Oulun kaupunginkirjasto - maakuntakirjasto
Musiikin ja säveltäjien Oulu -etusivulle
Takaisin | Jorma Styng    
 Jorma Styng 

Pikahakemisto:


Profiili



Jorma Styng - luova ihminen

Jorma Styng tiesi jo lapsena, että musiikista tulee hänen elämänuransa. Hän aloitti varhain kitaraopinnot ja tähtäsi konserttikitaristiksi. Esiintyvän taiteilijan roolin rinnalle rakentui musiikkipedagogin ammatti. 

Styng pyrki opinnoissaan alitajuisesti sävellystyön pariin. Säveltäminen on hänelle merkittävä itseilmaisun tapa, nautinnon ja virkistyksen lähde. 



Kuva: Jorma Styngin arkisto

Auditiivis–visuaaliseksi persoonaksi itseään luonnehtiva Styng on toteuttanut luovuuttaan myös maalauksen ja kuvanveiston kautta sekä kirjoittamalla. Hän vierastaa musiikin- ja taiteenlajien jyrkkää kategorisointia. "Luova ihminen" on parempi määritelmä hänestä kuin kitaristi, säveltäjä tai kuvataiteilija.

Jorma Styng syntyi Nurmeksessa 1958. Hän on keskimmäinen Tykkyläisen veljeksistä. Nimen Styng hän otti käyttöön vuonna 1991. Hänen veljensä Kari Tykkyläinen tunnetaan kuvanveistäjänä. 
Styng kasvoi ja kävi koulunsa Oulussa. Vaikka hän on välillä asunut vuosia muualla, hän on aina tuntenut itsensä vahvasti Oululaiseksi. Vuodesta 2000 hän on työskennellyt päätoimisena kitaransoiton opettajana Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen jaoksessa. Nykyisin hän opettaa myös Oulun seudun ammattikorkeakoulussa. 

Tuotanto   sivun alkuun
Opinnot ja ura


Opinnot

-Ylioppilaaksi Karjasillan lukiosta 1977
-Musiikkioppilaitoksen opettajan tutkinto, Jyväskylän konservatorio 1983
-Kitaraopintoja Manuel Lopez Ramosin oppilaana Mexico Cityssä 1983. 
-Kitaransoiton A-kurssitutkinto, Sibelius-Akatemia 1984
-Opetusministeriön vahvistama kelpoisuus valtionapusäätöisen musiikkioppilaitoksen kitaransoiton lehtorin virkaan tai toimeen 1985
-Kitaraopintoja Arnost Sadlikin oppilaana Prahan konservatoriossa 1985-86
-Pop-jazz-opintoja (sähkökitara) 1992-93. Päästötodistus kunniamaininnoin. Musicians Institute, Guitar Institute of Technology, USA.
-Neuro-Linguistic Programming (NLP) Practitioner -koulutus (132h), Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto 1998.
-Kasvatustieteen aineopinnot, 35 ov. Oulun yliopisto, avoin yliopisto 1999.
-Musiikkipedagogin tutkinto (amk). Oulun seudun ammattikorkeakoulu 2004. 
-Filosofie magister i musik. Luleå tekniska universitetet/Musikhögskolan i Piteå 2005.
 

Kitaristi, pedagogi, säveltäjä

1980-luvulla Styngin tavoitteena oli konserttikitaristin ura. Hän opiskeli kitaransoittoa mm. Jyväskylän konservatoriossa tšekkiläisten opettajien johdolla sekä ulkomailla. Ensikonserttinsa Helsingissä hän piti vuonna 1986. Vuosikymmenen mittaan hän toimi päätoimisena kitaransoiton opettajana Länsi-Pohjan, Keski-Pohjanmaan ja Mikkelin musiikkiopistoissa. Hän oli perustamassa Mikkelin kamarisolisteja ja toimi yhdistyksen puheenjohtajana vuoteen 1988 asti. 

