Oululainen taiteilija

Jouni Kesti on siinä mielessä harvinainen oululainen säveltäjä, että hän todella on paljasjalkainen oululainen. Taiteilijana hän on tehnyt erään oululaisittain perinteikkään ratkaisun, hän on asettunut asumaan taiteilija-asuntoon Pikisaaressa. 

Jouni Kestin koko musiikillinen koulutus on hankittu Oulun konservatoriossa: se käsittää puoli vuotta lyömäsoitinten opintoja 1960-luvulla. 

Kestin säveltäjäpersoonan oululaisuuden täydentää tieto siitä, että hän pitää enemmän Madetojan kuin Sibeliuksen musiikista. Oululaisuus ei kuitenkaan ole ratkaiseva piirre Kestin mieltymyksessä. "Madetojan ideat ovat musikaalisesti viimeistellympiä", sanoo Kesti. 

Itseoppinut muusikko

Kestiä voitaneen kutsua muusikkona itseoppineeksi. Hänen varsinainen musiikkiakatemiansa on ollut hänen laaja toimintansa tanssi- ja jazzrumpalina 1960- ja 1970-luvuilla. Tapana oli, että tanssiorkesteritkin aloittivat illan soittamalla tunnin verran jazzia. Kesti sai näin laajat käytännön tiedot ja taidot paitsi muusikkoudesta yleensä, myös improvisoinnista, jota jazzin soittaminen vaati. Jo parikymppisenä Kesti muistaa hakeutuneensa joskus yksikseen improvisoimaan myös pianon ääreen. Ensimmäisiä teemojaan hän jopa kirjasi muistiin ja on käyttänyt niitä eräissä 1990-luvulla laatimissaan teoksissa. 

Muusikon virassa

Kesti pyrkii vähättelemään musiikillista ammattitaitoaan, mutta muusikkovuodet ovat selvästi pätevöittäneet hänet varsin uskottavasti, sillä vuonna 1979 hänet valittiin Kajaanin Big Bandin lyömäsoitinten äänenjohtajan virkaan. Kestille kuitenkin pian paljastui, että turvallinen asema ja tasainen työtahti alkoivat kahlita ja tukehduttaa häneen jo iskostunutta ilmaisun pakkoa ja pyrkimystä taiteelliseen vapauteen. Siksi Kesti alkoi hakeutua kuvataiteen pariin 1980-luvun alkuvuosina. 

Kiinnostus konkreettisiin ääniin

Myös ns. konkreettiset äänet eli muutoin kuin musiikki-instrumenteilla tuotetut äänet kiehtoivat Kestiä 80-luvulla. Hän laati muun sävellystyön ohella äänikollaaseja, joiden materiaalina olivat metalliromulla tuotetut äänet. Kollaasit päätyivät Yleisradioon, joka on esittänyt ja arkistoinut ne. 
Kesti on käyttänyt myös elektronisen musiikin keinoja sävellyksissään, mm. baletissaan Petroolitaivas. 

Johdatus kuvataiteen maailmaan

Kuvataiteen pariin Jouni Kesti hakeutui "kuin tikanpoika puuhun" 1970-luvun lopussa. Oululainen taidemaalari Juhani Hakalahti teki hänen kanssaan silloin vaihtokaupan, joka osoittautui Kestille kohtalokkaaksi. Hakalahti pyysi Kestiltä rumputunteja ja tarjosi vastineeksi opetusta piirtämisen ja maalaamisen saloihin. Vaikka Kesti aluksi torjui ajatuksen sanoen ettei "jouda, kun pitää koripalloakin pelata", Kesti sai Hakalahdelta varsin intensiivistä ja innostavaa opetusta viitisen vuotta 80- luvun puoliväliin asti. 

Vuodesta 1982 Kesti on mieltänyt myös kuvataiteen tekemisen ammatikseen. Vuonna 1983 pitämänsä ensimmäisen näyttelyn jälkeen hänen töitään ovat esitelleet useat galleriat ja taidemuseot kotimaan lisäksi mm. Tukholmassa, Pariisissa ja Leverkusenissa, jossa hän esitti myös musiikkiperformanssin ääninauhalle ja teollisuusromulle vuonna 1988. Italian yleisradion RAI:n Audio Box - festivaalilla Materassa, Italiassa Kesti toteutti ääni-installaation ääninauhalle ja huonekaluille vuonna 1990. Esittämällä ääni-installaatioita ja musiikkiperformansseja taidenäyttelyissään Kesti tutkii ja hyödyntää taidelajien välistä vuorovaikutusta, monitaiteellisuutta.

