Historiaa
Soittotaito
|
|
Miten opeteltiin uutta musiikkia?
Rockin alkuvaiheissa musiikin opettelu vaati mielikuvitusta ja vaivannäköä. Popkappaleiden nuotteja ei ollut saatavissa, ei ollut suomenkielisiä opaskirjoja eikä musiikkilehdissäkään ollut kuin enintään laulujen sanoja. Popmusiikkia ei opetettu missään. Kitaransoitonopetus perustui klassiseen kitaramusiikkiin. Kaikki piti siis opetella itse korvakuulolta.
Kappaleita kuunneltiin levyltä tai kelanauhurilla tehdyiltä radionauhoituksilta. Levyjä ei ollut varaa ostaa paljon, ja radion popmusiikkiannos oli pieni.
Kahvilan jukeboxissa saattoi olla single, jota ei muualla
kuullut, joten lantit likoon! Harjoittelevan yhtyeen ohjelmiston laajentaminen ei käynyt kovin nopeasti.
Koulubändin ensimmäisillä keikoilla setti saattoikin käsittää kokonaiset kolme kappaletta!
Rautalankatyyli oli vielä helppo oppia vähäiselläkin soittokokemuksella, sillä siinä työnjako oli selkeä. Popmusiikin ilmaisun kehittyessä ja studioteknisten kikkojen yleistyessä nuoret soittajat saivat tosissaan arvailla, millä tavoin kukin
levyltä kuuluva erikoinen ääni oli tuotettu.
|
|
Esikuvia ja mallioppimista
Soittotaito levisi soittajalta toiselle. Bändien keikat olivat tärkeitä opintomatkoja soittoharrastuksen alkuvaiheessa.
Muusikonalut asettuivat lavan eteen kokeneemman soitinkollegansa jalkojen juureen ja tuijottivat silmät rävähtämättä
miten soitto tapahtuu. "Ahaa - se otti tuon soinnun tuosta kohtaa. Nyt se fuskasi tuon jutun. Jaa, tuohon soundiin polkaistaan näköjään joku lisälaite". Esiintyjässä
"junioriraati" saattoi vastaavasti herättää näyttämisen
halua. Joitakin kikkoja taas pimitettiin toisilta, jotta niillä
pääsi leveilemään ensimmäisenä.
|
|
|
1960-luvun alusta pitkälle 70-luvulle yhtyeiden
keikkasetit koottiin pääosin suosituista ulkomaisista
cover-kappaleista. Kappaleet pyrittiin soittamaan mahdollisimman
alkuperäiseen tapaan. Omia sovituksia ei harrastettu eikä
niihin vielä oikein riittänyt taitokaan. Vain harvat rohkenivat
kokeilla säveltämistä tai sanoittamista.
Beat-popin aikana uutta musiikkia tuli satunnaisesti jo televisiostakin. Uutisväläys lentokoneen portaita laskeutuvista Beatles-muusikoista ja valtavista ihailijajoukoista teki lapsellekin selväksi, että kyseessä oli merkittävä tapaus. Television playback-esityksistä opittiin
myös musiikin ulkoisia piirteitä. Bachelors-kitaristin
Sepa Niemen mukaan kansainvälinen rock-lavakulttuuri eli
Oulussakin viimeistään 1960-luvun puolivälissä. Osattiin
poseerata, ilmeillä, ottaa polvea ja huseerata lavalla
autenttiseen tyyliin.
|
|
Rokkia A:sta tai Hurriganesia
1970-luvun alussa iski 50-luvun rock and roll -nostalgia. Nuoret yhtyeet pääsivät
nyt helposti soiton alkuun
Hound Dogin, Jailhouse rockin, All shook upin
ja vastaavien kappaleiden parissa. Klassikkorokkeja sai jo nuotteinakin, vaikka nuotinnuksen taso ei vielä päätä huimannut.
Nuotintaja oli usein muuttanut alkuperäisen kitaralle sopivan sävellajin
puhaltajille sopivaksi. Nuotista puuttuivat riffit, kitarasoolot ja tietysti basistin ja rumpalin osuudet.
|
|
|
Hurriganes hyötyi 50-lukuvillityksestä. Vuonna 1974 julkaistut singlet Do you wanna dance ja Blue Suede Shoes sekä LP Roadrunner olivat asenteellinen käännekohta suomalaisessa rockissa. Kotimaisen yhtyeen suoraviivainen soitto kuulosti kerrankin oikealta rockilta.
Yhtye esiintyi Oulussa monta kertaa lyhyen ajan sisällä, ja
se veti aina täydet salit. Pohjankartanon keikka maaliskuussa
1975 tapahtui yhtyeen huippusuosion aikaan. Silloin sai mm. 12-vuotias Esa Eloranta "tajunnan räjäyttäneen" kipinän alkaa itse soittaa. Pian monissa makuuhuoneissa ja treenikämpissä harjoiteltiin Hurriganesia.
Suosioon oli syynsä: Musiikki oli perustaltaan hyvin
yksinkertaista. Remu ja Cisse Häkkinen eivät olleet soittajina
varsinaisia virtuooseja, mutta heidän soitossaan oli meininkiä ja yritystä. Hurriganes oli
kautta maan samanlainen alkuinnoittaja ja soittamaan vapauttaja kuin punk seuraavalle sukupolvelle,
muisteli Ismo
Alanko myöhemmin.
Punk. Paluu lähtöruutuun
Punk rock oli musiikillisesti teknisen ja monimutkaisen rockin antiteesi. Rockista riisuttiin kaikki ylimääräinen koristelu kunnes jäljellä oli karu ydin. Yksinkertaiset lyhyet kappaleet konkreettisine suorasanaisine teksteineen olivat helppoja oppia ja sellaisia pystyi tekemään itse "kuka vain". Punk innosti soittamaan sellaisiakin nuoria, jotka oli ehkä joskus luokiteltu epämusikaalisiksi. Ei tarvittu vuosien harjoittelua ja taitojen hiomista, jotta pystyisi soittamaan jonkin Ramonesin
kappaleen tai tekemään itse samanlaisen. Kitarasoolot ja
kaikenlainen "tiluttelu" oli tekotaiteellista ja
tarpeetonta.
|
Haastattelu: Hooks-yhtye
Kirjeenvaihto: Heimo Paavonaho
Costi Snellman. Selvis 2/2003.
http://www.elvisry.fi/022003/eloranta.html
Maan mainiot. TV-dokumentti Ismo Alangosta 20.8.2003.
Sepa Niemi: Svengiä perintönä.
|
|
|
|