia, vaan enempi eri musiikinlajien sekoitelmia. 

Ala-Arlin jamit

Vasta 60-luvulla alettiin päästä jonkinlaiseen säännönmukaisuuteen ainakin jamitilaisuuksien osalta. Joskus vuonna 1965, muistaakseni, pidettiin ensimmäiset oikeat jazzjamit vanhassa Ala-Arlissa asemaa vastapäätä. Tuolloinkaan ei toiminta ollut läheskään säännöllistä lähinnä sopivan puuhamiehen puuttuessa. 

Ensimmäisen aktiivisen jazzyhdistyksen katalysaattorina toimi Ylioppilaskunnan silloinen pääsihteeri teekkari Lauri Lietsalmi ja hänet valittiin Oulun Yliopiston Ylioppilaskunnan jazzklubin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Lasse pani heti tuulemaan. 

 

Kuuluista Rauhalan jamit

Jo alusta lähtien Rauhalan jameista muodostui legendaarisia tilaisuuksia, joiden tunnelmaa ei oikein missään muualla pystynyt tavoittamaan. Jamitoiminta alkoi 1967. Eikä ollut muusikoista puutetta, sillä lavalle oli sellainen tunku, että esiintymisvuoroista piti tapella. Esimerkkinä muusikkojen suuresta innostuksesta päästä soittamaan oli hyvänä esimerkkinä silloin Kuusamossa asunut trumpetisti Jorma Uotinen + Jammu, joka aina maanantain jameihin saapui omalla autollaan vailla minkäänlaista korvausta.

Vähitellen Rauhalan jamien ja konserttien maine levisi ympäri Skandinaviaa ja maineikkaita solisteja oli tarjolla tyrkylle asti. Tuolloin 60-70-lukujen taitteessa olivat lähes säännöllisiä vierailijoita kitaristi Herbert Katz, rumpali Matti Koskiala ja ennen kaikkea loistava tenorisaksofonisti/huilisti Seppo Rannikko, josta tuli moneksi vuodeksi oululaisen jazzyleisön kestosuosikki. 

Näissä Rauhalan tilaisuuksissa vieraili käytännöllisesti katsoen koko Suomen jazzeliitti sekä monia ruotsalaisia tunnettuja persoonallisuuksia. Vaikka juuri tuo 60-luku toi ns. rock-ilmiön Suomeenkin, oli jazzin tarjonta parasta ja aktiivisinta, mitä Oulussa on koskaan ollut. Jazzklubi suoritti 1960-70-luvuilla myös ahkerasti jazzvierailuita ns. maakuntiinkin. Niinpä eräälläkin konserttikiertueella Polar Dixie Bändillä oli yhden päivän aikana Kemijärvellä peräti seitsemän esiintymistä.

Kari Aleniuksen trio lavalla 1967. Vasemmalta: Seppo Paavola, Kari Alenius, Arvo Suomalainen. 

Viimeistään 70-luvulla Oulu oli saavuttanut varsin vankan maineen merkittävänä jazzpaikkakuntana ja niinpä täällä kävi konsertoimassa mm. maailman ehkä tunnetuin jazzorkesteri eli Duke Ellington Big Band. Tosin legenda itse eli Duke oli jo edesmennyt, joten orkesteria johti hänen poikansa Mercer Ellington. 

Voidaan sanoa, että konsertti oli taiteellinen menestys, mutta muilta puitteiltaan lähes täydellinen fiasko. Ensinnäkin konsertti pidettiin Ynnin salissa, joka on akustisesti katastrofi. Eipähän siellä ollut edes esiintymislavaakaan, ennen kuin eräs taksimies ja neljä palokunnan poikaa sen viime hetkellä kyhäsivät. Lisäksi yleisöä oli paikalla vaivaiset 200 henkilöä. Ja puhumattakaan siitä, että kaupunki olisi jotenkin virallisesti noteerannut maailman kuuluisimman orkesterin vierailun.

Vielä vuoteen 1972 oli Ylioppilaskunnan Rauhala oululaisen jazzmusiikin Mekka ja varsinkin aktiivisen jamitoimintansa ansiosta. Koska jamitoiminta tuotti hyvin Ylioppilaskunnalle, ryhtyi isäntä ahneeksi ja pienensi soittajien vaatimattomia palkkioita ja kalja-annoksia entisestäänkin. Toiminta siirrettiin kokonaan pois Rauhalasta kyseisen vuoden aikana. 