Kestin kuvataitelijan urasta lisätietoja antaa mm. Suomen kuvataiteilijamatrikkeli kotisivuillaan.  

Kesti poleemikkona

Kirjailijana Jouni Kesti debytoi vuonna 2002 teoksellaan ‘Musameduusan Sepalus-Akatemia’. Kirja peilaa Kestin subjektiivisia ajatuksia ja fantasioita musiikista ja kulttuurielämän kiemuroista. Kirjan avattuaan lukija havaitsee ensimmäisenä Kestin omintakeisen kielenkäytön. Se poikkeaa tyypillisestä asiallisesta, ylätyylisestä tavasta kirjoittaa kulttuurista. Hänen tekstinsä säkenöi ja ryöppyää ajatuksenvirran lailla. Hän yhdistelee yllättävästi faktoja ja fantasiaa ja maustaa esityksensä vahvoilla mielipiteillä. Lopputulos on kihelmöivä ja ärsyttävä, mutta ei koskaan alatyylinen. 

Kirjasopimuksen lisäksi tämä tyyli on tarjonnut Kestille lukuisia tilaisuuksia esiintyä mediassa. Hän on mm. sanomalehti Kalevan kolumnisti. Samalla Kestiä on sanottu poleemikoksi, avantgardistiksi ja kuvainraastajaksi. Tähän Kesti vastaa: "En koskaan kirjoita ärsyttääkseni tahallani, en ole avantgardisti. Ihmiset vain laittavat näitä leimoja oman turvallisuutensa vuoksi. Jotkut ymmärtävät minua oikein, jotkut väärin. Mutta se on imartelevaa että ylipäätään yritetään minua ymmärtää. Ja jos joku yrittää minua leimata, niin väistän, että leima menee ohi. Elämä on pidempi kuin leimaus, leimaus kestää sekunnin ja elämä sata vuotta."

Improvisaation ja säveltämisen rikkumaton suhde

Kestin säveltäjäpersoonan hallitsevin piirre on luomisen alkuvoimaisuuden etsintä. Kesti luonnostelee musiikkinsa improvisoiden. Kun improvisaatio saa hahmon ja muodon, hän ottaa käyttöön seuraavan tekotavan, säveltämisen. Kesti on jo aikaa sitten selvittänyt itselleen, että hänen ilmaisunsa jalostuu koulutusta ja sävellystekniikoita epäillen. "Minun kokonuotissani on eri tempo ja taso kuin kenenkään muun säveltäjän", Kesti toteaa kirjassaan. 

Hän mainitsee Picasson yhdeksi innoittajakseen ja sielun sukulaisuutta tähän modernin taiteen mestariin Kestillä on. Picasso kulutti koko elämänsä etsien alkuperäistä tapaa maalata. Jokseenkin samaa tavoittelee Kesti musiikin alueella. Sen sijaan kuvataiteen alueella Picasso ei ole Kestin esikuva. Hänen mielestään ei olisi myöskään järkevää yrittää tulkita maalauksia musiikin kielellä tai päinvastoin. 

Kestin estetiikkaa täydensi luja usko säveltäjäuransa alkuaikoina, 1980- ja 1990-luvuilla, käyttämiensä luottomuusikoiden improvisointitaitoon.

Säveltäjäluonteesta

Kesti hieman karttelee kysymystä säveltäjäluonteensa perimmäisestä olemuksesta. Hän siteeraa kirjailija Heikki Turusta: "Lintu lentää, kala ui ja Heikki kirjoittaa." Vastaus kiertyy sitten jälleen improvisoinnin olemukseen ja Kesti toteaa tukipilareikseen suuret klassikot Mozart, Beethoven ja Bach, jotka tunnettiin myös loistavina improvisoijina. Näiden mestareiden muuttumattomuus on Kestin mukaan "pelottavan inspiroivaa". Yhteyden alkuperäiseen musiikkiin Kesti kokee parhaiten hienoimpina improvisoinnin hetkinä lähestyessään lyömäsoittimiaan hektisesti. 

Kesti on luonnollisesti todennut ajatusmaailmansa liittyvän läheisesti ekspressionismin ihanteisiin. Samalla hän on joutunut pohtimaan ekspressionismiin liittyvää ristiriitaa. Ekspressionismi esimerkiksi Schönbergin musiikissa on piinallisen harkittua ja täsmällistä, usein hieman minimalistista ilmaisua. Sen sijaan kuvataiteen ekspressionismi, esimerkiksi Tyko Sallisen tyylissä, on suorastaan "räiskimistä". Tämä ristiriita selvästi vaivaa Kestiä, mutta samalla myös ruokkii hänen taiteilijapersoonaansa. 

