Kuinka rock and roll kesytettiin Suomessa 1950-luvulla

Alkuperäinen rock and roll ei vielä 1950-luvulla levinnyt laajalti Suomessa. Tyylin artisteista meillä tunnettiin vain Elvis Presley ja Bill Haley, ja heidätkin parhaiten elokuvien kautta. Rock and roll -kappaleet soivat 1950-luvun Suomessa käännösversioina, levytuottajien ja studioyhtyeiden musiikkikäsityksen suodattamina. Terävät kitarariffit, rosoinen saksofoni ja hakkaava pianokomppi jätettiin pois. Niiden tilalle saatettiin sovittaa jousi- ja vaskiosuuksia. Suorasukaiset tekstit käännettiin häveliäästi ja solistiksi valittiin joku Eino Virtasen tai Eino Grönin kaltainen iskelmälaulaja. Alkuperäinen viesti oli näin kadotettu, mutta laulun tunnelma pehmeni suomalaisille tanssilavoille sopivaksi. Rock-Jerryn ja Jorma Kaleniuksen kaltaiset rocksolistit olivat poikkeuksia. 

Onko tämä nyt sitä rautakitaralankamusiikkia?

Sähkökitaramusiikki teki hiljalleen tuloaan 1960-luvun alussa. Shadows-yhtyeen kappale Apache oli kansainvälinen hitti 1960, mutta Suomessa sen suosio kasvoi vähitellen. Shadows tunnettiin tässä vaiheessa Cliff Richardin säestysyhtyeenä. Jotkut olivat kuulleet hieman rajummasta amerikkalaisesta Ventures-yhtyeestä. 

Uuden musiikkityylin löytäminen oli monelle nuorelle sattuman kauppaa. Tuttavan sukulainen oli ehkä käynyt ulkomailla ja tuonut mukanaan single-levyn. Kuulopuheet levyistä levisivät kaveripiirissä. Harvinaisen äänitteen omistajan kotiin kokoonnuttiin porukalla kuuntelemaan. 

Varsinainen rautalankakuume tuli Suomeen Ruotsin kautta. Syksyllä 1961 Violents-yhtyeen rautalankaversio kansanlaulusta Alpens ros nousi länsinaapurin listaykköseksi. Singleä myytiin ällistyttävät 80.000 kpl. Nyt suomalaiset levytuottajat havahtuivat ja päättivät tehdä omia "piikkilankaversioita" kansansävelmistä. Termi "rautalanka" oli suora käännös ruotsalaisesta genrestä "ståltrådsmusik". Virallisempaan tyyliin puhuttiin "kitarayhtyeistä". 

Vuonna 1962 tulivat baareihin ja ravintoloihin ensimmäiset Raha-automaattiyhdistyksen levyautomaatit, minkä ansioista uutuuslevyt alkoivat soida eri puolilla Suomea. Seuraavana vuonna Yleisradio aloitti Sävelradion, jossa soi popmusiikki viihteen ja muun joukossa.

Etnotwistiä

Suomalaisilta jazzin ja iskelmän hallitsevilta studiomuusikoilta oikean tyylinen rautalankasoitto ei oikein sujunut. Niinpä nuorisobändeille annettiin tilaisuus äänitysstudiossa. Helsinkiläisen Sounds-yhtyeen alkuvuonna 1963 puoliksi vitsinä tekemästä Emma-valssin rautalankaversiosta tuli melkoinen menestys. 

Huomattiin, että rautalankaversion saattoi tehdä melkein mistä tahansa kappaleesta. Valssit muutettiin nelijakoisiksi twist-kompilla. Tästä syntyi ns. etnotwist-kausi. Samalla periaatteella tehtyjä rautalankahittejä olivat Strangersin Kolme kitaraa ja Esquiresin Juokse sinä humma. Myös ruotsalaiset rautalankayhtyeet Violents, Adventurers ja Spotnicks menestyivät Suomen levymarkkinoilla. Kappaleiden tuttuuden ansiosta kitarayhtyeet saivat vanhemman väenkin osittaisen hyväksynnän. Yhtyeiden siistin herrasmiesmäinen imago auttoi myös tässä. 

Rautalangan vääntäjät Oulun seudulla

Kitarayhtyeharrastusta aloiteltiin vuoden 1962 jälkeen eri puolilla Oulun seutua. Tuiran yhteiskoulun pojat olivat perustaneet Spiders-yhtyeen. Samanlaista liikehdintää oli muuallakin. Esimerkiksi Yhteislyseossa kasattiin yhtyeitä, joilla oli nimiä tyyliin Los Pepitos ja The Meteors. Nuorisoyhtyeitä oli toki ollut tätä ennenkin, mutta ne soittivat tavallisesti joko swing-pohjaista jazzia tai kevyttä tanssimusiikkia. Uusi rautalankatyyli vetosi entistä laajempaan joukkoon. 

Norjalainen Snapshots-yhtye teki maaliskuussa 1963 kiertueen, jolla se esiintyi mm. Oulussa, Haukiputaalla ja Kemissä. Snapshots oli luultavasti ensimmäinen oikea rautalankayhtye, joka seudulla oli nähty. Idols-yhtyeen teini-ikäinen kitaristi Seppo Niemi näki Snapshotsin keikan kotikaupungissaan Kemissä ja tajusi tässä olevan uuden tyylin, josta kehittyy jotakin merkittävää. Syksyllä Niemi muutti Ouluun ja liittyi Spidersiin, jonka nimeksi muutettiin nyt Bachelors. 