Uusi jamipaikka Rattori-Lupi

Uudeksi jammailupaikaksi valittiin Tekniikan Ylioppilaat ry:n Torikadulla sijainnut Rattori-Lupi. Valinta oli onnistunut, sillä jamitoiminta Rattorissa jatkui vilkkaana. Siihen aikaan lähes kaikki vähänkin maineikkaat bändit halusivat päästä Rattoriin soittamaan kaljapalkalla. Niin kova oli paikan maine. 

Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa 7-miehisen Pepe ja Paradise -yhtyeen, johon kuului maamme eturivin muusikoita Markku Johanssonista Kalle Fältiin. Rattori-Lupissa perustettiin uusi jazzyhdistys Jazz 20 ry. Myös sen puheenjohtajana hääräili edelleen Lasse Lietsalmi.

Oululaisia jazzyhtyeitä 1970-luvulla

Sinänsä 70-luvun konserttitoiminta oli varsin vähäistä varsinkin vuosikymmenen loppupuolella. Voidaankin väittää, että toimintaa hallitsi 80-luvun alkupuolelle musta aukko. Oululaisten jazzbändien kovaa mainetta ylläpiti lähinnä kaksi orkesteria, jotka molemmat oli perustettu jo 1960-luvun puolella. 

Näistä kahdesta vanhempi eli Jam Boys, oli teininuorison suosikkitanssiorkesteri, vaikka sen ohjelmisto koostui varsin moderneista jazzrytmeistä. Vuonna 1962 bändissä soittivat: Martti Lappalainen piano, Timo Lappalainen trumpetti, Erkki Lehtola tenorisaksofoni, Seppo Siekkinen basso, sekä Jukka Teittinen rummut ja Timo Ravaska kitara. 

Jamppa Tuominen oli jazzmuusikko

Edesmennyt iskelmäguru Jamppa Tuominen soitteli nuoruudessaan erilaisissa kokoonpanoissa (Pertti Haipolan nuorisoyhtye, Tupla-trio), kunnes muistaakseni v. 1968 syntyi Jarmo Tuomisen Sextetti. Tässä erinomaisessa orkesterissa soittivat puhaltimia: Jamppa Tuominen saksofonit/klarinetti, Pentti “Vinkki“ Hiltula tenorisaksofoni, Eero Lyttinen trumpetti ja rytmiryhmän muodostivat Kari Alenius basso, Seppo Paavola rummut, sekä Arppa Suomalainen hanuri/piano, vibrafoni jne. 

Arppa Suomalainen muutti Jyväskylästä Ouluun 60-luvun puolessavälissä ja oli alusta lähtien todellinen jazzelämän piristysruiske huikeine taitoineen. Voidaankin väittää, että Arppa on tälläkin hetkellä kirjaimellisesti suomalaisen klassisen jazzin ehdotonta kärkeä ja on ansioitunut myös monipuolisesti säveltäjänä. Valitettavasti hänen sävellyksensä ovat toistaiseksi tallennettu vain kaseteille, joista ne pitäisi jonkun alan ammattilaisen nuotintaa. 

Jamppa Tuomisen sextetin ohjelmisto käsitti runsaasti mm. Count Basien, Duke Ellingtonin sekä muiden swingin kulta-ajan bändien hittejä. Erikoista tässä bändissä oli se, että se vain kolmen puhaltimen voimin pystyi aikaansaamaan upean Miller-soundin. 

Toiminta vakiintuu

Ylioppilaskunnan Jazzklubin aktiiviaikoina perustettiin myös kolme Polar-alkuista orkesteria, joista kaksi toimii vireästi vielä tänäkin päivänä. Ne olivat Polar Soul Band, Polar Big Band ja Polar Dixie Band. Soulbändi jäi lyhytikäiseksi (mukana oli mm. Kalle Fält) ja big band on vaihtanut nimensä Oulu Big Bandiksi. Vain Polar Dixie Band soittaa enää saman nimisenä - tosin täysin uudella miehistöllä. 
Toinen iso orkesteri oli Oulun kansalaisopiston opintokerhona toimiva Setllement Big Band. Nimi muutettiin Oulu Big Bandiksi kapellimestari Kari Veisterän tultua vetäjäksi. Siitä kehittyi yksi maamme eturivin suurista orkestereista. Toiminnassa oli Veisterän jäätyä pois jonkin aikaa taukoa, kunnes orkesteri aktivoitui hiljattain uudelleen alkuperäisellä nimellään. Nyt sen johtajana toimii Mika Kaijanen.