Musiikki on pöytä ja tuoleja - Jouni Kesti ja synestesia

Koska Kesti on sekä kuvataiteilija että muusikko, ei liene yllätys, että hän tunnustautuu synesteetikoksi. Hän siis reagoi soiviin ärsykkeisiin visuaalisin assosiaatioin ja päinvastoin. Hän sanoo kokevansa jonkin verran sävellajien ja värien välistä yhteyttä, mikä on synestesian yleisin laji. 

Kestille tärkeämpi on kuitenkin muotokielen alueella tapahtuva synestesia: "Musiikki on pöytiä ja tuoleja." Länsimaisen ihmisen kuvankatsomista hallitsee erottelun tarve. Silmämme on kouluttautunut hakemaan näkemästään perusmuotoja eli kolmioita, neliöitä ja ympyröitä. Maalauksissaan Kesti käyttää usein näihin puhtaisiin perusmuotoihin pohjautuvia kompositioita ja säveltämiseen hän soveltaa samaa logiikkaa. "Kun seinä tulee vastaan, voi aina palata näihin muodon perusteisiin", hän sanoo. Tämäkään sävellystekniikka ei kuitenkaan auta silloin, kun idea ei ole vielä kypsynyt dokumentoitavaan muotoon. 


Sävellyksiä vain käytännön tarpeisiin

Pitkään Kestin sävellykset pohjautuivat vahvasti kulloinkin teosta varten kootun yhtyeen improvisointiin. Soitettavan teoksen nuottikuva antoi muusikoille linjan, jota kohti edetä. Muusikot olivat osa sävellystä ja heidän tuli olla sekä nuotinluvun että improvisoinnin virtuooseja. Teokset syntyivät harjoitustilanteissa muusikkoja sanallisesti ohjaten, mutta lopullisen muodon annettiin syntyä konsertissa. Tekotapa on Kestillä käytössä edelleen ja hän on mielissään siitä, että myös klassisen musiikin soittajat ovat enenevässä määrin kiinnostuneita välittömistä ilmaisutavoista, improvisaatiosta, aleatoriikasta, performanssista ja musiikki-installaatioista. 

Improvisaatioon pohjaavia teoksia Kestin tuotannossa ovat mm. vuonna 1989 Kari Kriikulle ja Heikki Nikulalle laadittu Yleisradion kokeilustudion tilaama teos kahdelle klarinetille ja lyömäsoittimille Black and Pale Trees (Mustat ja vaaleat puut) , Free Okapi -yhtyeen kanssa synnytetty Sika Sapiens (1993), Kollaboratorio -levyn teokset (1994) sekä Oulun Musiikkijuhlilla vuonna 1996 esitetty Renoirin kaappi, jonka kokoon panossa soittivat Jorma Valjakka, Heikki Nikula, Jarmo Sermilä, Jari Hongisto, Kari Tikkala, Iina-Karita Hakalahti, Jasse Kesti sekä Jouni Kesti kapellimestarina ja lyömäsoittajana. 

Kestin kanssa ovat yhteistyötä tehneet myös viulisti John Storgårds, Jaana Kärkkäinen, Jouko Laivuori, Olli Pohjola, tanssija-koreografi Jorma Uotinen sekä jazzmuusikot Pentti Lahti, Eero Ojanen, Pepa Päivinen, Ulf Grogfors, Joni Kesti, Paroni Paakkunainen sekä UMO, joka tilasi Kestiltä teoksen UMO Sapiens. Teos kantaesitettiin 24.1.2003. ja radioitiin YLE1- kanavalla 10. 4. 2003, 
Avanti! -orkesteri on esittänyt useita Kestin teoksia, mm. Absoluuttinen Nenä (Savoy-teatteri, Helsinki), Pohatta Volyme (Porvoon Suvisoitto), ja 8XDC3 (Tukholman modernin musiikin keskus Fylkingen). 


Läpisävellettyjä partituureja

Pianoteokset Kesäyö ja Pohatta Volyme olivat Kestin ensimmäiset kokonaan nuotinnetut teokset. Niitä seurasi Tom of Finland, kamariteos 11 soittajalle, jonka Avanti! -orkesteri esitti YLE1-radiokanavalla 1990-luvun puolivälissä. 
Vuonna 1998 Suomen Kansallisbaletin johtaja Jorma Uotinen tilasi Jouni Kestiltä baletin. Kesti otti tilauksen vastaan ymmärtäen, että joutuisi ensi kertaa kirjoittamaan suurelle (laitos)orkesterille. "Tokihan sinfoniaorkesterin muusikon improvisointikykyyn voi luottaa - sehän on nolla", hän sanoo, "mutta nuotinluvussa suomalainen orkesterimuusikko on haka". 