Sävellyksiä syntyi ja vähitellen Styng rohkeni ottaa niitä konserttiohjelmistoonsa. Ensimmäisiä soolokitarasävellyksiä oli Simple dance. Erään kitaristi–konserttikriitikon verrattua teosta Leo Brouwerin musiikkiin, Styng päätti muuttaa teoksen nimeksi Brouweriana. Myöhemmin toisten mielipiteiden heijastelu ei tuntunut perustellulta ja niinpä Styng palautti teokselle sen alkuperäisen nimen. Vuosina 1987-90 Styng julkaisi omalla Jorson Productions –levymerkillään kolme äänitettä, joista Against the wind –cd sisälsi pelkästään hänen omia sävellyksiään. Vuonna 2004 hän julkaisi ensimmäisen levynsä cd-muodossa uudella nimellä ja yhdellä lisäraidalla täydennettynä. 

1990-luku oli Styngille taiteellisesti ja pedagogisesti vilkasta. Hän konsertoi, sävelsi, kirjoitti kaksi oppikirjaa sekä toteutti kuvataiteellisia visioitaan. Styng opiskeli vuoden Yhdysvalloissa maineikkaassa Musicians Institutessa. Tällä kaudella sähkökitara oli ahkerammassa käytössä kuin klassinen kitara. Oulussa hän oli mukana mm. Jouni Kestin produktioissa. 

Vuonna 2000 Styng osallistui Oulun yliopiston sävellyskilpailuun. Hänen kappaleensa Kasvatuslaulu oli yksi yliopiston kokolema-cd:lle valituista. Viime vuosina sävellystyöhön on antanut lisäeväitä Kari Kuosmaselta saatu ohjaus. Vuoden 2003-2004 taitteessa valmistuivat mm. kitarakonsertto ja teos jousiorkesterille. 

  sivun alkuun
Valikoitu teosluettelo

Sävellyksiä soolokitaralle
Simple Dance. 
Elokuvatähti muuttaa paikkakuntaa 
Etudes 1-5 
Suite in Baroque Style 
Beginner Studies 1-5

Kamarimusiikkia
Kesäilta (huilu, kitara)
Hitturalli (kitara, harmonikka, kontrabasso) 

Orkesterimusiikkia
Concerto for guitar and orchestra
Kastehelmipeli (jousikorkesteri)

Pop/jazz-instrumentaalimusiikkia 
Swinging Cowboy (country-rock), Kampela (latin), Sambino (samba), Chromal Point (ballad), Bossalino (bossanova), Joystick (jazz), Autuma (latin), East fnöö swing (swing), California (funky feel), Mambax (mambo). 

Laulelmia
Kasvatuslaulu, Lahja parhain, Niin paljon sain, Luuloo vaan, Pikku työmies

Levytykset
Baroque and 20th century music. LP-levy, 1987, JOLP 871. 
Jorma Tykkyläinen plays Baden Powell. C-kasetti, 1988, JOMC 882.
Against the wind/Vasten tuulta. CD-levy, 1990, JOCD 903.
Looking back. CD-levy, 2004, JOCD 404.

Mukana muiden levyillä
Kollaboratorio, Jouni Kesti ensemble plays Jouni Kesti. CD-levy, 1994, Jase-CD 0021. 
Unique Music from the University of Oulu. CD-levy, 2001, OYCD011. 

Oppikirjat
Vapaa säestys ja melodiasoitto kitaralla. Oulun yliopisto, musiikkikasvatuksen koulutus, 1997. ISBN 951-42-4821-X.
Pop/jazz –improvisaatio kitaralla ja muilla g-klaavin soittimilla. Oulun yliopisto, musiikkikasvatuksen koulutus, 1998. ISBN 951-42-5074-5. 
Tyyli
Jorma Styngin tuotantoa Oulun kaupunginkirjaston kokoelmissa
Tiedot lähetti Jorma Styng. 
 
Tekstin editointi Juha Sutela. 

  sivun alkuun