Kun päästiin 80-luvun alkuvuosiin, tarkemmin ottaen vuoteen -82, alkoivat sekä kotimaiset ja kansainvälisesti maineikkaat solistit ja orkesterit vierailla myös Oulussa. Osittain ansio lankeaa Suomen Jazzliitolle ja maamme ainoalle ammattiorkesterille UMO:lle, jotka tuottivat maahamme maineikkaita jazzareita.Ulkomaiset jazzvierailut 

Oululaisen jazzyhdistyksen Jazz 20:n tiivis yhteistyö edellä mainittujen kanssa toi Ouluun mm. trumpettilegenda Clark Terryn sekä yhden kaikkien aikojen suurimmista rumpaleista, Mel Lewisin. Konsertti pidettiin helluntaina -84 Oulun teatterin tiloissa ja tilaisuutta halvensi oululainen yleisö poissaolollaan. Huikeat jatkojamit järjestettiin silloisessa Kauppahotellissa, joka uhrautuvasti oli antanut jamikäyttöön kokonaisen 50 hengen kabinetin, kun tulijoita olisi ollut n. 500 henkeä. Se oululaisten jazzystävällisyydestä. 

Seuraavana vuonna UMO kävi Oulussa ensimmäistä kertaa Madetojan salissa solistinaan lauluyhtye Opus 5. Yhdessä Umon kanssa täällä vieraili myös Basien legendaarinen tenoristi Eddie “Lockjaw“ Davis sekä n. 10 alkuperäisen Duke Ellingtonin orkesterin jäsentä ja solistia. 

Lähinnä Pori Jazzin tuottamana 80-luvun puolessavälissä Oulussa vieraili myös pari kansainvälistä jazzahtavaa musikaalikiertuetta; nimittäin Fats Fallerin Ain’t Misbehavin´ sekä heikohko Bubbling Brown Sugar. Menihän tuo muitten vaivojen lisäksi. Modernimpaa jazzillista ilmaisua edusti huikean taitava vuonna 1983 Madetojan salilla konsertoinut David Murrayn oktetti, joka veti salin lähes täyteen ihmisiä. 

Vuotta myöhemmin trumpettilegenda Art Farmer yhdessä Heikki Sarmannon kanssa teki onnistuneen vierailun samassa salissa. Kainuun Jazzkeväästä piipahti Oulussa jammailemassa myös upea muusikko Richie Cole. Puhumattakaan kotimaisten huippumuusikoiden invaasiosta pitkin 80-lukua ja sen jälkeen. 

Toiminnan joltisenkin vakiintumisen teki mahdolliseksi Jazz 20 ry:n aktiivinen ote ja hyvät suhteet Jazzliittoon sekä muihin alan epävirallisempiin tahoihin. Yhdistyksen puheenjohtajina toimivat vuodesta 1982 Seppo Nuortimo vuoteen 1985, jolloin ruoriin astui Raimo “Nappi“ Oksa. Vuodesta 1988 vuoteen 1998 yhdistystä luotsasi Kari Kesti. Vuonna 1999 puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Eloranta. 

Yhdistyksen näkyvintä toimintaa on ollut  Elojazz & Blues -tapahtuman järjestäminen. Tapahtuma alkoi 1989, joskin sen "esiaste", piknik-konsertti järjestettiin jo 1987. Festivaalipäällikkönä toimi aluksi pitkään Kari Kesti. Tapahtumana Elojazz on pienimuotoinen kodikas koko perheelle soveltuva jazztapahtuma myös lapsille suunnattuine ohjelmineen. Yhdistys järjestää vuosittain jameja ja konsertteja solistien tarjonnasta riippuen. Yhdistyksen jäsenmäärä vaihtelee vuosittain 150-200 jäsenen puitteissa, eikä yhdistys pane pahakseen, jos joku haluaa liittyä siihen uutena jäsenenä. 

Linkki Jazz 20 ry:n kotisivulle