Baletti Petroolitaivas

Jouni Kestin baletti Petroolitaivas käsittelee pojan kasvua mieheksi sekä miesten ja naisten välistä suhdetta. Teos sai ensi-iltansa Kansallisoopperan suurella näyttämöllä 28.tammikuuta 2000 ja esitettiin vielä kuusi kertaa lähes täysille katsomoille. Kansallisoopperan orkesteria johti Riku Niemi ja 20-päiselle tanssijajoukolle koreografian laati Sami Saikkonen. 

Balettia säveltäessään keväällä 1999 Kesti sattui käymään Muhoksella päin, Pyhäkosken voimalaitoksen äärellä. Raivoavan kosken mahtava jyminä oli Kestin ensimmäisiä innoittajia baletin musiikkiin. Kesti kertoo miettineensä, kuinka samanlaisen affektin voisi tuottaa sinfoniaorkesterilla. Jälleen hän koki myös eräänlaisen synesteettisen kokemuksen: hän katseli kosken pinnalla vaahtoavia kuvioita ja pohti, kuinka vastaavasti vesi pyörteilee virran uumenissa ja mitä esteitä pitää putouksenpohjassa olla, jotta kosken pintavaahto saa niin vaihtelevana elävän ilmeen. Tämä rakennemalli viitoitti säveltäjän tietä etenkin baletin avauksen osalta. 

Baletin sävellystyön aikoihin Kesti sattui myös vastatusten karhun kanssa Virpiniemen Runtelinharjulla. Näiden suurten luontokokemusten äärellä Kesti sanoo kokeneensa ihmisen pienuutta ja tämä vaikutti sävellystyöhön. 


Viulukonsertto - Oulun kaupunginorkesterin tilaus

Helmikuussa 2004 Oulun kaupunginorkesteri kantaesitti Kestiltä tilaamansa viulukonserton. John Storgårds esiintyi silloin kaksoisroolissa: hän sekä soitti sooloviulua että johti orkesteria. Teos ei ole kuitenkaan nimenomaisesti Storgårdsille laadittu. Teos oli jo valmis, kun Storgårds kiinnitettiin tehtävään. 

Viulukonsertto on läpisävelletty. Kesti korostaa säveltäneensä "musiikkia, ei koesoittoa". Hän on siis halunnut luoda muusikoille mieluusti soitettavaa musiikkia. Konserton kaikkien stemmojen tulisi olla muusikoille yhtä nautinnollisia soittaa. Toisin kuin nykymusiikissa usein, tekninen vaikeusaste ei ole infernaalinen. Kestin tavoitteena oli "ihmisen, eikä pirun tekemä" teos.
 
Konsertto on myöhäisromanttiseen tapaan kaksinkertaisesti sonaattimuotoinen. Ensimmäinen osa on sonaattimuotoinen ja koko konserton voi myös nähdä sonaattimuotona. Osia on kolme ja ne seuraavat perinteistä tempokaavaa nopea - hidas - nopea. Muotoratkaisustaan Kesti toteaa: "Jos suhteellisen musikaalinen ihminen säveltää konserton, niin siitähän tulee automaattisesti sonaattimuotoinen." Ensimmäisen osan päättää säveltäjän laatima kadenssi, jonka materiaali toistuu kolme kertaa samalla kehittyen niin, että viimeisellä kerralla orkesteri on myös mukana. 


Viulukonsertto Kestin keskeisten tyylipiirteiden heijastajana 

Jouni Kestin tyyli on toistaiseksi pitäytynyt kaikissa hänen läpisävelletyissä teoksissaan samana. Viulukonsertto antaa tyylistä hyvän käsityksen. Viulukonserton ensitahdeissa kuullaan sooloviulun soolo, jota orkesteri säestää jyhkeillä sointupylväillä. Kesti ei tyystin kiistä, etteikö Beethovenin Keisarikonsertolla saattaisi ainakin jollain tasolla olla hänen ratkaisunsa esikuva. 

Tämä tekstuuri on merkittävä sikäli, että se on eräänlainen johdannainen Kestin leimallisesta tavasta rakentaa sävelkieltään. Kestin sävelkudosta hallitsee aina yksi aihe kerrallaan. Hänen nuottikuvansa on graafisesti erittäin selkeää, se pitäytyy tiukasti tietyissä yksinkertaisissa perusratkaisuissa. Kestin tyyli selkeästi heijastaa hänen ajatustaan taiteen yksinkertaisimpien hahmojen ja ilmaisukeinojen arvosta. 