Rautalankatyyli oli helppo oppia vähäiselläkin soittokokemuksella. Yhtyeen työnjako oli selkeä: tarvittiin soolokitara, komppikitara, bassokitara ja rummut. Rautalankasoundille oleellista olivat twist-rytmi sekä soolokitaran vibratokammen ja kaikulaitteen käyttö.

Bachelors ja Oulun tanssipaikat

"Johny Hillin" & The Snapshotsin keikka Järjestötalolla jäi vain kokeiluksi. Yleensä "Järkällä" suosittiin perinteistä tanssimusiikkia. Sen sijaan Oulun Pyrinnön tanssinjärjestäjät näkivät mitä on tulossa. Baaritansseissa esiintyi uusi suosikkiryhmä, "nuorisoyhtye Bachelors". 

Joulukuussa 1963 uusi ilmiö noteerattiin Oulu-lehdessä: "Kaupunkimme on saanut 'oman kitaraorkesterinsa'. Yhtye on Bachelors. Se soittaa tietenkin twistiä... Vaikka sen esiintyminen on vielä kehittymätöntä, se menee täydestä tanssiyleisölle." Bachelors esiintyi useasti Pyrinnöllä ja yhtye teki keikkoja myös lähikuntien tanssilavoilla. Tanssienjärjestäjät saattoivat lisätä ilmoituksiin kitaristi Seppo Niemen solistiksi, koska sellainen oli tapa. 

Eksoottiset englanninkieliset esiintyjänimet tuottivat alkuvuosina vaikeuksia tanssien järjestäjille. Kokkolalaisen Andy and the Gamblersin nimi oli tanssi-ilmoituksissa joskus muotoa The Cambless laulusolistinaan "Anty", tai parhaimmillaan Phe Camdlers.

Coyotes ja Flintstones uusia keikkayhtyeitä

Alkuvuodesta 1964 Kalevan huvi-ilmoituksissa oli useasti kahden uuden kitarayhtyeen nimi: Coyotes ja Flintstones. Coytes soitti Oulunsuun pirtillä 19. tammikuuta. Pirtin lavalle otettiin tuossa vaiheessa rohkeasti uusia "räminäyhtyeitä". Ensikasteensa saivat saman kevään aikana ainakin Meteors ja Bottles. Sähkökitarat kajahtivat kevään 1964 aikana Oulussa myös Tetralla ja Tarmolassa. Kuusisaari ei vielä lähtenyt villitykseen mukaan. Ainoa mainostettu kitarayhtye oli Coyotes heinäkuun alussa. 

Haukiputaalainen Flintstones keikkaili ahkerasti kotikuntansa lähituntumassa. Ensimmäinen keikkansa yhtye soitti elokuussa 1963. Alkuvuosi 1964 oli Flintstonesille vilkasta: pelkästään sanomalehti Kalevan ilmoituksista laskien yhtye soitti syksyn alkuun mennessä runsaat parikymmentä tanssikeikkaa. Saman lähteen mukaan Coyotes esiintyi tansseissa 13 kertaa kahden ja puolen kuukauden sisällä. 

Yhtyeen työllistymiseen vaikutti merkittävästi kunnon keikkamyyjä. Coyotesia buukkasi lavoille "Tappi" Taivalvaara. Hän myös kuljetti tuolloin vielä alaikäisiä soittajia diesel-Mersullaan keikoille pitkin maakuntaa. Auton kattoteline oli täynnä soittimia ja pari kitaraa mahtui vielä hattuhyllylle. 

Joka kylällä oli tuohon aikaan oma tanssilavansa. Kitarayhtyeet esiintyivät mm. näillä Oulun lähiseudun lavoilla: Haukiputaalla Pateniemen (tuolloin vielä osa Haukipudasta) työväentalolla, Kellon nuorisoseuralla ja Alakoskella, Iin Tannilassa, Kiimingin Alakylän Toivolassa, Ylikiimingissä Nuijamiesten lavalla ja Nuoritassa, Oijärvellä Sampolassa sekä Pudasjärvellä Siuruan työväentalolla. Oulun pohjoispuolen lavat löysivät nopeasti rautalankamusiikin kun eteläpuolella uskottiin enemmän tangoon ja "konkareihin". 

Twisti vaihtuu rockiin ja muuhun

Keväällä 1964 Oulu-lehden kirjoittaja Putte L näki rautalankamusiikin jo hiipuvan ja sen tilalle tulevan jotakin muuta, ehkä jazzin. " Muotivillitys ei voi kestää vaan se vaihtuu myyntiseikkojen määräyksestä uuteen". Ainoa hyvä asia rautalangassa oli kirjoittajan mukaan synkopoitujen rytmien tuonti suomalaisille tanssilavoille. Tähän asti tansseissa oli vain "kävelty tasatahtiin musiikin tahdissa - tuhansia turhia kilometrejä". 

Vuoden 1964 listahitit näyttivätkin uutta suuntaa, mutta se ei suinkaan ollut jazz. Rock and rollin toinen aalto ulottui nyt Suomeenkin. Singlelistalle ilmestyi brittiyhtyeiden uutuuksia ja versioita 1950-luvun rockeista: Johnny Kiddin Shakin' all over, Swinging Blue Jeansin Hippy hippy shake ja Renegadesin Cadillac. Kaksi jälkimmäistä yhtyettä kiertelivät tuoreeltaan Suomessa ja ne kävivät näyttämässä soittamisen mallia Oulussakin. Beatlesin ohella oululaisnuoriso kiinnostui myös muista Englannin listoilla menestyneistä yhtyeistä: Rolling Stones, Animals ja Kinks.