Kestin tematiikkaa hallitsevat motoriset aiheet. Niissä rytmi on tasaisesti juoksevaa liikettä, esimerkiksi 1/16-osia tai trioleja. Silloin tällöin rytmiikkaan tuo piristystä jokin jazzvaikutteinen poikkeusjako. Jazzin tapaan toimii myös Kestin tematiikka. Tyypillisimmillään Kestin motiivi on soinnusta interpoloitu kuvio. 

Jazzin puolelta Kesti lainailee sujuvasti myös sointuja ja yleensä nimenomaan sointuja, ei sointukulkuja. Hän pyrkii usein makustelemaan tietystä soinnusta syntyvää affektia eikä niinkään rakentamaan soinnutuksen jatkumoa. Silti hän alemmalla tietoisella tasolla pysyttelee sävellajitietoisena ja käyttää joskus jopa dominantti-toonika purkauksia. Viulukonserton alussa aistii pitkään urkupisteenä C-duurin. C-duuri vakiintuu konserton aikanakin silloin tällöin ja C-duuriin konsertto myös päättyy. 


Sävellyksiä vain käytännön tarpeisiin

Pitkään Kestin sävellykset pohjautuivat vahvasti kulloinkin teosta varten kootun yhtyeen improvisointiin. Soitettavan teoksen nuottikuva antoi muusikoille linjan, jota kohti edetä. Muusikot olivat osa sävellystä ja heidän tuli olla sekä nuotinluvun että improvisoinnin virtuooseja. Teokset syntyivät harjoitustilanteissa muusikkoja sanallisesti ohjaten, mutta lopullisen muodon annettiin syntyä konsertissa. Tekotapa on Kestillä käytössä edelleen ja hän on mielissään siitä, että myös klassisen musiikin soittajat ovat enenevässä määrin kiinnostuneita välittömistä ilmaisutavoista, improvisaatiosta, aleatoriikasta, performanssista ja musiikki-installaatioista. 

Improvisaatioon pohjaavia teoksia Kestin tuotannossa ovat mm. vuonna 1989 Kari Kriikulle ja Heikki Nikulalle laadittu Yleisradion kokeilustudion tilaama teos kahdelle klarinetille ja lyömäsoittimille Black and Pale Trees (Mustat ja vaaleat puut) , Free Okapi -yhtyeen kanssa synnytetty Sika Sapiens (1993), Kollaboratorio -levyn teokset (1994) sekä Oulun Musiikkijuhlilla vuonna 1996 esitetty Renoirin kaappi, jonka kokoon panossa soittivat Jorma Valjakka, Heikki Nikula, Jarmo Sermilä, Jari Hongisto, Kari Tikkala, Iina-Karita Hakalahti, Jasse Kesti sekä Jouni Kesti kapellimestarina ja lyömäsoittajana. 

Kestin kanssa ovat yhteistyötä tehneet myös viulisti John Storgårds, Jaana Kärkkäinen, Jouko Laivuori, Olli Pohjola, tanssija-koreografi Jorma Uotinen sekä jazzmuusikot Pentti Lahti, Eero Ojanen, Pepa Päivinen, Ulf Grogfors, Joni Kesti, Paroni Paakkunainen sekä UMO, joka tilasi Kestiltä teoksen UMO Sapiens. Teos kantaesitettiin 24.1.2003. ja radioitiin YLE1- kanavalla 10. 4. 2003, 
Avanti! -orkesteri on esittänyt useita Kestin teoksia, mm. Absoluuttinen Nenä (Savoy-teatteri, Helsinki), Pohatta Volyme (Porvoon Suvisoitto), ja 8XDC3 (Tukholman modernin musiikin keskus Fylkingen). 


Läpisävellettyjä partituureja

Pianoteokset Kesäyö ja Pohatta Volyme olivat Kestin ensimmäiset kokonaan nuotinnetut teokset. Niitä seurasi Tom of Finland, kamariteos 11 soittajalle, jonka Avanti! -orkesteri esitti YLE1-radiokanavalla 1990-luvun puolivälissä. 
Vuonna 1998 Suomen Kansallisbaletin johtaja Jorma Uotinen tilasi Jouni Kestiltä baletin. Kesti otti tilauksen vastaan ymmärtäen, että joutuisi ensi kertaa kirjoittamaan suurelle (laitos)orkesterille. "Tokihan sinfoniaorkesterin muusikon improvisointikykyyn voi luottaa - sehän on nolla", hän sanoo, "mutta nuotinluvussa suomalainen orkesterimuusikko on haka".